Voiko yksi vuosi muuttaa asenteen?

  Myynnin merkityksestä on paljon keskustelua, ja varsinkin Suomessa myynnin arvostus on suhteellisen matala. Moni yritys omaa hyvän tuotteen tai palvelun, mutta kasvumahdollisuudet tyssäävät monesti huonoon myynnin toteuttamiseen. Myyntiä tai myyjiä ei siis monestikaan oteta tosissaan. Olen nyt vuoden viettänyt myyntikärjessä, ja haluaisin seuraavaksi kertoa mitä itse olen oppinut myynnistä vuoden aikana. Myyntihän ei ole…

Jatka lukemista

Millaista opiskelu myynnin kärjessä on ollut?

Liiketalouden alalla JAMKilla on tarjolla erilaisia kärkivaihtoehtoja, joihin opiskelija voi ensimmäisen vuoden jälkeen suunnata opintojaan. Useista vaihtoehdoista itse päädyin lopulta hakemaan myynnin osaaja- kärkeen, sillä myynnin ja markkinoinnin opinnot kiinnostivat minua ja halusin oppia niistä enemmän. Myyntikärjen sisältöä Kesäloman loputtua alkoivat säännölliset kärjen tapaamiset kerran viikossa ja aloimme yhdessä suunnittelemaan kärjen opintokokonaisuutta. Syksyn aikana kuulimme…

Jatka lukemista

Ensiotokset

Aika kuluu yllättävän nopeasti ja kevään kurssien ensimmäiset deadlinetkin ovat saapuneet viihdyttämään opiskelijoita. Siinä samalla täytyisi muistaa myös lähestyvä myyntikilpailu ja siihen valmistautuminen ja vaikeahan sitä on unohtaa, se kulkee koko ajan matkassa pienenä jännityksenä. Seuraava etappi meidän kärkiporukan matkalla kohti ValueSelling-kilpailua, oli kuvata ensiotokset myyntitilanteesta. Jakaannuimme kolmeen pienryhmään, jotta saimme aikataulut osumaan kohdilleen kaikkien…

Jatka lukemista

Ensiaskeleet kohti ValueSelling -myyntikilpailua

Jälleen tänä vuonna me Jyväskylän ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelijat myynnin osaaja -kärjestä osallistumme vuotuiseen ValueSelling -myyntikilpailuun. Tänä vuonna pääsemme näyttämään treenaamiamme myyntitaitoja B2B -myyntitilanteessa Fonectan tarjoamaa Kontakti -palvelua myyden. Maaliskuun 21. päivä JAMKilla olevasta alkuerän yhdeksästä kilpailijasta kolme parasta lähtee huhtikuussa Turussa järjestettävään valtakunnalliseen BestSeller -kilpailuun. Valmentautuminen on alkanut Olemme vielä taipaleen alussa, mutta kilpailuun…

Jatka lukemista

Digitaaliset työkalut myyjän tukena

Digitalisaatio on myyntityössä kuuma puheenaihe tällä hetkellä. Isäni on toiminut myynnin tehtävissä jo vuosikymmeniä, ja olen itse nähnyt vierestä, kun työpöydän puhelinluettelo ja ruutuvihko ovat vaihtuneet tietokoneeseen ja älylaitteisiin. Tämä on se digitalisaation tuoma näkyvin muutos, joka on tapahtunut alasta riippumatta kaikkialla. Tässä blogikirjoituksessa haluan esitellä eri työkaluja, joita nykyaikaiselta myyjältä löytyy avuksi myyntiprosessin eri…

Jatka lukemista

ValueSelling-kilpailusta käytännön oppeja matkalle työelämään

Myynnin opiskelijoiden vuotuinen ValueSelling-kilpailu on osallistujille pitkä ja haastava prosessi, jonka aikana käydään läpi tunteita laidasta laitaan. Monipuolinen valmistautumisjakso huipentuu mahdollisuuteen päästä testaamaan käytännön myyntiosaamista ja ottamaan mittaa niin itsestä kuin opiskelutovereistakin. Jännitys. Pettymys. Helpottuneisuus. Ilo. Kaikki tunteita, joita kilpailupäivänä oli aistittavissa. Seitsemän kovaa kilpailijaa Seitsemän motivoitunutta tulevaisuuden myyntiosaajaa kokoontui ensimmäisen kerran yhteisen pöydän ääreen…

Jatka lukemista

ValueSelling -kilpailu – Pelottaako?

Anteeksi mitä? Ai että minä olisin osallisena myyntikilpailuun? Vielä pari vuotta sitten olisin nauranut itselleni, nyt se on todellisuutta ja odotan sitä vielä innolla. Kun päätös kilpailuun osallistumisesta lähestyi, pohdin, mitä oikein tekisin. Koin kilpailun selvästi mukavuusalueeni ulkopuoliseksi asiaksi: myydä nyt asiakkaalle tuomareiden ja kameran edessä, samalla pitäisi vielä kilpailla parhaimmista sijoituksista. Lopulta päätin ottaa…

Jatka lukemista

Opiskelijana JAMKissa – odotukset ja kokemukset myynnin kärjestä

JAMK tarjoaa liiketalouden puolella lukuisan määrän erilaisia kärkiopintomahdollisuuksia, joissa opiskelija kykenee kehittämään omaa osaamistaan jonkin tietyn liiketalouden osa-alueen piirissä. Itse valitsin näistä kärjistä myynnin kärjen, sillä näen omat vahvuuteni soveltuvan tälle alueelle hyvin. Nyt reilun puoli vuotta myynnin kärjessä opiskelleena, olen havainnut valintani osuneen oikeaan. Toinen vieläkin tärkeämpi tekemäni havainto on se, että ei ole…

Jatka lukemista
Myyntikärjen opiskelijat sekä oikealla heidän lehtorinsa Päivi Könönen ja myyntipsykologian valmentaja Harri Sjöman.

Myyntipsykologian koulutuspäivä – työkaluja myyntiin

Meillä myynnin opiskelijoilla oli mahtava sauma päästä osallistumaan myyntipsykologian valmennuspäivään sekä harjoittelemaan myyntiä tapahtuman osallistujien kontaktoinnissa. Valmennusta oli pitämässä Harri Sjöman, jolla on kymmenien vuosien vankka kokemus niin myynnistä kuin sen valmennuksestakin. Myynnin kokemuksen lisäksi Harri on myös muun muassa NLP-valmentaja. Odotin valmennukselta konkreettisia vinkkejä ja taitoja, joita pystyisin hyödyntämään tavallisessa arkielämässä, sekä myöhemmin työelämässä….

Jatka lukemista