Kuinka kehittää ohjaustoimintaa työpaikoilla?

TOKI-projektin projektipäällikkö Teea Oja muistelee vuosien varrella nähtyä ja koettua. Hep, kuului Oulun Aikuiskoulutuskeskuksesta syksyllä 2009! Silloin TEM kyseli, olisiko valtakunnassa jollain taholla kiinnostusta lähteä kehittämään työpaikoilla tapahtuvaa ohjaustoimintaa. Olin itse toiminut jo pitkään pääasiassa työttömien työnhakijoiden uraohjaajana ja pohtinut, kuinka työssä oleva aikuinen voisi saada tukea ja ohjausta omalle urapolulleen. Tässä kohtaa siis tarve…

Jatka lukemista

TOKI tuo esille työelämäohjausta

Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti TOKI syntyi tarpeesta kehittää työssäoleville aikuisille suunnattua, työpaikoilla tapahtuvaa ohjausta. Nyt jo neljä ja puoli vuotta pyörinyt projekti päättyy keväällä 2015. Tällä videolla projektipäällikkö Teea Oja kertoo projektin lähtökohdista, tavoitteista ja tuloksista. Tekijät: Jaakko Rousu ja Krista Karhunen

Jatka lukemista

Opin ovet koolla viimeistä kertaa

Yksi ovi sulkeutui, kun käynnissä olevat Opin ovet kokoontuivat viimeistä kertaa yhteen Pasilan virastokeskuksessa. Useimmat vielä käynnissä olevat Opin ovet päättyvät joulukuussa 2014, mutta kolme projektia jatkaa vielä muutaman kuukauden vuonna 2015. Siksipä päivän keskustelut keskittyivätkin Opin ovien tulosten juurtumiseen sekä tulevan ohjelmakauden toimintaan. Opin ovi -toiminnan alkuaikoina valtakunnallisten projektien projektipäälliköillä oli tapana kokoontua pari…

Jatka lukemista

Ohjausta työpaikoilla Tanskassa ja Islannissa

Olemme Islannissa Reykjavikissa rakenteilla olevassa lähiössä. Laskeudumme uraohjaaja Rakelin kanssa kerrostalotyömaan kellariin. Lattia, seinät ja katto ovat vielä betonipinnoilla. Kellarissa palaa kirkkaat työmaavalot ja puheensorina kantautuu yhdestä keskeneräisestä nurkkauksesta. Kahvipöydän ääressä istuu neljä miestä työvaatteissaan. Yksi heistä on työnantaja ja muut hänen työntekijöitään. Minä, Marja, uraohjaaja Rakel ja kaksi rakennusalan asiantuntijaa elinikäisen oppimisen keskuksesta istuudumme…

Jatka lukemista

Työelämän ohjausosaamista kehittämässä

Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen hallinnoima TOKI-projekti keskittyy työelämäohjauksen kehittämiseen kouluttamalla yritysten ja organisaatioiden johtoa ja kehittäjiä. Työelämäohjauksessa on kyse työssä olevien aikuisten ohjauksesta. Ohjaus voi olla tukena ja apuna työntekijän ammatillisessa kehityskulussa, työn muutosten kohtaamisessa sekä työurapolun rakentamisessa. Ohjaus tarjoaa työntekijälle mahdollisuuden löytää merkitystä ja mielekkyyttä sekä synnyttää ja jäsentää oivalluksiaan työssä. ”Olemme järjestäneet koulutuksia, joihin on…

Jatka lukemista

Teea Oja, TOKI – mitä työelämäohjaus on? (Oulun Opin ovi -klinikka 24.4.)

Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti, ”työelämän ERKKERI -hanke” TOKIn projektipäällikkö Teea Oja kertoi projektistaan Oulun Opin ovi -klinikalla 24.4.2012. Työelämäohjauksesta puhumisen lisäksi hän esitteli TOKIn uusia nettisivuja ja blogia. Teea Ojan klinikan materiaalit löytyvät täältä. TOKI-projektin verkkosivut TOKIn materiaalit ja julkaisut TOKIn blogi

Jatka lukemista