Innovative Village -hanke julkaisi loppuraportin kirjana

    Jamkin, Viisari ry:n ja JyväsRiihi ry:n Innovative Village – Kekseliäät kylät -hanke on aivan viime metreillään. Parhaillaan viimeistellään joitain kylien palvelujen kehittämistöitä ja kirjoitetaan loppuraporttia. Kansainvälinen hanke loppui kuitenkin jo lokakuussa 2014. Hyvin menneen hankkeen kunniaksi kansainvälinen Innovative Village -hanke on julkaissut loppuraporttinsa kirjana. Kirja on 108-sivuinen nelivärijulkaisu, jossa esitellään partnerit, kylät ja…

Jatka lukemista

Joukkorahoitusta kylähankkeisiin

Tuntuuko joukkorahoitus kaukaiselta asialta? Eipä vainkaan! Sinulla on luultavasti jo kokemusta siitä. Osakekauppa on joukkorahoitusta. Arpajaiset ovat joukkorahoitusta. Sotaveteraani- tai lastensairaalakeräykset ovat joukkorahoitusta. Kun Pylkön Ääni ja Yrittävä keräsivät sponsorirahaa Pylkönmäen frisbeegolfradan rakentamiseen, se oli joukkorahoitusta. Kun Konginkankaan kyläyhdistys halusi tilata tuotannosta poistuneen Konginkangas-rintaneulan Kalevala-korulta ja keräsi sitovia ennakkotilauksia, se oli joukkorahoitusta. Kyläläisten talkootyö kylätalon…

Jatka lukemista

Vesa Rouhiainen: Kylätoiminnan tila maaseututyypeittäin ja maakunnittain

Lukaisinpa uuden tutkimuksen  http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja122.pdf. Kylätoiminnan tila 2010 -hankkeessa tutkittiin, millaista kylätoiminta on Suomessa 2010-luvun alussa ja onko kylien toiminnassa alueellisia eroja. Tutkimuksen aineistona toimi postikysely kaikille Suomessa toimiville kylätoimintaa harjoittaville yhteisöille. Vastauksia tutkimus keräsi 1086.

Jatka lukemista

Vihjeitä onnistuneeseen opintomatkaan

Kansainvälisessä Innovative Village -hankkeessa on viittä vaille ehditty järjestää kaksi kyläkehittämisen opintomatkaa per partnerimaa ja muutama muu reissu päälle. Pohjois-Irlannissa käytiin 2012 ja 2014, Virossa 2013 ja vielä kerran syyskuussa 2014, Suomessa tutustuttiin kyliin ja maaseudun kehittämiseen 2013 ja 2014. Olemme keränneet matkoista paljon kokemuksia. Lisäksi opintomatkat olivat teemana mm. yhdessä Keski-Suomen maaseutukehittäjien yhteisessä tapaamisessa….

Jatka lukemista

KEHITTÄVÄ KONFLIKTI? – KYLÄOHJELMAA TEKEMÄSSÄ

”Ensimmäinen elämänohje toimivalle, aktiiviselle kylälle: Etsi hyvä vihollinen” Keski-Suomen kyläohjelmaa tehdään parhaillaan. Edellinen työpaja pidettiin 26.3. Savion Hovissa, jossa 14 kokenutta talkoolaista ja eri organisaatioiden edustajaa syvensi ymmärrystään mm. maaseudun palveluista ja luovuudesta. Seuraava kaikille avoin talkoopäivä pidetään 21.5. Saarijärvellä. Uusi ohjelma suunnitellaan 7 vuodeksi, koko EU:n ohjelmakaudelle. Suomessa on 19 maakunnallista kyläjärjestöä. Jokainen niistä tekee…

Jatka lukemista

Esittelyssä Week of Communities – Kylien viikko Pohjois-Irlannissa

Innovative Village – Kekseliäät kylät -hanke vieraili opintomatkalla Pohjois-Irlannissa. Hankepartnerimme Koillis-Irlannin LEADER-toimintaryhmä kertoi heidän testaamansa  ’Week of Communities’ -tapahtuman olleen menestys. Viikon tarkoituksena oli tuoda esille maaseudun kehittämishankkeita ja aktiivisia kyliä. Minusta idea kuulostaa kivalta sovellettavaksi myös meillä, niin Leader-yhdistyksissä kuin vaikkapa Jamkilla, joka pyörittää paljon hankkeita. Miksemme voisi välillä järjestää ”hankkeiden avoimet ovet” laajemmallekin yleisölle?

Jatka lukemista

Valokuvanmetsästystä Virossa

Innovative Village – Kekseliäät kylät -hankkeen porukka teki onnistuneen opintomatkan Tarton seudun Leader-yhdistyksen vieraaksi. Kylä-, yritys-, koulu- ja nuorisotalovierailujen lisäksi kävimme 23.5.2013 tutustumassa Elvan virkistysalueen toimintaan. Samalla testasimme VALOKUVANMETSÄSTYKSEN. Se oli koko poppoon mielestä aktiviteetti, jota on helppo soveltaa monella tavalla.

Jatka lukemista

”Kymmenen vuoden päästä Sumiainen on lapsirakas” – kyläsuunnitelma on valinnan paikka

Sumiaisten kahdessa ideaillassa mietittiin alkuvuoden aikana unelmien Sumiaista ja käytännön toimia, joita pitäisi alueella saada aikaan. Päämääränä on mm. Sumiaisten kyläsuunnitelma. Joku ehkä ihmetteli, minkä ihmeen takia venkslattiin adjektiiveja ”millainen on unelmien Sumiainen 10 vuoden kuluttua”  (vaikka ideoitiin ja keskusteltiin siellä muustakin…). Lapsirakas oli eräs niistä sanoista, jotka ideaillan osallistujat valitsivat tärkeimmiksi.  Entäs sitten… eihän se…

Jatka lukemista

Osuuskunnan kautta kylän palvelut?

Suomi on maailman ”osuuskuntaisin” maa – lähes yhdeksän kymmenestä aikuisesta on vähintään yhden osuuskunnan jäsen. S-kaupat, osuuspankit, Valio, Atria, Metsäliitto, Agrimarket ovat kaikki osuuskuntia, jotka osoittavat, että osuuskunta voi menestyä ja että osuuskunnat ovat ihan oikeaa yritystoimintaa. Siitä huolimatta monella on osuuskunnasta puhuttaessa mielikuva puuhastelusta. Kyläosuuskuntakin voi olla oikeaa yritystoimintaa. Sen jäsen voi toimia aivan samalla tavoin kuin…

Jatka lukemista