Innovative Village – Kekseliäät kylät -hanke vieraili opintomatkalla Pohjois-Irlannissa. Hankepartnerimme Koillis-Irlannin LEADER-toimintaryhmä kertoi heidän testaamansa  ’Week of Communities’ -tapahtuman olleen menestys. Viikon tarkoituksena oli tuoda esille maaseudun kehittämishankkeita ja aktiivisia kyliä.

Minusta idea kuulostaa kivalta sovellettavaksi myös meillä, niin Leader-yhdistyksissä kuin vaikkapa Jamkilla, joka pyörittää paljon hankkeita. Miksemme voisi välillä järjestää ”hankkeiden avoimet ovet” laajemmallekin yleisölle?

Cushendallin kylää
Cushendallin kylää

Partnerimme NER, North East Rural Development Partnership, on LEADER-toimintaryhmä Koillis-Irlannissa. Se kehitti 2013 uuden idean oman toimintansa esittelyyn. Tapahtuman nimeksi tuli yksinkertaisesti  Week of Communities. Tätä Kylien viikkoa ei ole toteutettu Pohjois-Irlannissa muualla.

Viikko toteutettiin 23.-28.9.2015. Se oli avoin kaikille. Maanantaista perjantaihin kokoonnuttiin aina eri kylässä/kaupungissa klo 14.30 bussiin  ja lähdettiin iltapäiväretkelle.  Retken aikana esiteltiin kolme kylää/päivä ja samalla yhteensä 16 LEADER-rahoitteista hanketta. Kyläretki piti sisällään myös illallisen. Ohjelmaa tuki esite, jossa kylät ja niiden projektit oli kuvattu lyhyesti ja selkeästi. Kyläretkien lisäksi lauantaina järjestettiin seminaari maaseudun kehittämisestä.

Järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä tapahtumaan. Seminaari oli ollut pieni pettymys, sillä siihen oli osallistunut vain noin 50 ihmistä, mutta tapahtuma veti kaikkiaan 200 eri osallistujaa, tuotti 18 lehtijuttua ja hyvää palautetta osallistujilta.

Tapahtuma nosti aktiivisia kyliä esille ja jakoi hyviä käytäntöjä ja hankeideoita. Retkille osallistuneet ”konkariaktiivitkin” kertoivat oppineensa uutta. Lisäksi tapahtuma nosti Leader-toimintaryhmän profiilia ja markkinoi hankkeiden mahdollisuuksia.