Havainnekuva Laukaan kulttuurimatkailuverkoston resurssikartasta.

Ensiaskeleet kohti Laukaan kulttuurimatkailuverkostoa

Laukaa kulttuurimatkailukohteena -hankkeessa (Laukaa kulttuurimatkailukohteena n.d.) tuotiin alueen kulttuuri- ja matkailutoimijoita yhteen sekä luotiin konkreettinen suunnitelma Laukaan alueen kehittämiseen kulttuurimatkailukohteena (Siltanen, Nuijanmaa & Röntynen 2022). Sidosryhmätyössä törmättiin tämän matkailumuodon perinteiseen ongelmaan – kulttuuritoimijat olivat hyvin aktiivisia, mutta matkailutoimijoita ei saatu samalla tavoin mukaan. Viimeisenä toimenpiteenä syys-lokakuussa 2022 haastateltiin 18 Laukaassa toimivaa organisaatiota kulttuuri- ja matkailukentältä,…

Jatka lukemista
Esa Saarinen luennoimassa Jamkilla 23.3.2022 kuva Venla Saarelainen Jamk

Systeemiälyä työyhteisön arkeen

Kevään aikana olemme Systeeminen johtaminen teollisuudessa -projektissa syventäneet osallistujayritysten ymmärrystä systeemisestä johtamisesta. Yritysten arjessa tapahtuvien kehittämistoimenpiteiden lisäksi järjestimme Systeemiälyä työyhteisön arkeen -työpajan, johon saimme vieraaksi itse systeemiälymaestron, Esa Saarisen. Omassa osiossaan Esa keskittyi puhumaan inhimillisyydestä ja siitä, miten paras meissä voisi toteutua entistä paremmin. Blogissa käytetään systeemiälyn viitekehystä (Törmänen, Hämäläinen & Saarinen, 2016). Sisältö mukailee…

Jatka lukemista
Valmentavalla johtamisella positiivista kierrettä työhön kuvituskuva

Valmentavalla johtamisella positiivista kierrettä työhön

Systeemiajattelun mukaisesti organisaatiot koostuvat useista eri systeemeistä, jotka ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Systeemiälyllä viitataan ajattelu- ja toimintamalleihin sekä asenteisiin, joiden myötä inhimillinen potentiaali saadaan paremmin esiin ja ihmiset voivat paremmin. Systeemiälykäs henkilö tai -organisaatio osaa havainnoida toimintaympäristöään kokonaisvaltaisesti, huomioida ajattelussaan useita näkökulmia ja toimia toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. (Saarinen & Hämäläinen, 2004.) Systeemisellä johtamisella tavoitellaan kokonaisuuksissa…

Jatka lukemista
Value-hanke Lisättyä todellisuutta verkossa vapaaehtoismatkailun avuksi -artikkelin pääkuva Pixabay

Lisättyä todellisuutta verkossa vapaaehtoismatkailun avuksi

Keski-Suomesta vapaaehtoismatkailun kärkimaakunta (Value) -hankkeessa toteutettiin WebAR-pohjainen vapaaehtoismatkailukartta, jossa käyttäjälle esitetään AR-teknologioiden avulla karttakuvan päällä digitaalista informaatiota vapaaehtoismatkailusta. AR-kartta avataan osoittamalla mobiililaitteen kameralla karttakuvassa olevaa QR-koodia. Koodin luettuaan käyttäjälle aukeaa verkkosivu, joka sisältää WebAR-sovelluksen. Kun käyttäjä osoittaa mobiililaitteensa kameralla karttakuvaa, aukeaa digitaalinen AR-kartta karttakuvan päälle. Sovellusta voi testata itse skannaamalla alla olevasta karttakuvasta QR-koodin. Mikä…

Jatka lukemista
Ryhmä nuoria aurinkoisena kesäpäivänä maalaistalon pihamaalla, Suomen lippu salossa.

Opiskelijat vapaaehtoismatkailun huippukonseptia metsästämässä

Vapaaehtoistoimintaa ei aina osata liittää matkailuun, vaan monelle tulee vapaaehtoisuudesta ensimmäisenä mieleen esimerkiksi palkaton toiminta vaikkapa urheiluseurassa, nuorten tai vanhusten parissa ja talkootyö tapahtumissa. Kansalaisareenan (n.d.) mukaan vapaaehtoistoimintaan liittyvät myös esimerkiksi toimiminen tärkeäksi koetun asian puolesta, halu tehdä hyvää sekä vapaa tahto ja valinta. Yhä useampi matkailija haluaa nykyään matkaltaan juuri aitoja kokemuksia, paikalliseen elämään…

Jatka lukemista
Hyvä työntekijäkokemus yrityksen kehittämistyön kannattavana tavoitteena -artikkelin pääkuva Canva Pro Getty Images

Hyvä työntekijäkokemus yrityksen kehittämistyön kannattavana tavoitteena

Jokaisella yrityksen työntekijällä on oma työntekijäkokemuksensa. Englanninkielisestä tutkimuskirjallisuudesta käännetystä termistä Employee Experience käytetään usein myös termiä henkilöstökokemus. Vaikka termeillä tarkoitetaan yleensä samaa ilmiötä, niillä on lähtökohtainen ero ajattelutavassa, jonka voisi tiivistää kysymykseen: kohtaako johto työntekijän yksilönä vai henkilöstönä (mm. Rautanen 2021)? Tässä blogikirjoituksessa ilmiöstä käytetään sävyltään henkilökohtaisempaa ja vahvemmin yksilöön viittaavaa termiä työntekijäkokemus. Työntekijäkokemus koostuu…

Jatka lukemista
Systeeminen johtaminen teollisuudessa -projekin pääkuva ihmisiä tekemässä yhdessä töitä

Kiire kaventaa yritysten johdon näkökenttää ja haastaa toiminnan kehittämistä

Teollisuusyrityksissä on hyvin yleistä, että yrityksen toimintaa tarkastellaan tuotannon näkökulmasta. Miten voisimme tehostaa tuotantoa ja nopeuttaa tuotteiden läpimenoaikaa? Onko meillä riittävän nykyaikaiset laitteet? Ovatko laatu ja tuotannonohjaus riittävällä tasolla? Tuotannon näkökulma korostuu myös yritysten sisäisessä viestinnässä. Henkilöstön viikkopalavereissa käydään läpi muun muassa laadun tasoa, millainen tilausjono on tällä hetkellä, mitä tuotteita tulisi nostaa prioriteettilistauksella ja…

Jatka lukemista
Mitä on vapaaehtoismatkailu ja kannattaako sitä kehittää Keski-Suomessa? 2. artikkelin kuvituskuva, Pixabay

Mitä on vapaaehtoismatkailu ja kannattaako sitä kehittää Keski-Suomessa? – osa 2

Blogikirjoitukseni ensimmäisessä osassa käytiin läpi, mitä vapaaehtoismatkailu on, miksi matkailijat haluaisivat tehdä työtä lomansa aikana ja miten tämä matkailumuoto liittyy kestävään matkailuun. Tässä osassa katse kääntyy maailmantrendeihin, Suomen potentiaaliin ja ajankohtaiseen hankkeeseen Keski-Suomessa. Miten vapaaehtoismatkailu mahtuu matkailun matkailutrendeihin maailmalla? Koronapandemia vaikutti matkailuun vahvasti ja pakotti alan rakenteiden uudelleenarviointiin. Kuten kaikki kriisit, se toi negatiivisten vaikutteiden…

Jatka lukemista
Mitä on vapaaehtoismatkailu ja kannattaako sitä kehittää Keski-Suomessa? 1. artikkelin kuvituskuva, Pixabay

Mitä on vapaaehtoismatkailu ja kannattaako sitä kehittää Keski-Suomessa? – osa 1

Vapaaehtoismatkailu nousee aina välillä keskusteluun. Se kuulostaa jotenkin kiehtovalta, kiinnostavalta, mutta vaikuttaa siltä, että aiheesta tiedetään vielä vähän. Blogikirjoitukseni ensimmäisessä osassa käydään läpi, mitä vapaaehtoismatkailu on, miksi matkailijat haluaisivat tehdä työtä lomansa aikana ja miten tämä matkailumuoto liittyy kestävään matkailuun. Wearingin (2001) mukaan vapaaehtoismatkailu kuvaa matkailumuotoa, jossa vieraillaan kohteessa ja osallistutaan paikallisiin projekteihin, jotka yleensä…

Jatka lukemista
Matkailun vastuullisuus näkyväksi Keski-Suomessa -hankkeen kuvituskuva, kuva: Ingmar Wein

Matkailualan vastuullisuus aallon harjalla Keski-Suomessa – yrityksiä sparrataan vastuullisuuden näkyviin nostamisessa

Vastuullisuudesta on muodostumassa elinehto matkailuliiketoiminnassa. Se on läpileikkaava teema matkailun kehittämisessä ja strategioissa kautta linjan, niin Maailman matkailujärjestön (UNWTO), Visit Finlandin kuin Visit Jyväskylä Regioninkin suunnitelmissa. Siitä viestiminen on taitolaji, jotta ei syntyisi mielikuvaa ’viherpesusta’. Visit Finland Akatemiavalmentaja Anu Nylund korostaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä kokonaisvaltaisuutta kehottaen miettimään, miten asiakas voi saada käsityksen vastuullisuudesta kaikilla…

Jatka lukemista