Palvelupiste-AikuiskoulutusEP-projektin toiminta päättyy kesäkuun loppuun. Projektissa on pilotoitu palvelupistetoimintaa TE-toimistoissa, erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä verkossa. Loppukevään tehtävänä on vakiinnuttaa tarpeelliseksi koettu toiminta osaksi alueen organisaatioiden pysyviä käytäntöjä. Palvelupiste, Pohjanmaa ja Suomi murrosten edessä Sedu Aikuiskoulutuksen aikuiskoulutusjohtaja Pasi Artikaisen mukaan Opin ovi -projekti on tuonut TNO-palvelut ensimmäistä kertaa tosissaan aikuiskoulutuksen oppilaitosten agendalle Etelä-Pohjanmaalla.
Jatka lukemistaOpinOvi L-U:n ykköstuote yhteinen eteispalvelumalli
OpinOvi L-U:n projektipäällikkö Matti Pihlajamaa ja projektityöntekijä Tuula Hapulahti kertovat videohaastattelussa projektin keskeisistä tuotoksista kuten yhteisestä eteispalvelumallista. Mitä jää elämään projektin päättyessä? Entä mitkä ovat olleet OpinOvi L-U:n keskeisimmät kulma- ja pulmakivet? Projektityöntekijä Tuula Hapulahti kertoo podcast-haastattelussa tutkimuksestaan, jossa hän on pyrkinyt niitä selvittämään.
Jatka lukemistaKun projekti päättyy, Opin ovi -kanava auttaa
Opin ovi -kanavalla ja Opin ovi -uutiskirjeissä on julkaistu paljon materiaalia projektin päättymisestä ja siihen liittyvistä prosesseista. Niinkin paljon, että välillä sivuston käyttäjä on materiaalimäärän keskellä miltei hukassa tarvitsemaansa tietoa etsiessään. Tämä juttu kerää kätevästi yhteen keskeisimmät projektin päättymiseen liittyvät materiaalit niin Opin ovi -kanavalta kuin sitä edeltäneistä uutiskirjeistäkin. Tukea juurruttamiseen ja raportointiin Tarvitsetko käytännön…
Jatka lukemistaJorma Sinkkonen: Miten ohjaaja löytyy? Näkökulmia ohjaustyön jalkauttamiseen
ERKKERI-projektin projektipäällikkö Jorma Sinkkonen toi ERKKERI-projektien loppuseminaarissa esille näkökulmia ohjaustyön jalkauttamiseen.
Jatka lukemistaJukka Lerkkanen: ERKKEREISTÄ eteenpäin
JAMK ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajankoulutuspäällikkö Jukka Lerkkanen loi katsauksen ERKKEREISTÄ eteenpäin ERKKERI- ja TE-ERKKERI-projektien loppuseminaarissa Salmiassa 14.12. Katso Jukka Lerkkasen esityksen diamateriaali täältä.
Jatka lukemistaJohdon sitoutuminen Opin Ovi Kymin onnistumisen salaisuus
Opin Ovi Kymin loppuseminaarin yhteydessä nauhoitetussa haastattelussa projektipäällikkö Ritva Reivilä sekä Kymen Ammattikorkeakoulun suunnittelija Olli Mustapää nimeävät projektin menestyksen taustatekijöiksi mm. johdon sitoutumisen projektin toimintaan ja tuotoksiin.
Jatka lukemistaKuulumisia kehittämisohjelman arvioinnista
Arvioinnin viimeisin väliraportti on ilmestynyt joulukuussa 2012 Kehittämisohjelman toteutusta ja tuloksia arvioidaan vuosina 2009–2013. Arvioinnin toteuttaa Kuntoutussäätiön arviointi- ja koulutusyksikkö työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta, ja sen tuorein väliraportti valmistui joulukuussa 2012. Raportissa esitetyt arviointihavainnot ja niiden pohjalta esitetyt johtopäätökset heijastelivat kehittämisohjelman tilannetta syksyllä 2012. Väliraportissa tarkasteltiin erityisesti tuotosten ja tulosten juurruttamismahdollisuuksia ja -edellytyksiä. Raportti kokonaisuudessaan…
Jatka lukemistaKeski-Suomen Opin oven kehittämistyön tulos: ohjauspalvelu, strategia ja kehittämisryhmä
Keski-Suomen Opin ovi -projekti päättyi vuoden 2012 lopulla, ja projektin päätösseminaaria vietettiin Jyväskylässä 27.11. Seminaarissa esiteltiin projektin tuotoksia, joihin kuuluvat Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Keski-Suomessa vuoteen 2020 -alueellinen strategia, Opin ovi Keski-Suomi -neuvonta ja ohjauspalvelu sekä maakunnallinen ohjauksen kehittämisryhmä. Projektissa kehitetty neuvonta- ja ohjauspalvelu tulee jatkamaan elämäänsä projektin päätyttyäkin. ”Strategian, ohjauksen kehittämisryhmän sekä neuvonta…
Jatka lukemistaKoulutusneuvonta Kymiedun syntymisen ja juurtumisen tarina
Opin Ovi Kymi -projekti päättyy tämän vuoden lopussa. Syksyllä 2008 aloittanut projekti on saavuttanut tavoitteensa erinomaisesti, ja sen puitteissa luotu Koulutusneuvonta Kymiedu tuottaa verkko-, puhelin-, sähköposti- ja neuvontapistepalvelua alueella. Lisäksi projektissa viimeistellään mm. palvelukäsikirjaa ja tuotekortteja. Syksy 2008. Maakunnallinen Opin Ovi Kymi -verkostoprojekti on samana keväänä saanut rahoituspäätöksen. Projektissa on tavoitteena luoda yhteinen, alueellinen, verkostona…
Jatka lukemistaEDU-vuxenin loppuseminaarissa kansainvälisiä vieraita
Suomenruotsalaisilla alueilla vaikuttanut EDU-vuxen-projekti sai näyttävän päätöksen kaksipäiväisessä loppuseminaarissa, jonka puhujavieraisiin kuului paitsi projektin omaa väkeä, myös ohjauksen alan asiantuntijoita Ruotsia, Tanskaa ja Irlantia myöten. Malmön kaupungin ohjauskeskuksen johtaja Anette Stoltz esitteli Malmön ohjauskeskusmallia, Irlannin kansallisen ohjauskeskuksen tiedottaja Shivaun Gallagher puolestaan valotti ohjauksen tilannetta Irlannissa. Aarhusin yliopiston apulaisprofessori ja ohjausalan asiantuntija Peter Plant pohti projektituotosten…
Jatka lukemista