Retkikeitin – historian havinaa

Projekti Mankola Tiinan silmin

Minulla oli keväällä mahdollisuus osallistua Mankolan koululla tapahtuvaan viljelyprojektiin, jossa mukana oli Mankolan koulun 8.luokkalaisia, Jämsän ammattiopiston puutarhaopiskelijoita ja me...

Pellolta pöytään

Mankolan viljelmillä kasvattelimme kesän aikana paljon erilaisia kasviksia. Syksyn tullessa onkin jo aika käyttää niitä ruoanvalmistuksessa. Keräsin tähän muutaman ohjeen,...

Yrttipuuhaa

Kuivattavat yrtit kannattaa kerätä iltapäivällä sateettomien päivien jälkeen, silloin aamukastekin on haihtunut ja kuivattaminen sujuu nopeammin. Mankolan avomaaviljelyssä kasvaa kaksi...

Kasvimaan vierestä kerättyä

Mankolan kasvimaalla tai sen laidalla kasvaa paljon nokkosia, sen huomasin jo keväällä puuhatessamme kasvilavojen parissa valmistelutöitä kylvöjä ja istutuksia varten....

Viljelykesän vastoinkäymisiä

Mihin se kesä vilahti? Edellisessä jutussa kerrottiin, mistä Mankolan viljelyprojektissa on kyse. Pari suhteellisen sateista kesäkuukautta on mennyt yhtätoista kasvilavaa viljellen, satoa...

Mankolan viljelyprojekti starttaa

Syyskuussa 2015 restonomiopiskelijoita yhdessä Slow Food Keski-Suomen kanssa osallistui Mankolan yhtenäiskoulun vuosittaiseen Makosa -tapahtumaan. Kyseessä on iloinen koko perheen aktiviteettipäivä...

Glada Vappen – Kokemuksia sulatellen kotona

Viikko Ahvenanmaalla vierähti nopeasti, nyt on aika sulatella kaikkea kokemaamme. Kuten blogikirjoituksista näkyy, sulattelemista riittää! Opiskelijat pohtivat kokemusta oppimispäiväkirjoissaan, sanallisesti,...

Amalian limonadi ja muita tarinoita

Viimeinen vierailukohteemme oli Amalias limonad –tehtaalla Lemlandin kunnassa, missä Tony Asumaa kertoi meille limonaditehtaan toiminnasta. Tehtaan tilat ovat entisessä vanhassa...

Päivä täynnä toimintaa

Aamu alkoi tänäänkin aikaisin, mutta onneksi aurinkoisissa merkeissä. Kerkesimmekin odotella aurinkoista päivää koko viikon ja se sattui sopivasti, kun suuntasimme...

Mickes Mat

Keskiviikkona suuntasimme aamusta heti Smakbyhyn tapaamaan Strömsöstäkin tuttua kokkia Michael Björklundia. Smakbyssä Micke esitteli ravintolatoimintaansa ja piti meille mielenkiintoisen kierroksen...