Hyllyt levällään

Jamkin kirjasto bloggaa.
31.1.2012

Tilastot kertovat, ihmiset tulkitsevat

31.1.2012
Yleinen

Gallup- ja äänestystulos-graafit ovat tuttua tavaraa median seuraajalle presidentinvaalien aikaan.  Mittaamisen meininki on kova myös säästöpaineiden ikeessä kärvistelevillä oppilaitoksilla. Vaikuttavuus pitää todentaa. Kuinka korkea on korkeakoulu, entäpä korkeakoulukirjasto? Otetaanko kohteesta sisä- vai ulkomitta – ovatko ne oikeassa suhteessa toisiinsa? Kirjasto kerää vuosittain tilastotietoa toiminnastaan. Tieto tallennetaan Tieteellisten kirjastojen tilastotietokantaan, josta se on avoimesti kaikkien katseltavissa. […]

23.1.2012

JAMK kunnioittaa juuriaan Rajakatu-historiateoksella

23.1.2012
Esittely Kirjasto Lukuvinkit Uutisia

Pitelen käsissäni painotuoretta kirjaa, joka liittyy läheisesti JAMKiin. Ammattikorkeakoulumme on hienosti esillä ”Esikaupungista kampukseksi – elämää Rajakadun seudulla” -historiateoksessa. Ensivaikutelma kirjasta on jotenkin juhlallinen: kovat kannet, uusi vaakasuuntainen koko, tilataideteos ”Elämänkoulu” kansikuvassa. Sisältö vaikuttaa monipuoliselta, sivujakin on huikeat 262. Esittelyn mukaan kirja kuvaa erilaisten tarinoiden kautta ihmisten ja yhteisöjen elämää Jyväskylän pohjoisen sisääntuloväylän varrella. Teoksen ovat kirjoittaneet kolme Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen jatko-opiskelijaa […]

10.1.2012

Terveysalan, liiketalouden ja opettajien opinnäytteet kiinnostavat Theseuksessa

10.1.2012
Aineistot Esittely Lukuvinkit Uutisia

Theseus-julkaisuarkistossa oli vuoden 2011 lopussa 3 496 Jyväskylän ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä. Päättyneen vuoden luetuin oppari oli Tommi Vuorimiehen ja Sanna Kankaan työ ”Olkapään impingement-oireyhtymän fysioterapia. Kyselytutkimus Keski-Suomen keskussairaalassa leikatuille potilaille”. Työ ylsi 3 562 lukukertaan vuonna 2011 ja lisäksi se on JAMKin luetuin sähköinen opinnäytetyö koko Theseuksen olemassaolon ajalta eli vuodesta 2008 lähtien. Tommin ja Sannan opinnäyte on valmistunut keväällä 2009, […]

22.12.2011

Jouluinen e-hylly

22.12.2011
Kirjasto Lukuvinkit Palvelut Yleinen

Joulunaikaan kirjastoissa asetellaan sesonkihyllyyn sopivaa kirjallisuutta. Laitellaan opusta leipomisesta, askartelusta ja joululaulujen laulamisesta. JAMKin Pääkampuksen kirjaston jouluhyllyä katsellessani tuli mieleen, voisiko samanlaista sesonkitavaraa löytää elektronisista kokoelmista. No ei sitten muuta kuin hakemaan vain, ja tietenkin ilman miellekarttoja tai asiasanastojen apua. Eli sen pitäisi olla jotain kokonaan verkossa saatavilla olevaa ja mieluiten jotain nopeasti ja helposti […]

15.12.2011

Pelletti, briketti, hake ja pilke saivat laatustandardit

15.12.2011
Aineistot Lukuvinkit Uutisia

Kiinteille biopolttoaineille on saatu Euroopan laajuiset laatustandardit. Laatuvaatimukset koskevat kotitalouksissa ja kiinteistöjen lämmityksessä käytettäviä pellettejä, brikettejä, haketta ja polttopuuta. Moniosaisen standardin EN 14961 ”Kiinteät biopolttoaineet – polttoaineiden laatuvaatimukset ja luokat” tekemistä johti VTT yhdessä Metsäteollisuus ry:n kanssa. Standardit sisältyvät Jyväskylän ammattikorkeakoulun SFS Online -kokoelmaan: Nelli-portaali, SFS Online. Palvelu sallii kahdeksan yhtäaikaista käyttäjää. JAMKin henkilökunta voi myös etäkäyttää standardeja. EN 14961 sisältää […]

8.12.2011 Pirjo Pohjolainen

Kirjavinkkejä: Työyhteisön kehittäminen ja johtaminen ja Y-sukupolvi työ(elämä)ssä

8.12.2011 Pirjo Pohjolainen
Aineistot Lukuvinkit

Työyhteisön kehittäminen ja johtaminen Tekijät: Juuti, Pauli (toimittaja) Kustantaja: JTO-Palvelut Tekstin kieli: suomi Painovuosi: 2011 Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 211 sivua ISBN: 9789519411538 Saatavuus JAMK kirjastossa: http://janet.amkit.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=186244 Työelämän ja organisaatioiden kehittäminen on välttämättömyys. Kun ympäristöt muuttuvat, ei ole hyvä, jos organisaatiot ajautuvat tilanteista toisiin. Ajautuessaan ne eivät voi itse ohjata toimintaansa. Ei ole myöskään hyvä, […]

2.12.2011

Pikkujoulutunnelmissa

2.12.2011
Kirjasto Lukuvinkit Yleinen

Tänään juhlitaan JAMKin pikkujoulua Dynamossa. Sitä odotellessa, perjantaipäivän piristykseksi muutama linkki kirjastokollegoiden joulukalentereihin: Oulun ammattikorkeakoulun joulukalenteri Laurean kirjaston niksologinen joulukalenteri Entressen kirjaston ja kansainvälisen kirjastoalan sananvapausjärjestön FAIFEn jouluinen videokalenteri Vinkki: Keski-Suomen Kirjastoportista voit tarkistaa, mistä lähiseudun kirjastoista kiellettyjä kirjoja saa lainaan. Ja positiivarit jaksavat aina olla niin positiivisia, joulukalenterissaankin 🙂

27.11.2011 Pirjo Pohjolainen

Kirjavinkki: Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa

27.11.2011 Pirjo Pohjolainen
Aineistot Esittely Lukuvinkit Yleinen Yrittäjyys

Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa  ISBN-numero 9789524952132 Tekijät: Maria Joutsenvirta ym. (toim.) Kustantaja: Gaudeamus Painovuosi: 2011 Asu: nidottu, pehmeäkantinen Kieli: suomi Sivumäärä: 390 Aihealueet: Talous ja työelämä Saatavuus JAMK kirjastossa:  kolme nidettä, http://janet.amkit.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=186170    Mikä on yritysten vastuu globaalissa taloudessa? Kenen etuja vastuullinen liiketoiminta palvelee? Yhä useammat yritykset osaavat toteuttaa vastuutaan innovatiivisesti ja menestyksekkäästi. Yritysvastuun vahvistuminen lisää […]

14.11.2011

Digiajan oppiminen laajenee kirjaston kautta!

14.11.2011
Kirjasto Palvelut

”Kirjastopalvelut kehittyvät nopeammin kuin käyttäjät osaavat ottaa uusia palveluja käyttöön.” Suunnilleen näillä sanoilla kuvattiin JAMKin kirjastoa jo kymmenkunta vuotta sitten. Palvelun tuottavuuden näkökulmasta internet mullisti toimialan ja tehosti asiakkaan työn tuottavuutta, mutta pysyikö asiakas muutosten perässä? Pystyykö asiakas edelleenkään käyttämään kirjaston palveluja järkevästi? Näin ensimmäistä kertaa kirjaston vuositavoitteet ja opin aivan uusia ulottuvuuksia kirjaston työstä. […]

11.11.2011 Birgitta Kurvinen

Mitä syömme mieluiten?

11.11.2011 Birgitta Kurvinen
Aineistot Esittely Kirjasto Lukuvinkit Yleinen

Ruoka puhuttaa meitä joka päivä. Halusimme tai emme, ruoka ja ruokailu määrittävät ja rytmittävät arkisia toimintojamme. Miten ruoka vaikuttaa ajankäyttöömme ja ostopäätöksiimme? Mitä syömme mieluiten tai mitkä ovat eri elintarvikkeiden kulutusmäärät? Miten ruoka näkyy päivittäistavarakaupassa Reilun Kaupan ja luomutuotteiden myyntinä tai ravintoloiden annosmäärinä? Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin selviävät Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n syksyllä […]