Aikuiskoulutus monen päätöksen jälkeen

Viiden kuukauden kuluttua on jo ensimmäiset päivät opiskeltu! Opintojen aloittaminen on tärkeä hetki opiskelijoille, mutta myös henkilökunnalle. Viime päivinä olemme vastanneet koulutuskyselyihin, jotka alkavat ”olen valmistunut 20 vuotta sitten ..tutkintoon”. Ei ole olleenkaan kummallista, että moni asia askarruttaa.

Uuden koulutuksen rakentaminen koostuu monesta isosta ja pienemmästäkin päätöksestä. Tradenomien aikuiskoulutusta ja sitä ennen merkonomien aikuiskoulutusta on toteutettu Jyväskylän Rajakadulla ties kuinka kauan, joten kysymys on lähinnä koulutuksen sisällön päättämisestä. Ryhmän tunnus on HBA13iY, jossa HBA kuvaa liiketalouden ala ja liiketalouden koulutusohjelmaa sekä 13 aloitusvuotta 2013, i tarkoittaa aikuisryhmää ja Y tarkoittaa ”normaalia” aikuisopiskeluryhmää.

Aikuiskoulutukseen hakeva kysyi tänään perinpohjaisia kysymyksiä koulutuksen rakenteesta. Hän sai toivottavasti riittävät vastaukset, joten nyt on hyvä jakaa samaa tietoa muillekin kiinnostuneille. Haku päättyy 3.4.2013 kello 16.15. Lisätietoja.

Alla on esitetty kolme kuvaa: 2013 aloittavan ryhmän perusopinnot, 2013 aloittavan ryhmän ammattiopinnot sekä viimeisenä kuvana 2012 aloittaneen ryhmän ammattiopinnot. Nämä opinnot on suunnattu aikuisryhmille.
Jos opiskelijalla on mahdollisuus ottaa opintoja päiväopinnoista, tarjonta on merkittävästi laajempi.

Tänään kiirastorstaina koulutussuunnittelijan näyttöruutu näyttää  monien kokousten, ehdotusten ja suunnittelutuntien jälkeen seuraavalta:

2013 perusopinnot

Yllä olevassa kuvassa näkyvät perusopinnot. Perusopinnot tarkoittavat liiketalouden tutkinnon peruskiveä. Ajoituksen pienet muutokset todennäköisiä.

 

HBA13iY -ammattiopinnot 2013-2016
Yllä olevassa kuvassa näkyvät 2013 aloittavien aikuisopiskelijoiden ammattiopintojaksot eri vuosina. Pienet muutokset ovat todennäköisiä.
2012 aloittaneiden ammattiopinnot
Kuvassa näkyy 2012 aloittaneiden opiskelijoiden opintoja. Ryhmä painottaa taloushallintoa ja opintoja voivat ottaa myös 2013 ryhmän opiskelijat tai 2010-2011 ryhmien opiskelijat, mikäli ryhmäkoko pysyy siedettävän kokoisena.
Koulutuksen suunnittelussa on isoimmat päätökset tehty ja vastuut jaettu.
Seuraavaksi koulutussihteeri varaa asianmukaiset tilat opiskelulle. Aikuiskoulutusta järjestetään edelleen useina iltoina kello 17-2o Rajakadun tiloissa. Opintojaksoja on myös osittain tai kokonaan verkossa, jolloin opiskelija opiskelee nettiselaimen kautta.