Kanta-asiakas on kuin kultakaivos yritykselle

Viime aikoina on puhuttu paljon opintotukien leikkauksista ja uravalinnan vaikeuksista. Itsellä ei ollut aavistustakaan yläasteen aikana mitä teen tulevaisuudessa. Mutta varma asia oli, että en lähde lukioon pänttäämään. Pieni miettimishetki silloisen opon kanssa ja päätinpä lähteä amikseen autopuolelle ja sehän osoittautui virheeksi. Öljyjen vaihto ei enää hirveästi kiinnostunut valmistumisen jälkeen.

Vuosi 2012 ja meikäläinen tetsailee Kajaanin lähimaastossa ampuen mielikuvitusvihollisia, huutaen laukaus, laukaus.. Okei pääsin ampumaan oikeallakin aseella. Ammattikoulussa opiskelu tuntui aivan kauhealta ja varsinkin ajatus ammattikorkeakoulujen luennoista sai karvat nousemaan pystyyn. Enpä olisi uskonut 40 asteen pakkasessa rämpien lumihangessa, että lähden ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi ja vieläpä myynnin alaa. No, armeija-aikaan näin Jamkin mainoksen ja tässä sitä nyt kirjoitellaan Jamkin blogiin tekstiä. Mutta eipä se ammattikorkeakoulu ollutkaan niin kauheaa kuin sitä ajatteli, päinvastoin yllätyin positiivisesti.

Myynnin kärjessä opiskellessani olen oppinut eniten koko opiskeluaikanani. Työharjoittelu Konica Minoltalla on ollut aivan mahtavaa aikaa. Joka päivä opin jotain uutta mahtavilta työkavereilta, kokeneilta myyntitykeiltä, jotka joka päivä jaksavat kädestä pitäen opettaa minua huonoimpinakin päivinä. Yksi mieleenpainuvimmista asioista, jonka olen oppinut, on oman asiakkaan tärkeys. Joka päivä olen kuullut, kun joku myyjistä painottaa kuinka tärkeää on käydä niissä olemassa olevissa asiakkaissa edes kysymässä miten menee. Totta kai, myy aina ensin itsesi.

Ei sitä turhaan ole painotettu luennoilla ja kirjoissa olemassa olevien asiakkaiden tärkeydestä, rooleista ja hyödyistä yritykselle kuin asiakkaalle itselle. Nyt sen itsekin on tajunnut konkreettisesti kun on päässyt asiakkaiden luona vierailemaan ja hankkimaan uusia asiakkaita. Vahvojen asiakassuhteiden merkitys korostuu varsinkin tallaisina talouden aikoina, jolloin kilpailu on tiukkaa ja tuotteet ovat suurin piirtein samanlaisia. Tällöin pienet asiat ratkaisevat ja varsinkin ne asiat joista asiakas on saanut lisäarvoa tai saa lisäarvoa.

Olemassa oleva kanta-asiakas on kuin kultakaivos yritykselle. Ei ole helpompaa tapaa tehdä kauppaa kuin oman vakioasiakkaan kanssa. Kanta-asiakkaan luona voi käydä kilpailijat myymässä ja tarjoamassa omia tuotteitaan mutta käykööt. Miksi lähteä vaihtamaan jotain mihin on tyytyväinen, varsinkin jos asiat ovat hoituneet hyvin joka sektorilla? Huolto pelaa, myyjä käy moikkaamassa sopivin väliajoin samalla kysellen onko tyytyväinen ja viedään vähän kahvipullaa. Näiden tekojen tuloksena on vahva suhde asiakkaaseen ja siinä vaiheessa on ihan sama kuka käy tarjoamassa omia tuotteitaan. Okei kyllä aina joku asiakas vaihtaakin toiseen kilpailijan tuotteeseen mutta siinä kysytään taas asiakassuhteen vahvuutta.

Oman asiakkaan luo on paljon helpompi sopia tapaaminen ja saada tuote myytyä, kuin lähteä selailemaan prospektilistalta sopivia yrityksiä ja vieläpä yrittää buukata sinne käynti. Vielä vaikeampaa on myydä sille asiakkaalle omat tuotteet.

Ps. Myynnin kärki on loistava juuri sinulle, joka olet vähänkään myyntihenkinen! Älä epäröi vaan hae mukaan!

teksti: liiketalouden opiskelija Ville-Pekka, harjoittelija Konica Minolta

Lue lisää liiketalouden koulutuksesta