Esittelyssä Brändikärki 2018-2019

Lukuvuoden 2018-2019 brändiosaajan kärki, eli tuttavallisemmin brändikärki, koostuu kahdeksasta huipputyypistä. Me olemme päässeet tutustumaan toisiimme jo viime syksystä lähtien, mutta nyt on korkea aika esitellä itsemme myös muille!

Brändikärki 2018-2019

Tämän lukuvuoden brändikärjen vahvuuksia ovat ehdottomasti yhteisöllisyys, oma-aloitteisuus ja innovatiivisuus. Jokaisella on kärjessä omat vastuualueensa, mutta paljon tehdään kuitenkin yhdessä ja kaikki tekevät kaikkea. Kärki harrastaa työn ohessa monenlaisia kilpalajeja, kuten kivi-paperi-sakset ja tuoliralli, sekä vaihtuvia lajeja kerran kuukaudessa.

Mitä brändikärjessä opiskellaan?
Brändikärjen opinnot koostuvat kärjen pakollisista (23 op) ja suositelluista opintojaksoista, kärjen omista projekteista sekä suuresta määrästä tiimityöskentelyä. Eipä taida olla kuin muutama viikko, kun ei oltaisi jonkunnäköisellä kokoonpanolla tehty jotakin yhdessä!
Pakollisia opintojaksoja meillä oli syksyllä asiakasymmärrys, markkinointitutkimus ja brändistrategiat. Keväällä pakollisia taas ovat markkinointiviestintä ja brändien johtaminen. Suositelluista opintojaksoista tulee olla valittuna ainakin 10 opintopisteen verran. Niitä ovat muun muassa asiakaskokemusjohtaminen, markkinoinnin suunnittelu, web-analytiikka ja digimarkkinoinnin strategiat.
Kärjen opintoihin kuuluvat myös harjoittelu ja opinnäytetyö, joiden tulee vahvistaa brändiosaamista.

Mitä ovat kärjen omat projektit?
Kärjen opinnot ovat yhteensä 10 opintopistettä ja jaettu seuraavanlaisesti: projekti mentoriyrityksen kanssa (5 op), Brand It -tapahtuma (2 op) ja omat projektit (3 op). Meidän kohdallamme toteutamme projektin Pisla Oy:lle, jossa tarkoituksenamme on löytää Pislalle keinoja lähestyä kuluttajamarkkinoita uudella tavalla. Brand It -tapahtumasta meille tulee luultavasti enemmän opintopisteitä ja siten omien projektien määrä vähenee.

Mikä on parasta brändikärjessä?
Tämä voidaan varmasti sanoa koko porukan puolesta, että kärjen yhteishenki. Kärjessä pääsee osaksi porukkaa, jossa kaikki ovat kiinnostuneita ja motivoituneita markkinoinnin ja brändäyksen aihealueista. Lisäksi brändikärjessä tehdään konkreettisesti erilaisia projekteja ja pääsee itsenäisesti tiimin kanssa kehittämään omia ideoita. Brändikärki antaakin paljon työkaluja työelämää varten!

Brändikärki 2018-2019

Aleksi Tiitinen

Ikää on mittarissa 24 vuotta ja olen asustellut Jyväskylässä koko tämän ajan. Harrastuksiin kuuluu yleinen kuntoilu sekä jääkiekko, jota tullut pelattua jo pienestä asti ja nykyään 3-divari tasolla. Olen myös elokuvataiteen suurkuluttaja, josta nautin suuresti. Vahvuuksia minulla on avoimuus, tulen kaikkien kanssa toimeen ja harrastuksistakin osittain opittu ryhmässä työskentely.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Liiketalouden ala oli jo pitkään kiinnostanut, mutta en ollut vielä aivan varma mitä lähteä sieltä erityisesti opiskelemaan, mutta se oli kuitenkin helppo valinta minulle. JAMK on arvostettu ammattikorkeakoulu valtakunnallisesti, joten en kokenut erityistä tarvetta vaihtaa paikkakuntaa hyvän koulutuksen perässä, koska sitä oli jo Jyväskylässä. En ole päivääkään katunut päätöstäni tulla opiskelemaan JAMKiin liiketaloutta.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Kun aloitin koulun olin avoin mielin kaikkia kärkiä kohtaan ja päätin, että se aihe, mikä eniten alkaa kiinnostaa on valintani mihin kärkeen haen. Ajatus brändiosaajan kärkeen hakemisesta vahvistui heti koulun alettua syksyllä markkinoinnin opintojaksolla, joka oli ylivoimaisesti ensimmäisen vuoden opintojaksoista minulle mieluisin.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Toimin tiimimme puheenjohtajana. Tehtäviini kuuluu tiimimme kaikkien palasten yhteen hitsaaminen ja varmistan, että kaikki toimii ja tulee tehtyä ajallaan sekä autan kaikissa rooleissa muita missä vaan voin, eli joka paikan höylä siinä samalla.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Monia mielenkiintoisia opintojaksoja oli syksyllä, mutta jos yhden vain saa valita on se kärjen ohjaajamme Nina Välimäen vetämä asiakasymmärryksen opintojakso. Opintojaksolla pääsimme käyttämään innovointi taitojamme parissakin ryhmätyössä, joista yksi oli toimeksiantona Harvialle. Yhdessä ryhmän kanssa työskentely näissä tehtävissä oli antoisaa ja tehtävät opettivat paljon customer insight prosessin kaikista eri vaiheista.

Elli-Noora Korhonen

Olen 22-vuotias, jonka juuret löytyvät Lieksasta, Pohjois-Karjalasta. Jyväskylään muutin opintojen perässä, kun opiskelupaikkani JAMKista varmistui. Olen vuosien varrella harrastanut vaikka mitä, mutta nykyisin rakastan lähinnä matkustelua, lumilautailua sekä valokuvaamista. Koen vahvuudekseni halun haastaa itseäni uusissa asioissa sekä välillä liiankin pikkutarkan työskentelyn.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Lukion jälkeen en ollut heti täysin varma, mihin haluaisin jatkaa, vaikka tiesinkin markkinoinnin ja brändäyksen kiinnostavan. Liiketalous vaikutti kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoiselta ja itselleni sopivalta alalta, jonka kautta voin työelämässä suuntautua melkeinpä mihin vain. Ajattelin myös, että liiketalouden kautta opin kaikkea sellaista, jota voin tulevaisuudessa hyödyntää monissa eri asioissa, vaikka pääpaino olisikin markkinoinnin ja brändäyksen puolella.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Markkinointi ja brändäys kiinnostivat jo ennen kouluun hakemista, joten minulle oli alusta asti selvää, että tulen suuntautumaan niiden opiskeluun. Kärki-infojen myötä aloin kunnolla kiinnostumaan kärjessä opiskelusta, sillä ajattelin, että sitä kautta pääsisin kunnolla tekemään brändeihin liittyviä hommia ja siten saisin myös opiskelusta enemmän irti. Olen myös varma, että brändikärjessä opiskelu luo erinomaiset valmiudet työelämää varten.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Olen tiimimme toinen markkinointiviestintävastaavista. Huolehdimme yhdessä muun muassa sosiaalisen median kanavien päivittämisestä sekä sisällön suunnittelusta.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Kaikki syksyn kurssit olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta ehdoton lempparini oli kuitenkin brändistrategiat. Kävimme siellä läpi muun muassa vahvoja brändejä, niiden menestystekijöitä, onnistuneita kampanjoita sekä kaikkia brändistrategioihin liittyviä tekijöitä. Teoriaa pääsimme myös viemään käytäntöön erilaisten ryhmätöiden kautta.

Essi Konu

Oon 23-vuotias ja alun perin kotoisin Tampereelta. Muutin Jyväskylään opintojen takia, mutta koen oikeastaan asuvani kahden kaupungin välillä. Jyväskylä on kyllä ollut opiskelijakaupunkina hyvä päätös! Mun kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat valokuvaus, muoti, kauneus, matkustus ja tv-sarjat. Olen mielestäni ystävällinen ja huolellinen sekä lisäksi koen, että vahvuuksiini kuuluvat idearikkaus, luovuus ja visuaalisuus.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Pidin useamman välivuotta lukion jälkeen, koska en tiennyt, mitä haluaisin opiskella. Välivuosien aikana työskentelin kaupan alalla, josta pidin, mutta koin, että haluaisin opiskella jotain luovempaa alaa. Liiketalouden tutkinto oli kyllä pyörinyt myös mielessäni, mutta en kokenut sen olevan minulle oikea, ennen kuin kuulin JAMKin brändikärjestä. Jälkeenpäin ajateltuna tämä on ollut minulle juuri oikea päätös.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Tosiaan tiesin jo JAMKiin hakiessani, että haluaisin hakea kärkihaussa brändikärkeen, ja se vahvistui entisestään ensimmäisen lukuvuoden aikana. Koen, että brändäys ja markkinointi yhdistävät minua kiinnostavia osa-alueita. Tästä syystä brändikärki tuntui järkevältä ja uskon, että kärkiopinnoista on hyötyä tulevaisuudessa.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Olen kärjen toinen markkinointiviestintävastaava eli minun tehtävänäni on hoitaa kärjen eri sosiaalisen median kanavia suunnittelusta päivittämiseen.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Syksyllä oli useampi mielekäs opintojakso, mutta eniten pidin asiakasymmärryksen ja brändistrategioiden kursseista. Niistä kursseista sain eniten irti ja opin paljon uutta. Lisäksi virallisten opintojen ulkopuolella olemme tehneet kärjen omia projekteja, joka on ollut hauskaa hyvän kärkiporukan ansiosta sekä myös kiinnostavaa, sillä pääsemme tekemään paljon asioita itsenäisesti.

Essi Laaksonen

Mä oon 24-vuotias ja kotoisin täältä Jyväskylästä. Harrastuksiin kuuluu voimistelu ja kuntosalilla jumppailu. Opintojen ja harrastusten ohella työskentelen vaateliikkeessä. Vahvuuksiani ovat päättäväisyys ja tarmokkuus. Ryhdyn useimmiten saman tien tuumasta toimeen ja rupean tekemään töitä saavuttaakseni haluamani. Olen optimisti ja uskon, että positiivisella asenteella pääsee pitkälle.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Jyväskyläläisenä JAMKiin hakeminen oli selkeä ratkaisu, oli helppoa jäädä opiskelemaan omaan kotikaupunkiin. Minua kiinnostaa markkinointi ja siitä syystä liiketaloudenopinnot olivat looginen ratkaisu. Liiketalous kiinnosti myös siksi, että ajattelin tämän olevan hyödyllinen koulutus ja avaavan monia ovia tulevaisuudessa.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Brändiosaajan kärkeen hain juuri edellä mainittujen seikkojen takia. Markkinointi ja brändäys kiinnostavat, eli aika simppeli valinta! Kärkiopintojen avulla opinnoista saa vielä enemmän irti ja samalla kärki tarjoaa hyvät valmiudet työelämään. Plus meidän kärkiporukka on niin loistava, että yhdessä tekeminen on sairaan hauskaa!

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Vastuullani on aikataulut ja niistä kiinni pitäminen, olen organisointipäällikkö.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Asiakasymmärrys, brändistrategiat ja markkinoinnin suunnittelu olivat mun mielestä syksyn parhaita kursseja. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin oli kuitenkin brändistrategiat, opin kurssin aikana hurjasti uutta ja pääsin tutustumaan vaikuttaviin brändeihin.

Jimi Virtanen

Ikää 21 vuotta ja asuinkuntana luonnollisesti toimii muiden kärkeläisten tapaan Suomen Ateena, eli Jyväskylä! Harrastukseni nitoutuu vahvasti musiikin ympärille, olen soitellut lapsesta saakka oikeastaan kaikkea mitä soittaa voi. Vain pelkän harrastus termin sijaan ajattelen musiikin olevan minulle oikeastaan elämäntapa. Osaksi ehkä tästä syystä, henkilökohtaiset vahvuuteni sijoittuvat luovan ajattelun, uusien näkemysten ja innostavalla tavalla rempseän tekemisen meiningin pariin.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Tutkaillessani opiskelumahdollisuuksia koin heti JAMKin erittäin vetovoimaiseksi vaihtoehdoksi kaikin puolin. Laajat erikoistumismahdollisuudet olivat positiivista plussaa. Koulutuksena tradenomi tarjoaa sykähdyttävän monipuoliset työllistymismahdollisuudet työelämään.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Luonnollisesti, tajunnan räjäyttävä mielenkiinto markkinoinnin toimintoja kohtaan sai minut hakeutumaan brändikärjen hakuun ilman minkäänlaista epäselvyyttä saati toista vaihtoehtoa!

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Vastuualeeni piiriin kuuluu yhteyden pitäminen esimerkiksi yritysten kanssa yhteistyökuvioita luoviessa. Olen siis kärkemme innosteviritteinen “key account manager”!

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Syksyn 2018 opintojen mielenkiintoisesta kirjosta erityisellä sykkeellä mieleeni jäi inspiroivien ja käytännönläheisten projektien luotsaamana asiakasymmärryksen ja markkinoinnin suunnittelun opintokokonaisuudet.

Juho Alanen

Olen 23-vuotias ja Jyväskylästä kotoisin. Harrastuksiin kuuluu oikeastaan aika monipuolisesti erilainen liikunta ja olen myös aktiivinen penkkiurheilija. Vahvuuteni brändikärjessä on varmasti innovatiivisuus sekä tiimityöskentelytaidot.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Hain JAMKiin liiketalouden alalle, koska se oli itseäni kiinnostavin ala. Liiketalous antaa myös erittäin monipuolisen pohjan työelämään, vaikka ei aivan tarkasti tietäisikään, mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä työkseen.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Minua on aina kiinnostanut markkinointi ja yrittäjyys ja sen pohjalta oikeastaan kärkihaun aikaan kamppailin brändikärjen sekä tiimiakatemian välillä, mutta lopulta päädyin hakemaan brändikärkeen ja olenkin ollut erittäin tyytyväinen valintaani.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Oma vastuualueeni on kärjessä hyvinvointivastaava ja se onkin erittäin vastuullinen ja haastava rooli, mutta olen selvinnyt myös siitä kunnialla.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Omat suosikkini syksyn opinnoista olivat ehdottomasti asiakasymmärrys sekä brändistrategiat. Molemmilla kursseilla pääsi tekemään mielenkiintoisia ryhmätöitä ja oppimaan käytännön kautta tekemistä.

Larissa Lindroos

Olen 24-vuotias, ja alun perin kotoisin Rautalammilta, Pohjois-Savosta. Jyväskylässä olen kuitenkin asunut jo 6 vuoden ajan. Työskentelen opintojen ohella markkinointitoimisto Sloganin graafisena suunnittelijana. Vahvuuksinani koen luovuuden ja visuaalisen osaamisen, sekä iloisen asenteeni. Harrastuksiini kuuluvat säännöllisen epäsäännöllisen urheilun lisäksi piirtäminen, bullet journal ja videopelit.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Haaveilin aikaisemmin oman yrityksen perustamisesta, mutta halusin kuitenkin liiketaloudellista osaamista ennen varsinaisen yrityksen perustamista. Tradenomin opinnot vastasivat tähän tarpeeseen paremmin kuin hyvin, ja JAMKiin hakeminen oli itsestäänselvä vaihtoehto, koska asustan täällä Jyväskylässä.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Brändikärjestä kuulin ensimmäisen kerran ystävältäni, joka suoritti silloin brändikärjen opintoja. Pääsin hänen kauttaan kurkistamaan, mitä kaikkea tämä brändikärki pitää sisällään. Minua kiehtoi jo aikaisemmin brändäys, lähinnä graafikon näkökulmasta eli logon suunnittelun puolelta. Ystäväni opintoihin tutustuminen kuitenkin vakuutti, että tämä on oikea suunta minulle, ja brändien syvällinen ymmärtäminen antaisi tulevaisuudessa paljon paremmat eväät työelämään.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Virallisena nimikkeenä brändikärjessä minulla on sihteeri. Vastaan siis kokouksien pöytäkirjoista, ja asioiden muistiinkirjoittamisesta. Toimin myös kärkemme graafikkona ja visuaalisen ilmeen luojana.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Syksyn opinnoista ehdottomasti paras kurssi oli brändistrategiat. Käsiteltävät aiheet olivat mielenkiintoisia, ja ne esitettiin ymmärrettävästi ja konkreettisesti. Opittuja asioita pääsi myös heti hyödyntämään ryhmätöiden avulla, jotka olivat mukavia ja helppoja hyvän ryhmän ansiosta.

Mikko Mäkinen

Oon 21-vuotias syntyperäinen Jyväskyläläinen, joka harrastaa kesäisin frisbeegolffia ja talvella lenkkeilyä sekä boulderointia. Muita harrastuksia satunnaisesti myös videopelit ja elokuvat. Vahvuuksiani ovat suunnitelmallisuus, optimistisuus ja rehellisyys.

Miksi hait JAMKiin liiketalouden alalle?
Ammattikorkeakoulussa työskentelymuoto ja opiskelumenetelmät olivat minulle Yliopistoa mieluisammat. Syntyperäisenä Jyväskyläläisenä hain ensisijaisesti JAMKiin liiketalouden alalle, koska liiketalous on kiinnostanut minua yleisesti jo lukiosta asti ja liiketalouden alalla on mahdollista suuntautua tarkemmin melkein mihin tahansa.

Entä brändiosaajan kärkeen?
Liiketalouden opintoja aloittaessani ajattelin, että finanssiala tulisi olemaan minulle mieluisin. Ensimmäisen lukukauden jälkeen mieleni kuitenkin muuttui ja kiinnostukseni markkinointia ja brändäystä kohtaan nousi finanssialan ohitse. Näin päätin sitten hakea brändiosaajan kärkeen tukeakseni tulevia markkinoinnin opintojani.

Mikä on vastuualueesi kärjessä?
Olen kärjen tiimissä talouspäällikkö, eli vastaan alustavasti talouspuolesta ja siihen liittyvistä asioista.

Mistä syksyn opintojaksosta pidit eniten ja miksi?
Brändikärkeläisenä lempikurssini syksyllä oli ehdottomasti Brändistrategiat. Kaikista syksyn kursseista tämä oli mielenkiintoisin sekä kurssilla tehtävät ryhmätyöt ja niiden aiheet olivat minulle mieluisia ja opettavaisia.