Jamk 2030

Jamk2030 -blogissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun johto ja henkilöstö on kirjoittanut Uuden sukupolven korkeakoulusta osana strategiatyötä. Blogiin ei enää kirjoiteta uutta sisältöä.
17.9.2018 Jussi Halttunen

JAMKin laatuauditointi käynnistyy

17.9.2018 Jussi Halttunen
Yleinen

JAMK on sopinut Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) kanssa kolmannen auditointikierroksen pilottiarvioinnin toteuttamisesta v. 2018–19. Korkeakoulut on velvoitettu osallistumaan laatuauditointiin aina kuuden vuoden välein. JAMKin edellinen toisen kierroksen laatuauditointi toteutettiin keväällä 2013 englanninkielisenä. Nyt käynnistyvä auditointi toteutetaan suomenkielisenä. JAMKin auditointiryhmän puheenjohtajana toimii rehtori Riitta Rissanen Lapin amk:sta. Arviointiryhmän muut jäsenet ovat: koulutuspäällikkö Ari Koski Turun yliopistosta, […]

21.8.2018 Jussi Halttunen

Uuden sukupolven korkeakoulun rakentaminen etenee Jyväskylässä

21.8.2018 Jussi Halttunen
Yleinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun JAMKin strategisena tavoitteena on rakentaa ”uuden sukupolven korkeakoulu” vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on haasteellinen, mutta mahdollisuudet sen saavuttamiseen ovat varsin hyvät. Uuden sukupolven korkeakoulun tavoitteena on tarjota nykyistä parempi ja houkuttelevampi oppimisympäristön erityisesti 2000-luvulla syntyneille nuorille, joista monet kuuluvat ns. diginatiiviin sukupolveen. Heidän vahvuutenaan on uuden tieto- ja viestintäteknologian sekä englannin kielen sujuva […]

31.5.2018 Pertti Malkki

JAMKin laatuauditointi 2019 – Miten kehittää laatujärjestelmää arjessa?

31.5.2018 Pertti Malkki
Yleinen

JAMKiin tehdään keväällä 2019 Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen nimeämän ryhmän auditointivierailu – toukokuussa 2019 tiedämme, miten meille auditoinnissa kävi. Syksy 2018 ja alkuvuosi 2019 tulevat varmasti olemaan arvioinnin ja asioiden hiomisen näkökulmasta ainakin riittävän työntäyteistä aikaa. Oma ja varsinaista arviointia tukeva itsearviointi meillä on valmiina joulukuussa 2018. Tähän työhön tarvitaan usean JAMKilaisen panosta ja/tai ainakin perehtymistä. […]

3.5.2018 Toimitus

Penkkioppimassa Esslingenissä

3.5.2018 Toimitus
Yleinen

Läpäisimme korkeakoulujen toisella auditointikierroksella vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin toteuttaman kansainvälisen auditoinnin, jonka perusteella myönnetty laatuleimamme vanhenee ensi vuonna. Olemme jälleen uusien haasteiden edessä Karvin kutsuttua JAMKin pilotoimaan kolmannen kierroksen auditointimallia. Toimiessamme pilottina meiltä odotetaan auditoinnin edetessä palautetta ja kehittämisehdotuksia prosessista ja sen toiminnasta. Pääsemme siis osaltamme vaikuttamaan tulevien auditointikäytäntöjen muotoutumiseen. […]

7.2.2018 Asta Wahlgren

JAMK – edelläkävijä ja tulevaisuuden tekijä

7.2.2018 Asta Wahlgren
JAMK 20 vuotta liiketalous opetus ja oppiminen työelämäyhteistyö

Neljännesvuosisata sitten jyväskyläläisillä liiketalouden kouluttajilla oli unelma. Pääsimme mukaan visioimaan, ideoimaan ja rakentamaan uutta suomalaista korkeakoulua – ammattikorkeakoulua. Muutosvastarintaakin esiintyi, mutta pian innostus voitti ja ryhdyimme tositoimiin. Ensin jäsensimme ideamme ja sen jälkeen käynnistimme rivakasti opetussuunnitelmatyön. Ja kun valtakunnallinen kokeilu vuonna 1992 alkoi, testasimme innolla ideoitamme Jyväskylän väliaikaisessa palvelualojen ammattikorkeakoulussa. Keräsimme palautetta jokseenkin kaikesta ja […]

2.2.2018 Toimitus

Jyväskylän ammattikorkeakoulun varainhankinta käynnistyy

2.2.2018 Toimitus
Yleinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on saanut Poliisihallituksen Arpajaishallinnolta Rahankeräysluvan 4.1.2018 alkaen. Lupa on voimassa vuoden 2019 loppuun saakka. JAMKilla on tuona aikana oikeus toimeenpanna erilaisia rahankeräyksiä varojen hankkimiseksi ammattikorkeakoululain (923/2014) 4 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä huolehtimiseen sekä vuosina 2017-2019 myös ammattikorkeakoulun pääomittamiseen. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on luvannut tietyn määrän vastinrahaa suhteessa vuoden 2018 loppuun kerättyihin varoihin. […]

22.1.2018 Heikki Malinen

Koulutusvienti haastaa laadun

22.1.2018 Heikki Malinen
Yleinen

Korkeakouluille ja sittemmin myös toisen asteen oppilaitoksille on asetettu tavoitteita koulutusviennissä. Toiminnan pääperiaatteet on kirjattu lainsäädäntöön. On luonnollista, että oppilaitoksia kannustetaan vientiin, sillä niillä on runsain mitoin maailmanlaajuisesti korkeatasoiseksi tunnustettua koulutusosaamista sekä suuri määrä valmiita tutkintotuotteita ja henkilöstöä niiden toteuttamiseen. Koulutusorganisaatioissa on laatujärjestelmät, jotka kattavat koko toiminnan, joten koulutusviennin laadunhallintakin lienee kunnossa. Vai onko sittenkään? […]

13.12.2017 Jussi Halttunen

Mistä syntyy korkeakoulun yhteiskunnallinen vaikuttavuus?

13.12.2017 Jussi Halttunen
Yleinen

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry toteutti yhdessä yliopistojen rehtorineuvoston UNIFIn kanssa korkeakoulujen yhteiskunnallista vuorovaikutusta selvittävän projektin parisen vuotta sitten. Projektin tuotoksena syntyi ”vaikuttava korkeakoulu” raportti. Se toteutettiin vuorovaikutteisena sivustona, joka löytyy osoitteesta: http://vaikuttavakorkeakoulu.arene.fi Miksi sitten tällaisten asioiden tutkiminen ja niiden analysointi on niin tärkeää ? Siihen voidaan löytää useita syitä ja perusteluita, joita yritän tässä blogissani […]

23.10.2017 Asta Wahlgren

Männikkömetsät, Päijänne jylhä ja korpipolut matkailun maailmankartalle

23.10.2017 Asta Wahlgren
Keski-Suomen tulevaisuus

Matkailu on maailman nopeimmin kasvava elinkeino. Suomikin on vahvasti kasvussa mukana. Syitä on monia. Suomen luonto on poikkeuksellisen upea. Turvallisuus, puhtaus, rauha ja hiljaisuus ovat harvinaisia ja maailmalla arvostettuja. Fasiliteetit, infrastruktuuri ja liikenneyhteydet ovat kunnossa, liikunta- ja kulttuuritarjonta moninaisia, ja suomalainen palveluosaaminen ja henkilöstön kielitaito kestävät hyvin kansainvälisen vertailun. Vuodenaikojen vaihtelu, revontulet, valo, pimeys, harvaanasuttu […]

22.8.2017 Jussi Halttunen

JAMK purjehtii vahvassa myötätuulessa!

22.8.2017 Jussi Halttunen
Yleinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päivitti ja tarkensi JAMKin strategiaa vuosille 2017-2020. JAMK haluaa vahvistaa erityisesti opettajien digipedagogista osaamista sekä kehittää Uuden sukupolven korkeakoulun vuoteen 2020 mennessä. Ammattikorkeakoulun vahvuusaloihin lisättiin matkailu, joka on hyvin potentiaalinen kasvuala Keski-Suomessa. Erityisesti Päijänteen vesistöalueen hyödyntäminen matkailuelinkeinojen kasvussa nähdään suurena mahdollisuutena. Monet ulkomaiset turistit mm. kiinalaiset sekä japanilaiset ovat kiinnostuneita Suomen […]