kaksi piirroshahmoa pelaa korttia

Kalakavereita ja leffaseuraa vai palvelua tuottavia vapaaehtoisia – Miten lapset ymmärtävät tukisuhdetoiminnan? 

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta ovat sosiaalipalveluita, joissa lapsen tai nuoren elämään rakentuu uusia ihmissuhteita. Kyse on siitä, että lapsi tai nuori saa rinnalleen aikuisen vapaaehtoistyöntekijän, jolla on aikaa ja halua tavata lasta säännöllisesti yhteisen tekemisen ja ajanvieton merkeissä (ks. Lehto-Lundén 2020, Moilanen 2015, Svenlin 2020). Tällaisilla tukisuhteilla ajatellaan olevan myönteinen vaikutus lapselle tai nuorelle itselleen ja…

Jatka lukemista

Tanssia ja sirkusta uusissa palveluympäristöissä

Tanssi erilaisissa ympäristöissä -käsite syntyi Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2009 asettamassa Tanssi ja hyvinvointi -työryhmässä. Sen käyttöä vahvisti Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n vuonna 2017 tekemä Tanssi ja sirkus erilaisissa ympäristöissä (2017) -ohjeistus ja palkkasuositus. Tämä kuvaa sitä, että tanssia ja sirkusta tehdään ja kohdataan monenlaisissa yhteyksissä perinteisen taidekontekstin ulkopuolella. Erilaiset ympäristöt  Erilaisissa ympäristöissä toimiminen voi…

Jatka lukemista
Tanskan Odensen Raatihuone

Muutos ja jatkuvuus – Gerontologian kesäkonferenssi Tanskassa

Tanskan Odensessa järjestettiin kesäkuussa 26. Pohjoismainen Gerontologian konferenssi (26th Nordic Congress of Gerontology, 26NGK). Ensimmäinen pandemian jälkeinen perinteinen konferenssi oli houkutellut paikalle yli 400 gerontologia tai gerontologiasta kiinnostunutta tutkijaa, kehittäjää ja ammattilaista. Konferenssin ohjelmakattaus oli laaja, se ulottui ravitsemustieteestä tekoälyyn, hyvää elämää unohtamatta. Laajasta ohjelmavalikosta nostamme yksityiskohtaisempaan tarkasteluun Hyvän elämän ja arvokkaan kuoleman (A good…

Jatka lukemista

JoPolla töihin!

Joustavia polkuja työelämään (JoPo) -hankkeen työpaketissa kaksi selvitettiin sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden henkilöstösaatavuuden tilannetta, työnkuvien tasapainoa ja koulutustarpeita sekä esihenkilöiden näkemystä yleisten työelämätaitojen osaamistarpeista. Haastateltavina olivat vanhuspalvelujen, mielenterveys- ja päihdetyön, perusterveydenhuollon, vammaispalvelujen ja erikoissairaanhoidon edustajat 23 yksiköstä Jämsän, Keuruun ja Saarijärven alueilta. Haastatellut palveluntuottajat olivat sekä yksityisiä että julkisia organisaatioita.  Osaamistarpeiden kartoitus toteutettiin teemahaastattelun avulla syksyllä…

Jatka lukemista

Robotiikka terveydenhuollon tukena

Robotiikkaa on ollut teollisuuden käytössä jo vuosikymmeniä. Hyvinvointialan ja terveydenhuollon robotiikka on kuitenkin aivan oma alansa verrattuna perinteiseen teollisuusrobotiikkaan, sillä jo tulokulma aiheeseen on aivan toinen. Kun teollisuusrobotiikassa on kyse materiaalisen tuotannon tehostamisesta, hyvinvointialan ja terveydenhuollon robotiikassa pyritään teknologian keinoin, suoraan tai välillisesti edistämään inhimillistä hyvää. Rohkaisevia näyttöjä robotiikan tuomista hyödyistä on sote-puolella jo saatu….

Jatka lukemista

Tietojohtaminen – miten hyödynnämme tietoa (Peurunka)

Keski-Suomen sosiaali-ja terveysalan kerma kokoontui jälleen Peurunkaan pohtimaan kuinka sote-uudistusta viedään maakunnassamme eteenpäin. Jäämmekö odottelemaan uuden hallituksen linjauksia vai ryhdymmekö omatoimisesti tekemään töitä? Tietojohtamisen ryhmässä ihmettelimme case’ien kautta kuinka uudistuksia on jo viety muualla Suomessa eteenpäin sen enempää viranomaisilta (ml. AVI) kyselemättä ja miten palveluista aiheutuvia kustannuksia analysoimalla saadaan tietoa myös prosesseista sekä käyttäjäryhmien erilaisista…

Jatka lukemista