Jamk 2030

Jamk2030 -blogissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun johto ja henkilöstö on kirjoittanut Uuden sukupolven korkeakoulusta osana strategiatyötä. Blogiin ei enää kirjoiteta uutta sisältöä.
12.1.2021 Leena Liimatainen

JAMK tiivistää yhteistyötään eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa

12.1.2021 Leena Liimatainen
opetus ja oppiminen

Vuonna 2017 Ranskan presidentti, Emmanuel Macron teki aloitteen eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyön syventämiseksi. Aloitteen nimenä oli ”European Universities Initiative – EUI” ja sen tarkoituksena oli saada eri puolella Eurooppaa olevat korkeakoulut verkottumaan ja tekemään aiempaa syvällisempää ja laajempaa strategista yhteistyötä keskenään. Macronin aloite eteni nopeasti EU-huippukokouksessa joulukuussa 2017, jossa päätettiin perustaa noin 20 eurooppalaista korkeakouluverkostoa vuoteen […]

25.8.2020 Jussi Halttunen

Oppia uuteen normaaliin – koronapandemia osoitti, kuinka uuden sukupolven korkeakoulu toimii

25.8.2020 Jussi Halttunen
Digitalisaatio opetus ja oppiminen Yleinen

Vuoden 2020 kevät jää mieliimme erikoisena ajanjaksona, jolloin otimme vahvan digiloikan kohti uuden sukupolven korkeakoulua – olosuhteiden pakosta. Korkeakoulujen ja oppilaitosten toiminta muutettiin nopeasti maaliskuun puolivälin jälkeen etätyömoodiin ja otimme JAMKissa laajasti käyttöön digitaalisin välinein toteutetun etäopetuksen. Olimme etätyöskentelymoodissa lukuvuoden loppuun ja kesälomien alkuun saakka. Toiminta on nyt mukautumassa ”uuteen normaaliin” ja syksyn osalta pyrimme […]

12.3.2020 Jussi Halttunen

Uuden sukupolven korkeakoulu tulee – oletko valmis?

12.3.2020 Jussi Halttunen
Digitalisaatio opetus ja oppiminen TKI Yleinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) hallitus hyväksyi tammikuun lopulla 2020 uuden päivitetyn strategian vuosille 2020-2024. Strategian nimenä on säilynyt aiemmasta versiosta tuttu ”Osaaminen kilpailukyvyksi”. Vaikka strategian toimenpiteet kohdistuvat neljälle seuraavalle vuodelle OKM:n sopimuskauden mukaan, on sen visio ja kehittymistavoitteet suunnattu aina vuoteen 2030 saakka. Osaaminen kilpailukyvyksi muodostaa samalla JAMKin strategisen mission. Haluamme panostaa vahvasti opiskelijoidemme, asiakkaidemme ja […]

9.10.2019 Toimitus

Korkeakoulujen auditointimalli uudistui

9.10.2019 Toimitus

Eurooppalaisen korkeakoulutusalueen rakentamisen myötä käynnistyneet korkeakoulujen auditoinnit ovat edenneet Suomessa kolmannelle auditointikierrokselle. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) lanseeraama auditointimalli perustuu eurooppalaisiin standardeihin (Standards and Guidelines for Quality Assurance in the European Higher Education Area, lyhenne ESG), mutta siinä on myös useita suomalaiseen kontekstiin sopivia erityispiirteitä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) oli pilottina kolmannen kierroksen auditoinneissa. Eurooppalainen kehitys Laadunvarmistus […]

27.8.2019 Jussi Halttunen

JAMK toteuttaa visiota digitaalisesta, uuden sukupolven korkeakoulusta

27.8.2019 Jussi Halttunen
opetus ja oppiminen Yleinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK ottaa lähivuosina merkittävän digiloikan kohti ”Uuden sukupolven korkeakoulua”. Tavoitteena on hyödyntää täysimääräisesti digitalisaatiokehityksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia korkeakoulun toiminnassa. Uskomme vahvasti siihen, että Uuden sukupolven korkeakoulu tarjoaa perinteistä koulua paremman oppimisympäristön. Nuoret opiskelijat käyttävät jo digitaalisia alustoja luontevasti perinteisten opiskelumuotojen rinnalla. Tällainen hybridimallinen koulutus mahdollistaa tehokkaamman oppimisen ja on myös motivoiva tekijä Z-sukupolveen […]

11.4.2019 Toimitus

Auditointivierailun järjestäminen on taitolaji

11.4.2019 Toimitus
Yleinen

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) auditoi suomalaiset korkeakoulut kuuden vuoden välein. Kolmas auditointikierros on alkamassa, ja uutta auditointimallia pilotoivat Yrkeshögskolan Novia ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Osana auditointia auditointiryhmä vierailee auditoitavassa korkeakoulussa, ja JAMKissa vierailu toteutui 12.–13.3.2019. Tässä blogissa kerron käytännön järjestelyistä ja viestinnästä, joita auditointivierailun toteutus edellytti. Vierailun ajankohta oli ollut tiedossa jo vuotta aiemmin, joten alustavat […]

9.1.2019 Heikki Malinen

Koulutusvienti kasvussa – miten kasvu hallitaan?

9.1.2019 Heikki Malinen
työelämäyhteistyö Yleinen

Viime vuodet ovat olleet JAMKille monenlaisen muutoksen aikaa. Samaan aikaan, kun olemme joutuneet sopeuttamaan toimintaamme pienentyneeseen rahoitukseen ministeriön suunnasta, olemme kasvattaneet TKI-toimintaa ja koulutusvientiä uusiin mittoihin. Vuonna 2015 alhaiseksi jäänyt liikevaihto on palautumassa entisiin lukemiin. Se on ollut saavutus, josta voimme olla ylpeitä. JAMK on kyennyt säilyttämään elinvoimaisuutensa, kiinnostavuutensa ja houkuttelevuutensa ja myös lisäämään sitä. […]

19.12.2018 Jussi Halttunen

Rehtorin joulublogi – vähitellen kääntyy vuosi Jouluksi!

19.12.2018 Jussi Halttunen
Yleinen

Näin joulun lähestyessä on hyvä vielä muistella vuoden 2018 merkittävimpiä asioita sekä katsoa eteenpäin mitä on näköpiirissä vuonna 2019. Kulunut vuosi on ollut hyvin menestyksellinen JAMKille monilta osin. Täydentävän rahoituksen (OKM:n perusrahoituksen ulkopuolinen) osuus jatkoi kasvuaan ja lähestyy jo 28 % koko JAMKin rahoituksesta. Erityisen tyytyväinen olen TKI-toiminnan volyymin kasvuun. Kuluvana vuonna ulkoisen TKI-rahoituksen osuus […]

7.11.2018 Toimitus

Korkeakoulujen kolmannen kierroksen auditointimalli suosii oppimista vertaisilta

7.11.2018 Toimitus
Yleinen

Suomalaiset korkeakoulut auditoidaan kuuden vuoden välein. Kolmas auditointikierros on pian alkamassa, ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) luoma auditointimalli on parhaillaan pilotoitavana; mallia pilotoivat korkeakoulut ovat Yrkeshögskolan Novia ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Uudessa kolmannen kierroksen auditointimallissa on aiempaa painokkaammin esillä opiskelijakeskeinen toiminta sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden johtaminen. Lisäksi auditointimalliin on tuotu uutena elementtinä bechlearning eli vertaisoppiminen. […]

21.9.2018 Asta Wahlgren

We did it – once again!

21.9.2018 Asta Wahlgren
Yleinen

Matka kansainvälisen akkreditoinnin saamiseen on pitkä ja työntäyteinen, mutta palkitseva. JAMKin liiketoimintayksikkö aloitti International Business -tutkinto-ohjelman (IB) kansainväliseen EPAS-akkreditointiin valmistautumisen syksyllä 2009. EPAS-akkreditoinnit myöntävä European Foundation for Management Development (EFMD) kelpuutti meidät hakijaksi toukokuussa 2011, minkä jälkeen käynnistimme itsearviointiraportin valmistelun. Raportti valmistui alkuvuodesta 2012, ja kansainvälinen arviointiryhmä vieraili JAMKissa saman vuoden huhtikuussa. Toukokuun lopussa saimme […]