Robotin käsi

Voisiko robotiikka tehdä julkisista palveluista vähemmän haavoittuvia?

Pandemia muuttaa yhteiskuntaa

Vastikään julkaistu Kansallinen ennakointi Suomessa 2020 (2019) -raportti antaa Suomen viranomaisille sapiskaa. Sen mukaan viranomaisilla on taipumus ennakoida enimmäkseen sellaista, mikä todennäköisesti toteutuu. Eli ennakoidaan jo meneillään olevia kehityskulkuja, mutta yllättäviä asioita ei juurikaan noteerata. Ja sellainen olikin jo iduillaan raportin julkaisuhetkellä joulukuussa 2019, Kiinassa tunnistettu koronavirus.

Hyvinvointiyhteiskuntamme on muuttumassa, ja ehkä nopeammin kuin koskaan aiemmin. Poikkeuksellista on, että muutoksen perussyy, prime mover ei palaudu perinteisiin megatrendeihin sen paremmin kuin politiikkaan, talouteen tai teknologiaan, vaan Covid-19 viruksen synnyttämään pandemiaan. Pandemia vaikuttaa talouteen, muuttaa työnteon tapoja, teollisuuden ja palvelujen rakenteita sekä uudistaa julkista hallintoa ja sen tuottamia hyvinvointipalveluja. Koronapandemian yksi seuraus saattaa olla se, että kaikki sen vuoksi tehdyt toimet saavat ihmiset huomaamaan, miten moneen asiaan voikin itse asiassa vaikuttaa. (Futures Platform 2020)

Pandemian alkushokkia seuraa toipuminen, mutta tuskin paluu edeltävään maailmaan. Toipumisen myötä uusi ajattelu ja disruptiiviset innovaatiot saavat tukevan jalansijan. Disruptiivinen innovaatio on innovointia, joka tuhoaa olemassa olevia rakenteita, markkinoita, palveluja – mutta samalla synnyttää aivan uudenlaisia rakenteita, toiminnan muotoja ja ratkaisuja. Ilmiönä tämä ei ole mitenkään uusi – innovaatioita ja talouden pitkän aikavälin muutoksia tutkinut Joseph Schumpeter muotoili luovan tuhon käsitteen jo 1939 – mutta vuonna 1995 Clayton M. Christensen tarjosi ilmiölle selityksen: kyse ei ole niinkään teknologiasta vaan prosessista, joka sallii joidenkin tuotteiden ja tuotannontekijöiden nousta disruptiivisiksi, yhteiskuntaa, palveluja, teollisuutta uudistaviksi innovaatioiden klusteriksi.

Teknologiaan tukeutuvat maaseudun palvelut

Digitalisaatio eli tieto- ja viestintätekniikan uudet ratkaisut, robotit, automatisaatio sekä tekoäly muuttavat julkisten palvelujen tuotantotapoja sekä vaikuttavat itse palvelutapahtuman sisältöön. Kuluneen vuosikymmenen aikana Suomessa on käynnistetty lukuisia hankkeita maaseudun digitalisaation edistämiseksi, sillä digitalisaatio tuo palvelut lähelle, vähentää kustannuksia ja sujuvoittaa prosesseja maaseudulla, missä niin yksityiset kuin julkisetkin palvelut muuttuvat nopeasti ja etäisyydet fyysisiin palvelupisteisiin kasvavat.

Palvelujen osalta digitalisoinnin keskeisenä perusteena on ollut uudenlaisista tuotantotavoista syntyvät taloudelliset säästöt. Lisäksi katsotaan, että digitalisaatio itsessään tukee hallinnon prosesseja ja parantaa pitkällä aikavälillä palvelujen laatua. Niiden uskotaan myös edistävän aktiivisempaan dialogia palveluntarjoajan ja asiakkaan välillä. Toisaalta digitalisaatioprosessia on kritisoitu niin eriarvoistamisesta kuin perinteisten palvelumuotojen katoamisesta.

Totta onkin, että usein juuri ne erityisryhmät, jotka julkisia palveluita aktiivisesti käyttävät, eivät omaa taitoja tai mahdollisuutta hyödyntää uusia kanavia. Ja sekin, että digitalisaation taloudelliset kerrannaisvaikutukset eivät ole olleet – ainakaan vielä – niin merkittäviä kuin edeltä käsin arvioitiin. Mutta kun terveyspalvelut pelkistyvät vain välttämättömään, niin tällä on pidemmällä aikavälillä tuhoisia seurauksia niin kansalaisten elämänlaadun kuin palveluntarpeen kasvun näkökulmasta, ja siten väliaikaisellakin palvelujen supistumisella voi olla pitkällekin ulottuvia vaikutuksia muun muassa lisääntyneiden kustannusten muodossa. Tämän pitäisi viimeistään motivoida niin palveluntarjoajia kuin asiakkaitakin digiloikkaamaan toden teolla.

Toimivat etäläsnäolopalvelut vähentävät sosiaali- ja terveyspalvelujen haavoittuvaisuutta

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne tuo näkyväksi palvelurakenteeseen luontevasti juurtuneiden ja sujuvien etäläsnäolopalvelujen arvon, jos palveluja halutaan edelleen tuottaa mahdollisimman kattavasti. Kun hoidon tarpeen arviointi tai kroonisen sairauden seurantakäynti voidaan hoitaa etäyhteyden välityksellä ilman fyysistä käyntiä terveyskeskuksessa, on sanomattakin selvää, että siitä hyötyvät kaikki tahot. Tällä on kerrannaisvaikutuksia niin palvelujen laatuun kuin kustannuksiinkin. (Timonen 2004)

On tietenkin selvää, ettei etäältä tuotettua palvelua voida soveltaa jokaiseen tilanteeseen. On kuitenkin monia tilanteita, mihin esimerkiksi vallitsevassa poikkeustilanteessa etäpalvelut jo maalaisjärkisestikin arvioiden soveltuvat erinomaisesti. Yksinäinen ikäihminen saa kotiinsa audiovisuaalista teknologiaa hyödyntämällä vapaaehtoisen seuraa, diakoniatyöntekijän käynnin tai hoitajan tarkastamaan vointiaan. Lääkärin tai hoitajan vastaanotolla voidaan käydä etäyhteydellä. Erilaiset terapia- ja mielenterveyspalvelut säilyvät kansalaisten saatavilla. Tukityötä esimerkiksi päihdekuntoutujien kanssa voidaan jatkaa. Lista on pitkä.

Niin julkiset kuin yksityisetkin sosiaali- ja terveysalan toimijat tarjoavat jo nyt monipuolisesti erilaisia etäläsnäolon mahdollistavia palveluja ympäri Suomen, mutta näiden palvelujen kehittäminen on edelleen hyvin kirjavaa, ja riippuvaista muun muassa kuntien osaamispääomasta ja strategioiden tulkinnasta sekä käytössä olevista resursseista, mutta myös palvelua kuluttavien ihmisten digitaidoista ja käytössä olevista välineistä. Älypuhelin oli vuonna 2018 käytössä 80% väestöstä, mutta mitä vanhempaa väestöä tarkastellaan, sen pienempi prosentuaalinen osuus on. 65-74-vuotiaista vain 59%:lla ja 75-89-vuotiaista vain 24 %:lla on matkapuhelin käytössä. Kun tarkastellaan sitä, miten suuri osa on Tilastokeskuksen (2018) mukaan käyttänyt verkkoa puheluiden tai videopuheluiden soittamiseen, laski prosenttiosuuden 65-74-vuotiaiden ikäryhmässä 21% ja 75-89-vuotiaiden ryhmässä 9%. (Tilastokeskus, 2018) Edellä mainittujen lukujen valossa on siis tärkeää, että perinteiset palvelut ovat edelleen saavutettavuuden näkökulmasta olemassa, mutta etäyhteyttä hyödyntäviä palveluja tulisi kehittää voimakkaasti niiden rinnalla. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten paljon polttoainetta koronakriisi heittää sekä etäpalvelujen kehittämiseen että vaikkapa ikääntyvien kansalaisten digitaitojen kehittymiseenkin.

Tulevaisuus ja robotiikan mahdollisuudet

Maaseudun julkisten palvelujen kehitys kulkee kohti digiaikaa. Keskittyminen tietoliikeyhteyksien rakentamiseen on ainakin osin estänyt näkemästä niitä mahdollisuuksia, joita sisällön tuotannon, robotisaation, tekoälyn ja älykkään automaation hyödyntäminen tarjoaa palvelujen kehittämiselle. Robottien asteittainen kehittyminen tärkeää ottaa huomioon valmistellessa suuntaviivoja ja strategioita tulevaisuuden palvelujärjestelmälle. On tietenkin vaikea tehdä tarkkoja suunnitelmia, koska teknologia usein kehittyy hyppäyksittäin ja joskus outoja sivupolkuja pitkin, sillä etä- ja älyteknologian disruptiivinen muutos luo uutta ja tuhoaa vanhaa. Mutta sillä on merkitystä, minkälaisia asioita viemme eteenpäin ja millä tavalla kehitystä johdetaan.

Millaisia tulevaisuudennäkymiä robotiikka sitten tarjoaisi? Esimerkiksi ohjelmistorobotiikan kehityksen myötä asiakaspalvelu ja neuvonta ovat jo nyt yhä selkeämmin muuttumassa botti -avusteiseksi. Puheentunnistuksen ja kognitiivisen ohjelmistorobotiikan kehittyessä yhä useampi asiakaspalvelutehtävä siirtyy kokonaan bottien hoidettavaksi. Rutiininomaisista tieto- ja neuvontatehtävistä ihmisen tulee siirtyä uustietotyöhön eli uutta arvoa luovien konseptien muotoiluun. Jatkossa koneoppimisen ja syväoppimisen ansiosta moni työ siirtyy kokonaan roboteille. Koneoppiva ohjelmistorobotti oppii tehtävän ihmisen työtä seuraamalla ja on tavoitettavissa jokaisen viikonpäivän jokaisena tuntina.

Prosessin toteuttaminen vaatii maaseudun toimijoilta tahtotilaa ja yhteiskehittämistä sekä voimavarojen koontia.  Julkisen sektorin merkitys alustojen luojina ja data-aineistojen tarjoajana on keskeinen, yhdistykset ja järjestöt taas kanavoivat vapaaehtoistyötä, naapuriapua ja neuvontaa. Palveluja käyttävät kansalaiset taas tarvitsevat laitteita, asiallista tietoa, tukea ja ohjausta sekä luottamusta järjestelmiin ja teknologiaan. Esimerkiksi etävastaanottoa potilaille tarjosi THL:n selvityksen mukaan vuonna 2014 alle 10 % ja vuonna 2017 hieman alle 30 % julkisen perusterveydenhuollon organisaatioista. Sosiaalihuollon palveluja tarjottiin useammin videoneuvottelutekniikkaa hyödyntäen. Vuonna 2014 kunnista yli 10 % tarjosi sosiaalipalveluja etäpalveluina, vuonna 2017 luku oli jo yli 40 %. (Hyppönen ym. 2018).

Pandemia tuo kiinnostavalla tavalla näkyväksi digitaalisuutta hyödyntävien palvelujen kehittämisen tarpeen. On mielenkiintoista seurata, miten poikkeustilanne vaikuttaa sen jälkeiseen digi -palvelujen kehittämisen tahtotilaan niin palvelun tarjoajien, ratkaisuja tarjoavien yritysten kuin palvelua kuluttavien asiakkaidenkin taholta. Viesti erilaisia sähköisiä palveluja ja etähoitoratkaisuja tarjoavilta yrityksiltä on jokaiselta sama: Koronatilanne on räjäyttänyt etäyhteyttä hyödyntävien palvelujen kysynnän ja herättänyt palveluja tarjoavat tahot kehittämään etäläsnäoloa mahdollistavia ratkaisuja pikavauhtia. Vallitseva poikkeustila on tuonut näkyväksi myös sen, miten toimivilla palveluilla voidaan parhaassa tapauksessa vähentää merkittävästi julkisten ja yritysten tarjoamien palvelujen haavoittuvaisuutta haastavissa toimintaolosuhteissa.

Kirjoittajat:
– Tapio Mäkelä, asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö
– Emilia Lahdenperä, asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö 

Artikkeli on tuotettu RoboCountryside-hankkeessa.  Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja hankkeen toteutuksesta vastaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja hankkeesta

 

Lähteet:

Antikainen, J., Honkaniemi, T., Jolkkanen, A., Kahila, P., Kotilainen, A., Kurvinen, A,. Lemponen, V., Lundström, N., Luoto, I., Niemi, T., Pyykkönen, S., Rehunen, A., Saukkonen, P., Viinamäki, O-P., Viinikka, A. 2017. Smart Countryside: Maaseudun palveluiden kehittäminen ja monipuolistaminen digitalisaatiota ja kokeiluja hyödyntämällä. Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja nro. 9, 2017. Helsinki.

Bower, J. & Christensen, Clayton M. 1995. Disruptive Technologies: Catching the Wave. Harvard Business Review, January–February 1995. 

Futures Platform. 2020. Maailma pandemian jälkeen.

Hyppönen, H., Aalto, A-M., Reponen, J., Kangas, M., Kuusisto-Niemi, S. & Heponiemi, T. 2018. Kansalainen – Pystyn itse? Kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä palveluista kansalaisille. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Viitattu 2.4.2020. Verkossa: https://www.julkari.fi/handle/10024/135932

.. ajasta ja paikasta riippumatta … Digikansalaisuus ja palveluiden saavutettavuus maaseudulla –hankkeen loppuraportti. Viinamäki, l., Kivivirta, V., Selkälä, A., Voutilainen, O., Syväjärvi, A., Suikkanen, A. 2017. Lapin ammattikorkeakoulujen julkaisuja. Sarja A. Referee-tutkimukset 1.

Parviainen, P. Kääriäinen, J., Honkatukia, J. & Federley, M. 2017. Julkishallinnon digitalisaatio–tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnanjulkaisusarja nro. 3, 2017. Helsinki.

Pilkahduksia tulevaisuuteen – digitalisaation ja robotisaation mahdollisuudet. 2016. Valtiovarainministeriön julkaisuja. Helsinki. 

Tilastokeskus. 2018. Internetiä käytetään yhä yleisemmin matkapuhelimella. Viitattu 6.4.2020. Verkossa: http://tilastokeskus.fi/til/sutivi/2018/sutivi_2018_2018-12-04_tie_001_fi.html?ad=notify

Timonen, O. 2004. Lääkärin etävastaanotto perusterveydenhuollossa. Oulun yliopisto. Väitöstutkimus. Viitattu 3.4.2020. Verkossa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514274075.pdf