Tieto tuottamaan – Digitalisaatiosta kaikki hyöty irti

Pään hahmo

COVID-19 pandemian hillitsemiseksi tehdyt toimenpiteet on viimeisten vuosien aikana rajoittaneet ihmisten käyttäytymistä ja liikkumista niin vapaa-ajalla kuin työelämässä maailmanlaajuisesti. Tällä on ollut suuri vaikutus yritysten liiketoimintaan kuten etätyöskentelyyn siirtyminen, palveluiden siirtymiseen verkkoon ja erilaisten digitaalisten palveluiden kasvu. COVID-19 vaikutukset vaihtelevat erittäin paljon toimialoittain, esimerkiksi niin sanotut kivijalkamyymälät ovat olleet suurissa vaikeuksissa. Varjopuolena palveluiden siirtymisessä verkkoon on ollut monien tutkimusten mukaan yrityksiin kohdennettujen tietoturvauhkien ja kyberhyökkäysyen lisääntyminen. Tästä johtuen yritykset ovat joutuneet miettimään sekä digitalisaatio- että kyberturvallisuusstrategioitaan täysin uudessa valossa. Toisaalta digitalisoituvat palvelut mahdollistavat datan keräämisen ja sen hyödyntämisen liiketoiminnan kehittämisessä. Voidaankin todeta, että koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset saivat aikaan suuren digiloikan, jossa lopullisesti ”pakon” edessä siirryttiin käyttämään digitaalisia palveluita.

Kyberturvallisuus on yksi tärkeimmistä digitalisaation mahdollistajista tai peräti esteistä, riippuen siitä miten hyvin kyberuhkiin on varauduttu. Kyse ei ole pelkästään tietojärjestelmien turvallisuudesta, vaan kyberturvallisuuden tulisi olla sisäänrakennettuna myös kaikkiin organisaation toimintoihin ja prosesseihin. Kyberturvallisuuden hyvän tason saavuttaminen yrityksessä edellyttää myös sitä, että jokainen yrityksen työntekijöistä on perehdytetty toimimaan niin, että toiminnan jatkuvuus voidaan taata myös kyberpoikkeamatilanteissa.

Toinen tärkeä digitalisaatiosta hyötyvä teknologia on tekoäly ja sen tuomat uudet mahdollisuudet tehostaa toimintaa, tuottaa kustannussäästöjä sekä parantaa palveluiden saatavuutta, laatua ja asiakaskokemusta. Tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia on lähes rajattomasti ja digitalisaation tuoma datan määrän kasvu lisää soveltamiskohteita. Moderneista tekoälyratkaisuista usein esille nousee termi Edge AI eli reunaäly, joka on yhdistelmä reunalaskentaa ja tekoälyä. Reunaälyssä tekoäly prosessoi dataa mahdollisimman lähellä datan lähdettä, joko suoraan laitteessa tai lähellä laitetta sijaitsevalla palvelimella. Reunaäly pystyy tekemään datasta itsenäisiä päätöksiä jopa millisekunneissa, koska sen ei tarvitse olla yhteydessä pilveen tai laskentapalvelimeen. Tämän ansiosta reunaälyn nopea päätöksenteko luo uusia mahdollisuuksia hyödyntää tekoälyä todella nopeita päätöksiä vaativissa sovelluskohteissa sekä tuoda säästöä datan siirron ja tallentamisen kustannuksissa. Vaikka analyysit ja tekoälyn tekemät päätökset tapahtuisivatkin reunalaskennan avulla, saadaan paras hyöty kytkemällä laitteiden tuottamat havainnot suoraan liiketoiminnan prosesseihin. Esimerkiksi vain muutamien sekuntien viive voi aiheuttaa massiivista tappiota tuotantolinjoilla, mikäli ohjaukseen tarvittava päätöksenteko myöhästyy.

Tieto tuottamaan -hankkeen taustalla olevia tarpeita ja datan hyödyntämisen nykytilaa kartoitettiin useiden Keski-Suomen alueella toimivien yritysten kanssa käydyissä keskusteluissa ja aikaisemmissa hankkeissa. Yleisesti voidaan todeta, että yrityksissä datan määrä on kasvanut digitalisoitumisen johdosta ja sen jalostaminen moderneilla tekoälytekniikoilla liiketoimintaan vaatii rohkeutta ja osaamista. Yrityksiltä voi puuttua kuitenkin tarvittavaa ymmärrystä ja osaamista tekoälyn ja kyberturvallisuuden mahdollisuuksista ja toisaalta myös vaatimuksista. Niistä on tarpeen tuottaa kokemusperäistä ja riittävän käytännönläheistä tietoa yritysten ja muiden toimijoiden saataville tietoisuuden lisäämiseksi.

Tällä hankkeella vastataan mm. alussa kuvattuihin COVID-19 pandemian aiheuttamiin liiketoiminnan selviytymishaasteisiin modernin tekoälyn soveltamisen ja kyberturvallisuuden avulla. Hankkeen tarkoituksena on tukea yrityksiä digitalisaation hyödyntämisessä modernien tekoälyratkaisujen ja kyberturvallisuuden avulla. Pitkän aikavälin tavoitteena projektin avulla vahvistetaan Keski-Suomen asemaa yhtenä digitaalisuuden edelläkävijämaakunnista. Hankkeessa mukana olevat yritykset ovat Alva, Bitcomp, Tana ja TietoEnry.

Hankkeella saadaan aikaan seuraavat tulokset:

1. Datatalouden hyödyntämistä mahdollistavien tekoälyyn ja kyberturvallisuuteen pohjautuvien tekniikoiden ja laskenta-alustojen sovelluskohteet sekä -mahdollisuudet on kartoitettu ja määritetty.

2. Digitaalista kyvykkyyttä kehittäviä laskenta-alustoja, ratkaisuja ja toimintamalleja on määritelty ja testattu konkreettisten pilotticase-tapausten avulla.

3. Yritysten ja muiden toimijoiden ymmärrys ja osaaminen kyberturvallisuuden aiheuttamista vaatimuksista ja sen hyödyntämisestä ovat kehittyneet.

4. Tietoisuus alustatalouden mahdollisuuksista ja digitalisaation hyödyntämisestä ovat lisääntyneet Keski-Suomen alueella toimivissa yrityksissä.

Tieto tuottamaan -projektia rahoittaa Euroopan Unionin aluekehitysrahasto.

Kirjoittanut:

Mika Rantonen, yliopettaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT-instituutti
Mika Karjalainen, johtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT-instituutti

EU lippu
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 logo