Dysotooppisen pandeemisia ajatuksia

Seurasin viime kesänä Yleltä mainiota Jari Tervon juontamaa Entä jos -keskusteluohjelmien sarjaa. Siinä joukko henkilöitä spekuloi keskustellen vaihtoehtoisilla historian tapahtumien kuluilla, ja vieläpä etänä kokoustellen. Kokoukset päättyivät aina siihen, että Tervo veti housut jalkaan. Suosittelen, jos meni ohi viime kesänä. Katsottavissa vielä Areenasta jonkin aikaa. Minä ajattelin tässä blogissa spekuloida nyt hiukan tulevalla vaihtoehtoisella todellisuudella.

Mitäpä jos pandemia ei menisikään ohi edes vuodessa tahi viidessä vuodessa (kuten itse ajattelen kovin optimistisesti), vaan tarvittaisiin 500 tai 5000 vuotta jotta ihmisen evoluutio ehtii sopeutua tilanteeseen jossa viruksen muuntautuvat jatkuvasti ja uusia virustyyppejä ilmaantuu juuri kun edellisestä on selviydytty viikatemiehen vaaniessa alati taustalla? Silloin elettäisiin ihmiskunnan historiassa jakso eräänlaista pandeemista aikakautta. Miten se muuttaisi tapaa toimia tai elää? Miten se muuttaisi oppilaitosten tapaa toimia? Varmaan tämmöisiin entä-jos skenaarioihin tulevaisuuden tutkijat ja päättäjät miettivät jo strategioita, miksei myöskin me tavalliset taatelin tallaajat. Niinpä minäkin pysähdyn tätä miettimään, näin oman työni näkökulmasta.

Jos siis pandemia olisi pysyvä normaali, ei tarvittaisi enää auditorioita eikä suuria luokkia, ylipäätään mitään esitys- ja opetustiloja joihin on tarkoitus koota yli kymmenen hengen ihmisjoukkoja. Etäopetus vakiintuisi normaaliksi tavaksi järjestää opetus. En tässä nyt pyri puolustelemaan mitenkään etäopetusta ylivertaisena tapana opettaa asioita, vaan pohdiskelen vain dysotooppista pitkän ajan skenaariota, jossa ei ole enää mahdollista toimia toisin.

Ehkä suurehkoja, väljiä tiloja tarvittaisiin vielä johonkin toimintoihin, liikunnan opetukseen, ehkä videolähetysstudioiksi, tai erikoislaboratoriotiloiksi. Oppilaitokset voitaisiin silloin muuttaa ja varustella eräänlaisiksi webinaariohotelleiksi, joissa on runsaasti pieniä 1-2 hengen webinaarioita tai neuvottelukuutioita varusteltuna sopivilla välineillä laadukkaaseen kokoustamiseen, etäopetukseen ja etäopetusmateriaalien tuotantoon soveltuviksi, pieniä itsepalvelustudioita opetus-, tiedotus- ja markkinointivideoiden tekoon ja vähän isompia palvelustudioita tapahtumatuotantoja varten. Joitakin erikoistiloja pienryhmäopetusta (alle 10 henkeä) varten tarvittaisiin, koska ihan kaikkea ei voi opettaa ja opiskella etänä. Nämä erikoistilat olisi varustettu myös hybridiopetusta silmällä pitäen. Muita hybriditiloja tuskin enää edes tarvittaisiin. Webinaarioiden luppoaikaa vuokrattaisiin tarvittaessa ulkopuolisille käyttäjille.

Etätyötä tehtäisiin varmasti edelleenkin tuona pandeemisena aikana, mutta osa henkilökunnasta palaisi tekemään töitänsä työpaikalle, mikäli siihen kannustettaisiin, annettaisiin mahdollisuus ja siihen panostettaisiin tilojen osalta. Monet ovat nyt kärvistelleet kotona keittiön pöydän ääressä aika sekavissa ja rauhattomissa olosuhteissa, vailla kunnollisia työtiloja. Siellä kuuluu kokouksissa kodin äänet taustalla häiriten esitystä, verkko pätkii ja keskittyminen voi olla muutenkin vaikeaa kun kissa tai koira hyppii näppäimistöllä. Se ei ehkä ihan kaikkia normikokouspönöttäjiä haittaa, mutta ainakin niitä kyllä jotka ovat kotoa käsin pitäneet opetusta ja esityksiä jo vuoden ajan, sellaista olen kuullut asiakkaiden suusta. Tämä näkyy jo nyt jokinlaisena paluuliikehdintänä etätöistä työpaikalle. Webinar-tilat ovat olleet varsin kysyttyjä ja niitä on alettu meillä rakentaa ja suunnitella lisää. Myös studiotiloissa on ollut vilskettä kun hankkeissa suunnitellut tapahtumat on siirretty auditorioista studiosta käsin tapahtuviksi videolähetyksiksi. Paluun töitä tekemään työpaikalle ei tarvitse olla välttämättä mikään riski, jos se suunnitellaan turvalliseksi. Toki se edellyttäisi tilojen käytön, varauskäytäntöjen ja aikataulutuksen, siivouksen yms uudelleen miettimistä. Webinar-tilojen lisäksi tarvittaisiin rauhallisen työskentelyn tiloja, ehkä avokonttoreista jouduttaisiin luopumaan, tai muuttamaan niitä niin, että niissä on enää vain varattavia pieniä lasiblokkeja hiljaista työskentelyä varten, ja reilun kokoisia säilytyskaappeja kunkin opettajan henkilökohtaisia tavaroita varten. Myös hallinnollisia toimistotiloja tarvittaneen jatkossakin, ainakin jossakin määrin.

Lopuksi roiskin ajatuksia vielä yleisellä tasolla pandeemiskenaarion yhteiskunnallisista vaikutuksista. Niillä lienee pitkässä juoksussa vaikutusta myös  koulutustarpeisiin.

Matkustaminen on loppunut kokonaan jo nyt kuluneen vuoden aikana. Matkailu sellaisena kuin muistamme, loppuisi myös kokonaan tai ainakin rajoittuisi lähialueille ja siihen liittyvät elinkeinot surkastuvat sitä myöten. Oikeastaan kaikenlainen paitsi välttämätön liikkuminen yli kansallisten rajojen loppuisi rajoitusten vuoksi. Ehkä virtuaalityyppinen matkailu lisääntyisi, sikäli kun sen mahdollistavat teknologiat yleistyvät ja tulevat kuluttajien saataville eikä pandemia aiheuttaisi kovin suurta taantumaa joka taas jarruttaisi teknologista kehitystä. Tavaraliikenteen vaatimaa logistiikkaa kuitenkin pyrittäisiin ylläpitämään ja kehittämään kaupankäynnin turvaamiseksi. Kansainvälinen kanssakäyminen hoidettaisiin verkkoviestinnän keinoin, niinkuin nyt on jo totuttu hoitamaan. Siihen liittyvä palvelutoiminta kehittyisi edelleen.

Huoltovarmuuteen ja elintarvikeomavaraisuuteen aletaan taas panostaa kansallisella tasolla. Toisen maailmansodan aikaan puhuttiin kyllä kansanhuollosta, allekirjoittanut taisi tehdä aiheesta opinnäytteensäkin reilut parikymmentä vuotta sitten Historian laitokselle.

Aluekehityksessä alettaisiin mahdollisesti suosia taas keskittämisen sijasta pienempiä yksiköitä, paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, kun kouluja oli paljon ja joka kylässä, ja terveydenhuoltopalvelut ym virastot olivat kävelymatkan päässä, toki suurin osa palveluista digitaalisena. Vain pienimmät lapset kävisivät koulua ja muut etäkoulua. Saattaisi jopa kannattaa edistää kaupungeista maalle muuttoliikehdintää, pandemia kun tuntuu jylläävän juuri tiheään asutuilla seuduilla. Pitkässä juoksussa sosiaalisten kanssakäymisten rajoittaminen saattaisi aiheuttaa syntyvyyden laskua.

Sodankäynti mullistuisi näin läpällä heittäen sillä tapaa, että kokoontumisrajoitusten vuoksi valtioiden väliset riidat ratkottaisiin jatkossa valitsemalla kustakin maasta viisi kovinta karpaasia, jotka sitten joko vetäisivät keskenänsä sormikoukkua maskit naamassa tai kisaisivat online-tyyppisesti vastakkain pelaamalla Call of Dutya. Itseasiassa sotajoukoilla olisi pandemian aikaan vain yksi tehtävä, eli valvoa liikkumisrajoitusten noudattamista ja yleistä järjestystä poliisin kanssa. Asevelvollisuus hoidettaisiin jatkossa myös pelaamalla sitä Call of Dutya tai vastaavaa:-)

Kaupankäynnissä verkkokauppaa, niin tavaroiden kuin palveluidenkin jakelua, kehitettäisiin edelleen, jolloin kivijalkakaupat muuttuisivat lähinnä jakeluvarastoiksi ja noutopisteiksi, kotiinkuljetuspalveluiden kehittyessä samalla. Ehkä paluu maalle -aluekehityksen myötä kylätoiminta ja pienimuotoinen kylissä tapahtuva palvelutoiminta elpyisi?

Perinteinen kansallisen tason kilpaurheilutoiminta taantuisi ja ehkä loppuisi liikkuvuus- ja kokoontumisrajoitusten vuoksi. Jo nyt sellainen näyttää olevan vuoden kestäneiden rajoitusten jälkeen henkitoreissaan. Massaliikuntatapahtumia ei enää voisi järjestää, ja joukkuelajien toiminta loppuisi kokonaan. Yksilölliseen kuntoliikuntatoimintaan pyrittäisiin panostamaan, sillä se osaltansa auttaisi ihmisiä sopeutumaan tilanteeseen ja jaksamaan. E-sport -tyyppinen toiminta luultavasti lisääntyisi voimakkaasti, sikäli kun sitä tukevat palvelut säilyvät ja kehittyvät ja ihmisillä on välineitä ja mahdollisuus harrastaa sitä.

Ilmaston lämpenemiseen saattaisi matkailun hyytymisellä ja teollisella taantumalla olla jopa positiivia vaikutuksia.

Kulttuuritoiminta, elokuvien ja musiikin esittäminen sekä museotoiminta siirtyisi lähes kokonaisuudessa verkkoon. Sitä myöten niihin liittyvä elinkeinotoiminta kokisi melkoisen mullistuksen ja pakottaisi uudenlaisiin toimintatapoihin säilyäkseen elinkelpoisena.

Pandeemin aiheuttamia kompleksisia muutoksia on vaikea arvailla mitään muuten kuin lyhyellä tähtäimellä. Se vaikuttanee varsinkin tässä skenaariossa ainakin siihen, mitä ja miten tarvitsisi tulevaisuudessa opettaa ja mitä tarvitsisi osata fyysisen elinpiirin kaventuessa. Miten tuota ennakoidaan lyhyellä tähtäimellä, ja missähän tilanteessa mahdamme olla 5, 50, 500 tai 5000 vuoden päästä? Voit vaikka leikitellä vertailemalla kuinka paljon maailma on muuttunut vastaavasti edellisten 5, 50, 500 tai 5000 vuoden aikana. Toisaalta meistä kukaan ei ole viidensadan vuoden päästä katsomassa… mutta toivottavasti vielä viiden vuoden päästä.