27.3.2014
Työnantajanäkökulmaa nuorten työllistämisen tukemiseen
27.3.2014 Pohjois-Savon ELY-keskus kutsui Kaakkois-Suomen, Pohjois-Savon ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksista ja TE-toimistoista edustajat Jyväskylään 20.2.2014 kuuntelemaan yrittäjien ääntä, verkostoitumaan ja innovoimaan uusia tapoja tehdä yritys- ja työelämäyhteistyötä nuorten työllistämiseksi. Mukana oli myös nuoria yrittäjiä sekä Nuorille töitä -projektin nuoret edustajat. Tapaaminen oli suunniteltu yhdessä Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian LAITURI-projektin kanssa ja puitteet tilaisuudelle tarjosi Keski-Suomen ELY-keskus. Yrittäjien […]
27.3.2014
Etelä-Pohjanmaan verkosto pohti palvelupisteen tulevaisuutta
27.3.2014 Palvelupiste-AikuiskoulutusEP-projektin toiminta päättyy kesäkuun loppuun. Projektissa on pilotoitu palvelupistetoimintaa TE-toimistoissa, erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä verkossa. Loppukevään tehtävänä on vakiinnuttaa tarpeelliseksi koettu toiminta osaksi alueen organisaatioiden pysyviä käytäntöjä. Palvelupiste, Pohjanmaa ja Suomi murrosten edessä Sedu Aikuiskoulutuksen aikuiskoulutusjohtaja Pasi Artikaisen mukaan Opin ovi -projekti on tuonut TNO-palvelut ensimmäistä kertaa tosissaan aikuiskoulutuksen oppilaitosten agendalle Etelä-Pohjanmaalla.
25.3.2014
STUDIOn koulutukset lisäsivät osallistujien työelämävalmiuksia
25.3.2014 STUDIO-projektin projektipäällikkö Anita Eskola-Kronqvist pohtii tuoreessa haastatteluvideossa, mitä kaikkea STUDIOn koulutuksilla saatiin aikaan ja mitä huomioita projektista nousi tulevalle kehittämiskaudelle. ”STUDIO-koulutuksilla pyrittiin lisäämään aikuiskouluttajien pedagogista osaamista ja asiantuntijuutta ja huomioimaan niin ammatillinen aikuiskoulutus, ammatillinen peruskoulutus, kaikki koulutussektorit sekä vapaa sivistystyö”, Eskola-Kronqvist sanoo. ”Tämän tyyppistä hanketta tarvitaan, koska vastaavia koulutuksia ei muuten ole tarjolla. Koulutusten markkinointiin […]
11.3.2014
OpinOvi Etelä-Savolla asiakkaita laidasta laitaan
11.3.2014 OpinOvi Etelä-Savon palveluohjaaja Tuula Lindholmin mukaan OpinOven palvelupisteellä käy kaikenikäisiä asiakkaita. ”Joukossa on sekä työttömiä että työssä käyviä. On esimerkiksi nuoria, joilla ei ole töitä ja jotka eivät ole päässeet opiskelemaan. Silloin katsomme heidän kanssaan yhdessä esimerkiksi avoimen ammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston tarjontaa. Toisaalta asiakaskuntaan kuuluu vaikkapa kotiäitejä, jotka ovat hoitaneet lapsia pitkään ja haluavat […]
27.2.2014
Ohjausta kolmannella sektorilla
27.2.2014 Työttömien ohjaus vaatii kuuntelemista “Työttömyys ei ole yksilön oma vika, vaikka sitä näin helposti mediassa toitotetaankin. Tällainen ajattelu on tarttuvaa – jo parikymppinen nuori voi kokea leiman omakseen ja ajatella, ettei hänestä ole mihinkään.” Näin toteaa Jyvässeudun Työttömät ry:n hanketyöntekijä Tanja Närhi, joka kohtaa työttömiä asiakkaita laidasta laitaan. “On kaikenikäisiä ihmisiä, niin suomalaisia kuin maahanmuuttajia. […]
27.2.2014
Asiakkaan tarpeet tulevaisuuden ohjauksen lähtökohta
27.2.2014 Opin ovi -kanavan uusissa haastatteluvideoissa pohditaan ohjauksen tulevaisuutta. Florida State Universityn psykologian professori James P. Sampson pohtii ohjaajan roolin muuttumista ja niitä uusia ajattelutapoja, joita verkossa ohjaustyötä tekevältä vaaditaan. Uudenmaan TE-toimiston psykologi Raimo Lahti puolestaan toivoo, että tulevaisuuden ohjaus lähtisi liikkeelle asiakkaiden tilanteesta. Verkko-ohjaus vaatii uudenlaisia ajattelutapoja Psykologian professori James P. Sampson on tutkinut ohjausta […]
26.2.2014
Etelä-Savossa ohjausrinki ELO-ryhmän tukena
26.2.2014 Opin ovi -projektien työ on alueesta riippuen joko loppuvaiheessa tai kokonaan päättynyt. ELY-keskukset ovat ottaneet elinikäisen ohjauksen alueellisen koordinaation käsiinsä, ja uusi kehittämistyö alkaa olla seuraavan hankekauden asia. Etelä-Savossa alueellisen ELO-ryhmän apuna toimivat ohjaajaverkosto sekä nuorisotakuun neuvottelukunta. Ohjaajaverkosto toimii ELO-ryhmän tukena Etelä-Savossa Etelä-Savossa toimii niin sanottu ISO ELO eli Etelä-Savon elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä, […]
26.2.2014
Yhteistyöllä Menestyjäksi Lapissa
26.2.2014 Menestyjäksi Lapissa – Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -projekti on päättymässä. Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjaus (TNO) -toiminta jatkuu projektissa rakennetun mallin mukaisella toimintajärjestelmällä. Toimintajärjestelmässä eri ryhmillä on selkeät roolit, jotka on kuvattu päivitetyssä kumppanuussopimuksessa ja Lapin elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmän (ELO-ryhmän) toimintasuunnitelmassa. Mukana olevat 36 organisaatiota ovat alkuvuodesta 2014 päivitettyjen kumppanuussopimusten kautta sitoutuneet kehittämään […]
26.2.2014
Handledning i tredje sektorn
26.2.2014 Projektet Säpäkkä, som drivs av Jyvässeudun Työttömät ry, främjar välmående bland ungdomar, invandrare och långtidsarbetslösa samt kartlägger målgruppernas behov av service i Jyväskyläregionen. “Vi försöker föra in element av arbetshandledning i sysselsättningsarbetet. Vid sidan om kartlägger vi klientens kunnande och hens möjligheter till fortsatta studier längre fram. Det viktiga i handledningen är att lyssna och […]
3.2.2014