Kahdeksan vinkkiä podcastien maailmaan (ja johtamiseen)

Olemme tehneet yhteistä johtamisen oppimatkaa keskisuomalaisten yritysten edustajien kanssa. Takana on reilu vuosi ja olemme tavanneet huikeita yrittäjiä, esimiehiä ja asiantuntijoita. Heiltä olemme kuulleet käytännön kokemuksia ja olemme heille sanoittaneet tutkimustuloksia lähemmäs arkikokemuksia. Tekemisen keskiössä on nimenomaan nuorten sukupolvien johtaminen. Aihe on monella tapaa ajankohtainen ja herättää kiinnostusta laajemmassakin mittakaavassa.

Koemme tärkeäksi oman jatkuvan oppimisen sekä hyvien kokemuksien jakamisen mahdollisimman laajasti. Podcast on päivän sana, joten tietysti päätimme kokeilla sitä! Podcastit ovat osoittautuneet meille keskittymisen kultahetkiksi. Piilossa muiden katseelta mikin ympärillä tiiviisti keskustellessa aika ja paikka häipyy. Pystyy kuuntelemaan keskittyneesti ja sukeltamaan aiheen sisään oikein kunnolla. Ikään kuin olemaan läsnä ihan vahingossa! Äänityksen jälkeen palataan hissukseen jutellen ja aiheessa viipyillen taas todellisuuteen eli normaaliin arkeen virkistyneenä ja paljon uusia ajatuksia saaneena.

Lähdimme toteuttamaan podcasteja matalalla kynnyksellä niin, että tausta-ajatuksena oli oikeastaan vain oma halumme heittäytyä kokeilemaan sekä toki projektissa kerätyt lähiesimiesten kokemukset. Itse äänittämiseen tottui aika nopeasti, mutta sitten kun painoi ”julkinen”-nappia oli tunnelma aika jännittävä: mitä muut sanovat, onks nää hyviä?

Joka kerta olemme oppineet lisää ja ehkä rentoutuneetkin matkan varrella. Kokosimme tähän 8 vinkkiä podcasteja suunnitteleville tai niitä jo tekeville. Kootessamme näitä vinkkejä huomasimme, että samat ohjeet toimivat myös johtamiseen! Testatkaa vaikka!

1. Hymy kuuluu

Sekä radiossa että podcasteissa on tärkeää, että on hyvä fiilis. Aidosti voi myös sanoa, että hymy kuuluu, joten tärkeä pitää hyvää fiilistä! Nauraakin saa.

Note to johtaja: tämä lienee oleellista myös työssä muutoinkin –ruoki siis naurua!

2. Muista mikki

Podcastin haltuun ottamisessa oli tietenkin monenlaista matkan varrella. Tärkeä on testata miten äänitystilassa eri ihmisten äänet kuuluvat, kun mikki yleensä sijoittuu vain tiettyyn kohtaan tilaan. Toki kaikista oleellisinta on avata mikki. Meillä oli todella antoisa reilun puolen tunnin haastattelu, jonka jälkeen huomasimme mikin olleen kiinni. No, hukkaan se ei mennyt, siksi antoisaa keskustelua oli!

Note to johtaja: varmista aina, että mikkisi on päällä ja äänensävy sopiva ja mieti miten ihmiset sinua kuulevat (=tulkitsevat).

3. Uskalla pitää taukoja

Ehkä yksi tärkein asia on, että puheessa täytyy uskaltaa pitää taukoja. Musiikissakin tauot ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat kokemuksen. Sama pätee myös podcasteihin. Älä hengästytä kuulijaa jatkuvalla puheella.

Note to johtaja: muista varmistaa tasavertaista keskustelua! Anna aikaa ajatuksille.

4. Elämä saa kuulua

Meillä on tahto tehdä aitoja asioita aidosti. Niinpä joissain lähetyksissä saattaa taustalla kuulua muita tilan elämisen ääniä: askeleita, etäistä puhetta, yskimistä. Emme lähteneet niitä erikseen editoimaan pois, sillä ne eivät häirinneet liiaksi. Mietimme jopa hetken, että olisikin kiva, jos joka lähetyksessä olisi jokin eri taustaääni – pitäisi jännitystä yllä! Luovuimme kuitenkin siitä, sillä se olisi ollut liian suunniteltua.

Note to johtaja: sallitaan tämä elämisen kuuluminen myös työpaikoilla ja ruokitaan sitä: naurua, omana itsenä olemisen uskallusta, jopa niitä huonompiakin päiviä.

5. Yhdellä otolla -menemisen rohkeus

Emme juurikaan valmistele etukäteen lähetyksiä olimmepa sitten kaksin tai vieraan kanssa. Kaikki tähän mennessä tulleet lähetyksemme ovat olleet yhdellä otolla purkkiin -menetelmällä. Tällä tavoin säilyy luovuus ja avoimuus asiaa kohtaan ja on oltava aidosti läsnä tilanteessa ja oma itsensä. Toki meillä usein on kuitenkin aihe sovittuna.

Note to johtaja: sama pätee myös johtamiseen. Toisinaan liika valmistelu ja suunnittelu tappaa luovuuden. Uskalla olla rohkea!

6. Kutsu itseäsi viisaampia ja viehättäviä vieraita

Kun pääsee keskustelemaan yhteisestä mielenkiinnon aiheesta vieraiden kanssa, niin ei tarvitse liikaa miettiä loppuuko sisältö tai kuinka juttu etenee. Sisältö ei nimittäin lopu, juttu etenee ja voimaannuttaa kaikkia! Hyvien vieraiden kanssa myös hyvä pöhinä syntyy itsestään eikä tarvitse erikseen siitä huolehtia.

Note to johtaja: Rekrytoi, kutsu ja kokoa tiimi itseäsi viisaammista ja anna heidän loistaa!

7. Ole läsnä, kuuntele ja kysy

On tärkeää olla läsnä, kuunnella ja kysyä. Eikä oikeita asioita voi kysyä, ellei aidosti kuuntele toista. Anna flown viedä ja älä aja vain omia asioitasi.

Note to johtaja: jos et mitään muista, niin muista ainakin tämä kohta, sillä tärkeämpää ja toimivampaa johtamisen työkalua ei ole.

8. Kokeile ja ihmettele yhdessä

On tärkeää lähteä oppimisen polulle ja kokeilla jotain uutta. Mukavimmin se sujuu kaverin kanssa ja yhdessä ihmetellen. Ei meidän tarvitse heti olla mestareita.

Note to johtaja: erilaista johtamistakin voi kokeilla ja kaikessa ei tarvitse aina olla asiantuntija. Löytyisikö johtajallekin työpari?

 

#yzcast -podcastia pääset kuuntelemaan tästä: soundcloud.com/user-910960672/sets/yz-sukupolvi

Meitä voi seurata myös muilla kanavilla – nettisivut: jamk.fi/yzsukupolvi, twitter: @yzjohtaminen, instagram: @yzjohtaminen

YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle –projektia rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.

Mirva Leppälä (FT, sertifioitu projektipäällikkö) toimii TKI-tehtävissä Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä. Käytännönläheinen projektien muotoilija ja vetäjä. Ulkoilmaihminen, joka rentoutuu saunoen ja metsä- ja remonttitöitä tehden.

Hilkka Heikkilä (FL, sertifioitu projektipäällikkö) toimii TKI-tehtävissä Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä. Innokas älypöllyttäjä ja rassaa aivojaan vapaa-aikana laulamisella.