Painokas asia voidaan lihavoida

Voiko tekstin sisälle tehdä lihavointeja vain korostaakseen asiaa? Näitä ei paljoa ole muissa töissä nähty.

Vastaus:

Korostukset ovat sallittuja.

Raportointiohjeen luku 7 Kirjallisen tehtävän ulkoasu:

Korostukset
Tekstiä voidaan korostaa typografisesti, kun halutaan painottaa jotain asiaa, esimerkiksi kun tärkeä käsite esiintyy tekstissä ensimmäisen kerran. Painokas asia voidaan lihavoida, pitkät siteeraukset kursivoidaan, tihennetään ja sisennetään – –  Korostuksia on käytettävä johdonmukaisesti, mutta myös säästeliäästi ja harkiten, jotta niiden teho ei häviä. Yhtä korostuskeinoa ei voi samassa työssä käyttää monessa merkityksessä.