Viitteen alkuun kirjan kappaleen kirjoittaja

Kuinka nyt siis oikeaoppisesti merkkaan lähdeluetteloon tämän? Kirjalla on monta tekijää, joista jokainen on kirjoittanut yhden kappaleen. Olen ottanut lauseen kuitenkin vain yhden tekijän kirjoittamasta kappaleesta. Ja eikö ole hassua että loppuun tulee Kustantaja, sivunumero(t)? Vastaus: Aloita lähdeviite kyseisen yksittäisen luvun/kappaleen kirjoittaja-tiedolla. Raportointiohjeessa kerrotaan, että ”kokoomateoksessa ilmestyneestä artikkelista ilmoitetaan tekijä, julkaisuaika, artikkelin nimi ja perustiedot…

Jatka lukemista

Kansainvälisen lehden nimen lyhenne

Kansainvälisten artikkeleiden kohdalla: pitääkö kirjoittaa lehtien nimet kokonaan auki? Ja jos on vol ja nro ja sivunumerot – miten merkitään. Vastaus: JAMKissa lehden nimi kirjoitetaan lähdemerkintään kokonaan, ei lyhenteenä. Myös lähdeviite-standardissa SFS 5989 (2012) suositellaan, että nimet merkitään samassa muodossa kuin ne esiintyvät lähteessä (ks. kohta 6.1.1). Lehtien nimien lyhenteet Lähdeviite-standardissa annetaan kuitenkin mahdollisuus lyhentää…

Jatka lukemista

Viisi artikkelia yhdeksi lähdeviitteeksi?

Voidaanko nämä lähteet yhdistää yhdeksi lähteeksi esim. MLL. n.d. Vanhempainnetti. Viitattu 4.7.2013. ja tuleeko lähdeviitteeksi vain MLL. n.d.? MLL. n.d. Leikin merkitys lapselle. Vanhempainnetti. Viitattu 4.7.2013. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/leikin_merkitys_lapselle/ MLL. n.d. Lapsen ja nuoren temperamentti ja persoonallisuus. Vanhempainnetti. Viitattu 5.7.2013. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/lapsen-temperamentti/ MLL. n.d. Oppiminen ja älyllinen kehitys. Vanhempainnetti. Viitattu 5.7.2013. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/5_6-vuotias/oppiminen/ MLL. n.d. Sosiaalisten taitojen kehitys. Vanhempainnetti….

Jatka lukemista

Päivityspäivän ilmoittaminen lähdeviitteessä

Miten Työterveyslaitoksen sivuihin tehdään viittaus. Otan esimerkkinä Ergonomia-osuuden. Tässä linkki osoitteeseen, jotta tiedät mitä tarkoitan: http://www.ttl.fi/fi/ergonomia/mita_ergonomia_on/sivut/default.aspx Merkataanko tekstiin lähteeksi (Mitä ergonomia on? 2013), jos tekstin kirjoittajaa ei olla erikseen mainittu? Entäpä voiko päivämääränä käyttää tuota ”Päivitetty 26.06.2013”. En ole varma myöskään lähdeluetteloon tulevasta merkinnästä… Voisiko se olla näin? Mitä ergonomia on? 2013. Työterveyslaitoksen Internet-sivut. Ergonomia….

Jatka lukemista

Pykälän verran yksinkertaistettu lähdeviite

Olisi mahtavaa, jos osaisit auttaa lähdemerkintöjen parissa. Välillä tuntuu, että näiden kanssa painimiseen menee enemmän energiaa/aikaa kuin itse työn tekemiseen. Miten pitäisi merkitä opinnäytetyössä samasta laista olevat eri pykälät? Merkataanko ”tekstin sisään” pykälät, esimerkiksi (23.8.2002/738 24 §) tai (23.8.2002/738 25§) jne ja lähdeluetteloon sitten seuraavasti kaikille eri pykälille yhteisesti: ”L 23.8.2002/738. Työturvallisuuslaki. Säädös säädöstietopankki Finlexin…

Jatka lukemista

Monta raporttia samalla nettisivulla

Miten opinnäyteytyöhön merkitään lähdemerkinnät, jos samasta lähteestä on monta eri teosta? kun esim Internet sivuilta on samasta osoitteesta monta eri kohtaa, esim vuosikirja ja eri raportit? Miten ne laitetaan, numeroidaanko ne 1 eteenpäin vai? En löytänyt Jamkin sivuilta ohjetta kyseiseen ongelmaan..  Vastaus: Lähteet voi merkitä ihan tavallisesti, ei tarvitse numeroida. Käytän esimerkkinä YLEn sivustoa. Sivustolla…

Jatka lukemista

Virtuaali-AMK:n kuviot

Saako oppariin liittää suoraan Virtuaaliammattikorkeakoulun sivuilla olevan kuvion (tietysti lähdemerkinnöin) vai pitäisikö sitä jotenkin ”muokata” ja laittaa ”mukaeltu” se ja se.. Vastaus: Opparissa saa olla virtuaali-AMK:n sivuilta otettu kuvio,  jos ilmoittaa lähteen. Ei tarvitse lisätä ”muokattu” tai muita vastaavia sanoja, jos kerran ei ole sitä muokannut. Kun tein materiaalia virtuaali-AMK:n sivustolle muinoin, allekirjoitin sitä ennen…

Jatka lukemista

Viittaus Terveysportin sähköiseen artikkeliin

Miten kuuluisi viitata Terveysportin sähköiseen artikkeliin oikein? Osa  Terveysportin materiaalista on ilmestynyt paperikirjoina, osa sähköisinä kirjoina, osa tietokantoina. Koska Terveysportti sisältää eri tietokantoja ja siellä artikkeleita, opiskelijat hämääntyvät. Esimerkki, tuo aho00890 on artikkelin tunnus: Roine, R.O & Lindsberg, P.J. 2012. Aivoinfarktin ensihoito ja diagnostiikka. Akuuttihoito-opas. aho00890.  Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 5.2.2013. http://www.terveysportti.fi/dtk/aho/koti?p_artikkeli=aho00890&p_haku=aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6. vai Roine, R.O…

Jatka lukemista

Julkaisun pysyvä osoite Theseuksessa

Miksi viitattuihin oppareihin merkitään raportointiohjeen mukaan sen url-osoite, eikä oikeaa osoitetta? Kumpi on suositeltavampi? Vastaus: Tarkoitat urlilla varmaan Theseuksessa ilmoitettavaa tiettyä url-linkkiä. Esimerkiksi jos haluaisin viitata melko uuteen oppariin kestävyysharjoittelun aiheuttamiin vaikutuksiin metabolisen oireyhtymän riskitekijöissä, käyttäisin tätä linkkiä, jonka näkee, kun Theseuksessa klikkaa tuloslistalla kyseisen opparin riviä: Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304244917. Kun avaa opparin,…

Jatka lukemista

Viittaus YAMK-oppariin vs. graduun

Koen ongelmallisina YAMK:n ja pro gradun viittaamistavat. Kysymys kuulukin olenko oikeilla jäljillä? Alajoki-Nyholm, L. 2011. Toimintakyvyn arvioiminen ja kuvaaminen moniammatillisena yhteistyönä ICF-viitekehyksen mukaan: Toimintaympäristönä Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu, toimintaterapia YAMK kuntoutuksen koulutusohjelma. Viitattu 9.1.2013. Http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/37769/Toiminta.pdf?sequence=1. Toivonen, P. 2011. Murtuma mieheydessä: Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, sosiologia, valtiotieteellinen tiedekunta….

Jatka lukemista

Viitataanko väikkäriin eri tavalla kuin oppariin?

Väitöskirjaan viitataan eri tavalla kuin opinnäytetyöhön, miksi on näin? Tuoma, H. 2011. Selkäydinvammautuneiden kokemuksia selviytymisestään. Opinnäytetyö. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, terveysala, hoitotyön koulutusohjelma. Viitattu 4.4.2013. Http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/26711/tuoma_helena.pdf?sequence=1. Pomeranz, J. L. 2005. Identification of activities critical to examine the need for personal attendant care for individuals with spinal cord injury. [Gainesville, Fla.]: University of Florida. Väitöskirja. Viitattu 4.4.2013. Http://etd.fcla.edu/UF/UFE0010126/pomeranz_j.pdf….

Jatka lukemista

Muskeleita lähdekritiikkiin

Miten opiskelijat oppisivat etsimään ja käyttämään luotettavaa tietoa? Googlella löytää lähteitä laidasta laitaan. Miten opiskelijat oppisivat erottamaan tieteellisen artikkelin Aku Ankan taskukirjasta? Miten opiskelijat oppisivat tekemään tekstiviitteet ja lähdeviitteet raportointiohjeen mukaisina? Vastaus: Tällaisia opettajat ovat huokailleet minulle ja kollegoilleni viime aikoina. Opettajilla ja kirjaston väellä on samanlaiset tavoitteet ja huolet lähdekritiikin ja lähdemerkintöjen oppimisesta. Heti…

Jatka lukemista

EUR-LEXin asiakirja: lyhenne vai nimi?

Opiskelija käyttää lähteenään Euroopan komission asiakirjaa. Tehdäänkö siihen lähdeviite lyhenteellä KOM (2006)0848 kuten lakilähteisiin, vai muulla tavalla? Linkki on: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:52006DC0848:FI:NOT Jos muulla tavalla, tulisiko se silloin näin: Euroopan komissio. 2007. Uusiutuvia energianlähteitä koskeva etenemissuunnitelma -Uusiutuvat energianlähteet 2000- luvulla: kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen. KOM (2006) 848. Vastaus: JAMKissa tekijänä on aina henkilö, ei yhteisö, joten lähdeviitteen aloittaminen…

Jatka lukemista

Julkaisijan sivuilta ladattu käsikirja

Mulla on aineistona käsikirja, joka on sähköisessä muodossa yrityksen palvelimella. Käsikirjaan ei ulkopuolinen pääse käsiksi. Kyseinen käsikirja on aikanaan, duunikaverin toimesta, ladattu julkaisijan verkkosivuilta. Enää tuota julkaisua ei julkaisijan sivuilta löydy. Meinasin tehdä lähdemerkinnän samaan tapaan, kuin normaalin sähköisen lähteen, mutta nettiosoitteen sijaan merkkaan, että lähde majailee yrityksen tietokannassa. Ok? Samaisesta lähteestä toinen kysymys koskien…

Jatka lukemista

Suomennettu julkaisu: tekijäksi suomentaja vai alkuperäinen kirjoittaja?

Laitetaanko opinnäytetyön lähdeluetteloon suomennetun teoksen alkuperäinen nimi ja tekijä? Viitataanko tekstissä suomentajaan vai alkuperäiseen tekijään? Emme löytäneet tästä ohjeistusta raportointiohjeistamme. Opiskelija on jättämässä valmiin työnsä, joten olemme kiitollisia tiedosta. Vastaus: Nopeasti mietittynä näin: Vaikka julkaisu on suomennettu, tekijäksi tulee alkuperäinen tekijä. Alkuperäisellä tekijällä on tekijänoikeus tekstin sisältöön. Lähdeviite alkaa hänen nimellään. Alkuperäisen tekijän nimi on…

Jatka lukemista

Team Finland -sivuston viitteet

Aloitin opinnäytetyön kirjoittamisen pari viikkoa sitten ja olen nyt pähkäillyt hirveästi (lähdeviittausohjeitakin lukien) millä tavalla minun tulee merkitä erään erittäin usein käyttämäni internet-sivuston lähteet jokaisen kappaleen loppuun ja myöskin lähdeluetteloon. Sivusto on: http://team.finland.fi/Public/Default.aspx  Voisitko antaa minulle esimerkkilähdeviittaukset vaikkapa tähän: http://team.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=46788&contentlan=1&culture=fi-FI ? Vastaus: Kyseessä näyttää olevan Team Finland -verkoston ylläpitämä sivusto, jota ohjaa Valtioneuvosto ja jonka…

Jatka lukemista

Nelli-linkki lähdemerkinnässä

Olisin kysynyt hieman lähdemerkintä asiaa liittyen nelli-portaalista otetusta artikkelista. Viimeksi tutkimusmenetelmäkurssilla neuvottiin laittamaan artikkelin tiedot seuraavaan järjestykseen: Mahal, P. 2009. Organizational culture and organizational climate as a determinant of motivation. IUP Journal of Management Research, 8. 10, 38-51. Viitattu 10.12.2012. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, EBSCO Business Source Elite. Nyt opinnäytetyön tarkistaja laittoi merkinnän, että kentän  Http://www.jamk.fi/kirjasto koodi…

Jatka lukemista

Lähdeviite YK:n ihmisoikeuksien julistukseen

Minulla on opinnäytetyössäni kaksi sellaista lähdettä joiden lähdeviittausta olen miettinyt ja venkslannut pitkään, enkä ole oikein löytänyt vastaavaa tuolta raportointiohjeesta tai siitä sinun kirjoittamasta pikaoppaasta. Toinen on http://pre20090115.stm.fi/pr1233819605898/passthru.pdf Olenko siis viitannut lähteessä oikein: Sosiaali- ja terveysministeriö (STM). 2009. Mielenterveys ja päihdesuunnitelma, Mieli 2009 – työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön…

Jatka lukemista

Numeroitu lähdeluettelo sekä kirjoittajan ja luvun tiedot tunnisteissa

Toimin ohjaajana opinnäytetyössä ja aloituspalaverissa opiskelijan opinnäytetyön tilaajayrityksen edustaja kyseli mahdollisuutta käyttää viitteissä numeromerkintää hakasuluissa ja numeroitua lähdeluetteloa. Onko ko. esitystapa kielletty vai voidaanko sitä tilaajan toivomuksesta käyttää? Hän esitti myös toiveen saada käyttää ylä- ja alatunnisteissa esim. kappaleen numeroa ja nimeä sekä työn tekijän nimeä ja vuosilukua. Vastaus: Kiitos yhteydenotostasi. Joo, kyseinen esitystapa on…

Jatka lukemista

M. ja V. Meikäläinen tekstiviitteissä

Kysymykseni koskee lähdemerkintää. Jos eri lähdemateriaalien tekijöiden sukinimi on sama, pitääkö heidät erotella lähdeviittauksessa? (Esimerkiksi Matti Meikäläinen ja Ville Meikäläinen.) Tällaiset asiat erottuvat hyvin lähdeluettelossa, mutta ei lähdeviittauksessa. Case 1: Haastattelin opinnäytetyön lähtökohdan selvittämiseksi Mattia ja Villeä samana vuonna, mutta erikseen eri päivinä. Haastattelut tehtiin siis johdanto- ja teoriaosaa varten, ei varsinaista tutkimusta varten. Saanko…

Jatka lukemista

Kärähdinkö Urkundissa?

Urkund tarkisti opparini. Vastaukseksi tuli, että tekstissäni on 1 % samankaltaisuutta kuin muissa lähteissä. Sitten siinä oli jotain ihmeellistä 16 sanasta, jotka ovat samanlaisia kuin jossain muussa lähteessä. Mitä tämä tarkoittaa? Vastaus: Urkund on JAMKissa käytössä oleva plagioinninesto-ohjelma. Sillä opettaja tarkistaa, onko opiskelija kopioinnut tekstejä nettilähteistä. Urkundia on käytetty JAMKissa jo monta vuotta. En ole…

Jatka lukemista

Raportointiohje päivitetään syksyllä

Kirjaston oppariohjeiden-sivulla oleva raportointiohje (PDF) on voimassa tämän vuoden loppuun. Sen sisällöt päivitetään syksyn aikana siten, että uudistunut ohje on jamkilaisten käytössä 1.1.2013 alkaen. Vuodenvaihteen jälkeen raportointiohje löytyy JAMKin Avoimista oppimateriaaleista. Uusi kansallinen standardi ”5989 Lähde- ja tekstiviitteitä koskevat ohjeet” on vahvistettu 13.8.2012. Se on nyt painossa, julkaisuaika on 31.8.2012. Sähköisenä julkaisuna se tulee näkyviin…

Jatka lukemista

Julkaisun nimen lyhentäminen tekstissä

Juutuin pohtimaan yhtä lähdeviiteasiaa. Opinnäytetyön kirjoittajan ohjeesta löysin ohjeistuksen, että ”jos lähteenä käytetyllä teoksella ei ole henkilötekijää, viitataan julkaisun nimeen”. Tarkastamassani tekstissä on lähdeviitteitä tällaisiin teksteihin, joilla ei ole kirjoittajaa tiedossa. Monen julkaisun nimi on pitkä, jolloin kirjoittajat ovat lyhentäneet tekstin seassa olevia lähdeviitteitä – Voiko näin tehdä, vai pitääkö laittaa koko nimi pituudesta riippumatta?…

Jatka lukemista

RIL:n ohjeet ja normit

Suvin päivän kunniaksi kysymys oppariblogiin. Kuinka viitataan oikein RIL:n oppaisiin? Vastaus: Kiitos! Aika ovela veto, sillä nythän minun on vastatattava samana päivänä 😉 RIL (Rakennusinsinöörien liitto) on rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisten valtakunnallinen liitto, jonka dippainssit ja teekkarit melkein 80 vuotta sitten perustivat. JAMKissa nimenomaan raksapuolen inssiopiskelijat käyttävät kyseisen liiton julkaisuja tietolähteinään. En ole satavarma siitä,…

Jatka lukemista

Viitteet pariin nettilähteeseen

Kun olen käyttänyt nettilähteitä, miten merkitsen esim. http://www.bovallius.fi. Miten täsmennän tämän osoitteen? http://www.finatex.fi, Tekstiili- ja vaateteollisuus ry. Viitattu 1.2.2012. Vastaus 1: Bovallius-säätiön sivustolle viitataan sivuston nimellä (Bovallius): Bovallius. 2012. Bovallius-säätiön sivusto. Viitattu 23.4.2012. http://www.bovallius.fi. Yleensä tietoja referoidaan joltain muulta kuin etusivulta. Käytä silloin kyseisen sivun nimeä/otsikkoa. Vastaus 2: Finatex-sivun lähdeviite on melko ok. Aloita kuitenkin…

Jatka lukemista

Omat ja muiden pohdinnat

Jos esim. kappale koostuu puoliksi omasta pohdinnasta/arvioinnista sekä lähdeviitteistä, niin miten merkitsen lähteet kappaleeseen? Toisin sanoen jos esim. kappaleessa on useampia tekstiviitteitä samaan lähteeseen sekä omaa tekstiä sekaisin niin onko helpointa laittaa tekstiviite kappaleen loppuun? Tuntuisi tyhmältä merkitä jokaisen virkkeen perään sama lähde, jos seuraavassa virkkeessä on puolestaan välissä täysin omaa pohdintaa.. Eroahan tuossa on…

Jatka lukemista

Lehden volyymi vai numero?

Meillä on lähdeluettelossa paljon tutkimuksia, joissa on artikkelin vol., nro ja sivut. Jamkin raportointiohje sanoo,että ne kaikki mainitaan. Raportointiohjeen esimerkissä ei ole tuota volumenroa kuitenkaan laitettu näkyviin. Eli laitammeko vol.nron näkyviin niihin artikkelilähteisiin, joissa se on olemassa ja tuleeko se silloin muotoon 121(12):1317 – 25 vai 121, 12, 1317 – 25. Entä, jos artikkelissa on…

Jatka lukemista

STT:n uutinen sanomalehden nettisivuilla

Miten merkitsen alla olevan linkin uutisen lähteeksi opinnäytetyöhöni? Kyseessähän on Keskisuomalaisen nettisivuilla julkaistu STT:n uutinen. http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kuluttajavirastolta-aloite-puhelinmyynnin-saatelyyn/975690 Tässä versioni: Kuluttajavirasto tiukentaisi puhelinmyynnin ehtoja. 2011. Keskisuomalainen. Viitattu 2.4.2012. http://ksml.fi, uutiset, kotimaa, kuluttajavirastolta aloite puhelinmyynnin saatelyyn. Internetosoite pitää ilmeisesti myös tehdä hyperlinkiksi (näkyy sinisenä ja avautuu linkki). Ja toinen kysymys kuuluu: tuleeko kyseinen nettisivuston lähdemerkintä merkitä varsinaisessa asiayhteydessä…

Jatka lukemista

Kirjalla on sekä tekijä että toimittaja

Tekstissäni on pätkä: ”Vapaita työpaikkoja syntyy tulevaisuudessa eniten sosiaali- ja terveysalalla sekä useilla palvelualoilla (tähän pitäisi tulla lähdeviite sulkuihin)”. Lähde on koottu omaksi teoksesta Työtoveri toista sukupolvea./Ilmarinen Juhani, toim. Mertanen Virve. Miten tuo sulkuihin tuleva lähdeviite tulisi merkitä? Vastaus: Kannattaa ensin miettiä, miten lähde ilmoitetaan lähdeluettelossa. Koska kirjalla on tekijä (J. Ilmarinen), jolla on vastuu…

Jatka lukemista

Blogin lähdemerkintä

Miten tulee blogin lähdemerkintä: Blogi Asiakkuudenhallinnasta, http://asiakkuudenhallinta.blogspot.com , vuodelta 2008. Vastaus: Oletan, että viittaat yhteen blogikirjoitukseen etkä koko blogiin. Silloin lähdemerkintä tulee tavanomaiseen tapaan: Kirjoittajan sukunimi, etunimen alkukirjain. 2008. Kirjoituksen otsikko. Kirjoitus Asiakkuudenhallinta-blogissa pp.kk.2008. Viitattu 5.3.2012. Nettiosoite. Joissakin harvoissa tapauksissa on järkevää viitata koko blogiin, kuten vaikkapa kertoessaan tietyn aihepiirin blogien olemassaolosta. Silloin viitataan koko…

Jatka lukemista

Lehtiportaalin kautta lehteen: lähdemerkintä

Crieg-Grann, M. Consumers making a difference: the case of coffee. Consumer Policy Rewiew 15, 75-78. Mar/Apr 2006. Viitattu 12.2.2012. http://search.proquest.com.ezproxy.jamk.fi:2048/docview/219222101/134D7F61BE577BC282D/7?accountid=11773. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Artikkelin päiväys jäi epäselväksi. Hain lehteä Jamkin kirjaston lehtiportaalin kautta consumer –haulla. Miten lehtiportaalista haettu artikkeli pitäisi merkitä? Vastaus: Lehtiportaali on väline etsiä varsinaisia elektronisia lehtiä (e-lehtiä). Sitä ei tarvitse ilmoittaa mitenkään. Lehtiportaali…

Jatka lukemista

Pilkut, pisteet ja viivat

Onko tämä lähde merkitty oikein? Palvelut 2020. Osaaminen kansainvälisessä palveluyhteiskunnassa. 2006. Viitattu 10.2.2012. http://www.ek.fi/ek/fi/tutkimukset_julkaisut/arkisto/2006/ 18_10_2006_Palvelut2020_loppuraportti.pdf Vastaus: Itse ilmoittaisin hieman eri tavalla. Mutta ihan hyvin lukija tuostakin selvän saa. Lähdemerkinnässä eri tiedot ilmoitetaan ikään kuin omina virkkeinään (piste välissä). Näin olen ymmärtänyt standardeja tutkaillessani. JAMKissa lähdemerkinnän toisena tietona on aina julkaisuvuosi. Nyt sen tiedon tilalla on…

Jatka lukemista

Tilastokeskuksen vai JAMKin lähdemerkintä?

Tilastokeskus on sivustolla määritellyt, että lähde pitäisi ilmoittaa eri tavalla JAMK:n ohjeisiin verrattuna. Kumpi pätee? Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat. 2010. Suomen virallinen tilasto (SVT): Ammatillinen koulutus [verkkojulkaisu]. ISSN=1799-196X. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 13.2.2012]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/aop/2010/index.html. Vastaus: JAMKissa käytetään JAMKin ohjetta. Tilastokeskuksen ohje taitaa olla täysin standardin mukainen. JAMKissa merkintää on yksinkertaistettu. Olemme jättäneet ohjeestamme pois kaikki…

Jatka lukemista

Turpeisen väikkärin lähdemerkintä

Miten Veijo Turpeisen väitöskirjaa koskeva lähdemerkintä tehdään? Onko oikein? Nimittäin tuo Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, mutta kun se on ilmeisesti julkaissut tämän teoksen? Vai pitäisikö se jättää pois? Turpeinen, V. 2009. Keittiömestarin huippuosaaminen mestarien itsensä kertomana. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Vastaus: Totta on, että opinnäytteiden lähdemerkinnöissä on joskus säätämistä. Niin tässäkin tapauksessa, kuten…

Jatka lukemista

Nettikaupan tuotekuva

Miten lähdeviitteet merkitään kuvaan viitatessa? Kuva siis on eräänlainen esittelykuva tuotteesta. Kuva on osoitteessa: http://www.st-tukku.net/suojaallas-tynnyreille-p-3872.html. Voinko merkitä lähdeviitteet noin? Vai olisiko joku parempi tyyli olemassa? Lähdeluettelossa: Suomen Teollisuustarviketukku. 2010. Tuotekuva yrityksen Internet-sivuilla. Viitattu 11.11.2011. http://www.st-tukku.net/suojaallas-tynnyreille-p-3872.html. Etusivu, Voitelulaitteet, tarvikkeet. Tekstissä: KUVIO 4. Suoja-allas tynnyreille (Suomen teollisuustarviketukku 2010.) Vastaus: Aika hyvä lähdemerkintä, lukijalle ihan ymmärrettävä. Tekisin vain…

Jatka lukemista

Kirjan esikatseluversio Google Booksissa

Miten ilmoitan Google Booksissa lukemani kirjan? En lukenut kirjaa kokonaan, vaan vain esikatselussa näkyvän tekstin. Vastaus: Tee lähdemerkintä normaalisti: Henkilötekijän sukunimi, Etunimen alkukirjain. Julkaisuvuosi. Kirjan nimi. Painostiedot. Kustannuspaikka: Kustantaja. Vapaavalintaiset huomautukset ja täsmennykset. Viitattu päivämäärä. Nettiosoite. Vapaavalintaisissa huomautuksissa voit, jos haluat, kertoa enemmän. Esimerkiksi ”Kirjan esikatseluversio” tai ”Rajoitettu katseluoikeus” – mikä nyt osuvimmalta ilmaisulta vaikuttaakaan….

Jatka lukemista

Abitreenien videon lähdemerkintä

Miten ilmoitan tällaisen lähteen (ei ole ajankohtaa tai vuotta?): Tunneälyn kehittäminen | Abitreenit | yle.fi Psykoterapeutti Mikael Saarinen puhuu tunneälyn kehittämisestä. Tunneälyä voi kehittää monella tapaa: kirjallisuuden avulla, itsetarkkailun kautta, harrastuksissa. http://abitreenit.yle.fi/treenaa/lukio/aine/23/123/393/m1050/Ty%C3%B6hyvinvointi Vastaus: Haahuilin YLEn sivustolla ja yritin selvittää, kerrotaanko Abitreenien tekijätietoja tai julkaisuaikoja missään. En löytänyt vastausta tarpeeksi nopeasti, joten ainakaan kovin selvästi ne…

Jatka lukemista