Suuntaava harjoittelu Lomakeskus Revontulessa

Suoritin suuntaavan harjoitteluni kesällä 2021 Lomakeskus Revontulessa. Lomakeskus Revontuli sijaitsee Hankasalmella, ja sen monipuolinen toiminta koostuu pääasiassa majoitus-, kokous- ja ravitsemuspalveluista niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekkin. Lisäksi yritys tarjoaa monenlaisia aktiviteettejä aina golfista kalastusretkiin ja artistien live-esiintymisiin, mutta lisäksi Revontuli pyrkii kehittymään koko ajan, ja lisäämään palvelutarjoamaansa. Revontuli on myös tunnettu useista erilaisista saunoistaan, joille on myönnetty Sauna from Finland -laatusertifikaatti.

(KUVA 1 & 2. Revontulen kesän aikana valmistunut Laguna beach saunoineen.)

Harjoittelun aikana pääsin tutustumaan laajasti Revontulen toimintaan, ja parasta oli, kun ikinä ei työvuoroon mennessä tiennyt mitä kaikkea päivä tuokaan tullessaan. Harjoittelun aikana työtehtäväni kuitenkin koostuivat pääasiassa ravintolapuolen työtehtävistä, kuten esimerkiksi kassatyöskentelystä, ruokatilausten vastaanottamisesta, tarjoilusta, jälkiruokien valmistamisesta, tuotteiden esillepanosta, aamiasen ja lounaan hoitamisesta sekä catering-tarjoiluiden valmistelusta ja esillepanosta niin ravintoloissa kuin kokoustiloissakin. Lisäksi pääsin myös tutustumaan vastaanoton työtehtäviin ja harjoittelemaan Revontulessa käytettävän varausjärjestelmän käyttämistä. Vastaanottovuorojen aikana pääsin myös tekemään myynnin avustavia työtehtäviä, kuten päivittämään ja tuottamaan materiaalia Revontulen internetsivuille, sekä vastaamaan tarjouspyyntöihin.

Harjoittelijana minut otettiin vastaan hyvin, ja kaikki henkilöstöstä olivat valmiita auttamaan ja opastamaan minua läpi harjoitteluni. Henkilöstö Revontulessa tekee työtä rautaista asiakaspalvelutyötä ja samalla on kuin pieni perhe, ja työilmapiirikin on sen mukainen; jopa kiireessä jaksetaan heittää vitsiä.

Jos pidät siitä, että ympärilläsi tapahtuu koko ajan, etkä pelkää tarttua tuumasta toimeen mitä moninaisimmissa työtehtävissä, voin suositella Lomakeskus Revontulea harjoittelupaikaksi. Revontuli ottaa harjoittelijan avosylin vastaan, ja on valmis opettamaan matkailu- ja ravintola-alan salat.

Kirjoittanut: Jenna Nieminen

Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma