Suuntaava harjoittelu GreenStar Hotel Jyväskylässä

Suoritin suuntaavan harjoitteluni Jyväskylässä GreenStar Hotellissa. Harjoittelupaikkaa hakiessa tahdoin päästä tekemään työtä, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttua, ja luokkakaverini vinkistä päätin hakea GreenStarille. GreenStar Hotel on Suomen ensimmäinen täysin hiilineutraali hotelliketju. Hotelleita on yhteensä viisi: Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Vaasassa ja Oulussa. Jyväskylän hotelli sijaitsee erinomaisella paikalla matkustajaa ajatellen, aivan matkakeskuksen lähistöllä, Heikinkadulla.

Ennen harjoittelua, en ollut edes tullut ajatelleekseni, että tekisin joskus töitä hotellissa, mutta harjoittelun aikana yllätyin positiiviesti kuinka mukavaa ja palkitsevaa se oli. Harjoitteluhaastattelussa käydessäni, minulle selvisi myös se, että hotellissa työskentelee itseohjautuva tiimi, eli jokaisen työtehtävät ovat samat ja kaikki ovat yhteisesti vastuussa palvelun laadusta ja toimivuudesta. Tämä oli harjoittelun kannalta loistavaa, sillä se antoi paljon uusia kokemuksia ja avaimia työelämään.

Harjoitteluni alkoi iltavuorolla, johon kuuluu asiakkaiden sisään kirjaus, sekä yleinen vastaanottotyö, joka sisältää myös puhelinvastaanoton ja sähköposteihin vastaamisen. Ensimmäisissä iltavuoroissa pääsin heti tutkimaan minulle uutta varausjärjestelmää, sekä kirjaamaan asiakkaita sisään, tietenkin harjoitteluohjaajan valvonnassa. Oli mahtavaa päästä heti alusta asti tekemään itse, eikä tarvinnut vain seurata vierestä. Aamuvuoroihin taas sisältyy aamupalabuffetin valmistelu, sen ylläpito ja siivous, sekä asiakkaiden ulos kirjaaminen. Aluksi aikaiset aamuherätykset hieman kauhistuttivat minua, mutta ajan kanssa opin pitämään niistäkin

Harjoittelu opetti minulle paljon tärkeitä työelämän taitoja, kuten ongelmanratkaisua, tiimityöskentelyä, täsmällisyyttä ja paineensietokykyä. Harjoittelu selkeytti myös tulevaisuudensuunnitelmiani, sillä tajusin nauttivani hotellityöstä suunnattomasti. Haastavin asia harjoittelussa, oli monien erilaisten tärkeiden pikkuseikkojen muistaminen, jotka helpottavat työn tekoa huomattavasti.

Lopuksi haluaisin kiittää GreenStar Jyväskylän työntekijöitä asiantuntevasta ja ammattimaisesta asenteesta ja miellyttävästä työharjoittelusta! Suosittelen ehdottomasti GreenStar Jyväskylää harjoittelukohteena.

Kirjoittaja: Eemeli Tuominen