Harjoitteluni tapahtumatuottajana Manse PP:lle

Moikka! Olen Ida ja opiskelen toista vuotta restonomiksi Jamkilla. Opiskelin ensimmäisen vuoden englanniksi Tourism Management -linjalla, mutta vaihdoin monimuoto toteutukseen, jotta pystyn käymään täyspäiväisesti töissä koulun ohella. Suoritin ensimmäisen harjoitteluni Tamperelaiselle pesäpalloseuralle Manse PP:lle. Manse PP on vuonna 2005 perustettu pesäpalloseura, vaikka joukkueen historia ulottuukin aina 1980- luvulle. Miesten joukkue nousi Superpesikseen kauden 2019 päätteeksi. Joukkue teki isoja hankintoja vuodella 2021, ja voitti samana vuonna Suomen mestaruuden, vain kaksi vuotta Superpesikseen nousunsa jälkeen. Naisten joukkue voitti Suomen mestaruuden vuonna 2017, ja vuonna 2021 he saivat pronssia. Vuonna 2022 molemmat joukkueet saivat hopeaa.

Pääasiallisena vastuualueena minulla oli Miesten- ja Naisten Superpesisjoukkueiden ottelutapahtumat sekä Itä-länsi ottelut. Osallistuin ottelutapahtumien tuottamiseen, kehittämiseen, henkilöstön ohjaamiseen paikan päällä. Vastasin ottelutapahtumien organisoinnista yhdessä muun tiimin kanssa, varmistin henkilöiden riittävyyden, tuotteiden tilaamisen sekä osallistuin itse aktiivisesti tapahtuman toteutukseen.

Kaupin uusi stadionin oli tarkoitus valmistua kesäkuussa, mutta valmistus viivästyi. Kesäkuun pesäpallo pelit pelattiin siis ympäri Suomea, ja itse olin myös matkassa mukana. Manse PP markkinoi kyseisiä pelejä nimellä ’’Mansen roadshow’’ mikä oli toimiva nimitys. Kesäkuussa pelejä pelattiin Loimaalla, Ikaalisissa, Vaasassa, Helsingissä sekä Hämeenlinnassa. Stadion valmistui heinäkuussa, ja kuun ensimmäisenä viikonloppuna oli legendaarinen itä – länsi tapahtuma. Itä- länsi ottelu on tähdistöottelu, johon on kerätty Suomen parhaat pesäpalloilijat. Pelaajat on jaettu joukkueisiin maantieteellisin perustein. Kaupin uuden stadionin kapasiteetti on 2500 ihmistä, mutta itä – länsi viikonlopun ajaksi sinne tuotiin lisäkatsomo, joten parhaimmillaan katsojia oli yli 3000. Koska stadion oli valmistunut samalla viikolla, oli töitä paljon. Tehtäväni oli suunnitella mitä tuotteita kioskeihin tulee myytäväksi, niiden ostaminen, kioski työntekijöiden kouluttaminen, ja heidän sijoittamisensa järkevästi.

Heinäkuussa alkoivat myös miesten ja naisten ottelut, ja olin jokaisessa pelissä paikan päällä. Sain myös heinäkuun aikana lisää vastuuta, ja aloin tekemään kioskityöntekijöiden työvuorolistat. Tässä oli tietysti paljon työtä, koska jokaisessa pelissä meillä oli noin 20 työntekijää. Otimme myös avuksi erään rekrytointifirman, ja kommunikoin pääsääntöisesti heidän kanssansa siitä, kuinka paljon työntekijöitä tarvitsimme. Koulutin aina uudet työntekijät heidän tehtäviinsä, opetin kassan laskemisen ja raporttien tekemistä. Manse PP:llä oli aikaisempina vuosina ollut perhepelejä, joita aloin kehittään monipuolisemmiksi. Peleihin oli lipputarjous, ja sisältönä oli aikaisemmin ollut ainoastaan lajikokeilua lapsille. Keksin pitää lapsille

aarteenetsintään, sekä teimme heille kasvomaalauksia. Molemmat olivat menestys. Tämän lisäksi ideoin uusia myytäviä tuotteita kioskeihin, päivitin hinnastot sekä organisoin tapahtumaa järkevämmäksi mahdollisuuksien mukaan.

Opin tältä työharjoittelulta todella paljon. Sain paljon kiitosta Manse PP:n johtoportaalta hyvin hoidetusta työstä, sekä myös ensimmäisen kosketukseni esihenkilön työhön ja tapahtuma- alaan. Opin itsestäni sen, että minulla on loistava ongelmaratkaisu kysy, olen hyvä pitämään lankoja käsissäni, ja että tapahtuma- ala on se missä haluan tulevaisuudessa työskennellä.

Teksti: Ida Väisänen