TYÖHARJOITTELU – YÖPUU YHTIÖ

Hei! ?

Olen Riina, ja opiskelen 4. vuotta palveluliiketoimintaa. Kuten moni muukin meidän tutkinnon opiskelijoista, suoritin työharjoitteluopintojakson Yöpuu Yhtiöllä. Perehdyin 10 viikon ajan Hotelli Verson vastaanoton työtehtäviin, missä sain arvokasta kokemusta ja osaamista tulevaisuuden uraani varten.

Yöpuu Yhtiö on suomalainen perheyritys, jonka piiriin kuuluvat Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari, Hotelli Verso ja Verso Bar & Kitchen sekä Kirkkopuiston Bistro. He tarjoavat monipuolisia kokous- ja juhlapalveluita sekä matkailu – ja ruokaelämyksiä Jyväskylässä.

Valitsin yrityksen harjoittelupaikaksi, koska olen aikaisemminkin ollut työharjoittelussa hotellissa, joten Hotellinx varausjärjestelmänä oli tuttu, muttei ihan vielä täysin hallussa. Toinen syy, miksi valitsin juuri tämän yrityksen oli se, että olen aiemminkin ollut heillä töissä toisissa tehtävissä Bistrolla ja Verson kerroshuollossa! Harjoittelun aikana pääsin tutustumaan päivän verran myös Hotelli Yöpuun taloon ja työntekijöihin.

Harjoittelu oli minulle siten merkittävä, että olen erityisherkkä, ja jouduin astumaan monen kynnyksen yli ensin hakiessani paikkaa ja saapuessani ensimmäisenä aamuna. Muistan miten ihan tärisin jännityksestä! Tietysti ihan turhaan, koska minut osattiin ottaa hyvin huomioon, ja tehtäviin sai tutustua kaikessa rauhassa, vaihe kerrallaan. ? Siispä siirryn tästä lasillisen kuohuvaa saattelemana opparilomalle ennen valmistumista!

Teksti ja kuvat: Riina Mäenpää