Harjoittelu Jyväskylä Convention Bureaussa

Suoritin viimeisen eli suuntaavan harjoitteluni Jyväskylä Convention Bureaussa. Jyväskylä Convention Bureau (JCB) on Jyväskylän kaupungin, yliopiston, ammattikorkeakoulun, koulutuskuntayhtymän ja eri yritysten yhteenliittymä. Se auttaa kansainvälisten tai valtakunnallisten kokous-, konferenssi- ja kongressitapahtumien hankkimisessa Jyväskylään. Sen palveluihin kuuluu maksuton ja puolueeton asiantuntija-apu, jota on esimerkiksi kokousten ennakkosuunnittelu, tilojen ja majoituksen ennakkovaraaminen ja oheisohjelman suunnittelu. JCB toiminta kuuluu itsenäisenä osana Tapahtumakaupunki Jyväskylään, joka kuuluu Jyväskylän kaupungin konsernihallinnon viestintä- ja markkinointiyksikköön.

 

Pääasialliset työtehtäväni kuuluivat JCB:n nettisivujen päivittämiseen, mutta pääsin myös näkemään Tapahtumakaupunki Jyväskylän toimintaa ja tekemään avustavia tehtäviä myös sillä puolella. Nettisivujen päivittämiseen kuului monipuolisia työtehtäviä, esimerkiksi sisällön tuottamista ja sen viemistä uuteen WordPress pohjaiseen julkaisujärjestelmään, rakenteiden suunnittelua ja luomista, sekä kuvien muokkaamista. Opin projektista paljon hyödyllisiä taitoja, esimerkiksi kuvien saavutettavuuden varmistamiseksi. Nettisivujen päivittämisen myötä JCB:n perehdytyskansio harjoittelijoille vaati päivitystä, joten sain siitä myös yhden työtehtävän. Pääsin myös päivittämään JCB:n asiakasrekisteriä sekä Tapahtumakaupunki Jyväskylän tapahtumakalenteria.

 

Korona asetti harjoittelulle haasteita, esimerkiksi kongressien poisjäännillä sekä etätyöskentelyllä. Koen kuitenkin, että nämä antoivat minulle uutta näkökulmaa moneen asiaan. Etätyö opetti uudella tavalla vastuunottamisesta ja kommunikoinnin tärkeydestä. Harjoittelu JCB:llä oli itselleni positiivinen kokemus haasteista huolimatta ja opin sieltä paljon uusia tietoja ja taitoja, joita pääsen toivottavasti hyödyntämään myös tulevaisuudessa. Koko harjoittelun ajan koin olevani ohjaajani kanssa yhtä tiimiä ja tiesin avun olevan koko ajan lähellä, myös etätyöpäivinä. JCB toimii mielestäni loistavana näköalapaikkana tapahtuma- ja kongressimaailmaan ja tarjoaa monia mahdollisuuksia harjoittelijalle.

 

Kirjoittanut:

Maria Jokinen
Matkailu- ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma,
Restonomi (AMK)