Finnish Business Blog

Welcome to read Finnish Business Blogs. The blog is not updated after September 11, 2023.
31.10.2022 Toimituskunta

Ammattikorkeakoulun rooli yritysten kansainvälistymisessä  

31.10.2022 Toimituskunta
Business Pedagogy

Ammattikorkeakoulujen tulee lain mukaan järjestää koulutusta, mutta sen lisäksi niiden odotettaan tekevän työelämää ja aluekehitystä edistävää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Vuoropuhelu ja yhteistyö paikallisten yritysten kanssa on myös meillä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (Jamk) tavoitteena ja tahtotilana. Mutta mitkä ovat ne kansainvälistyvän yrityksen haasteet, joihin ammattikorkeakoulu voisi vastata?  Kansainvälistymisen vaiheet  Yritysten kansainvälistyminen etenee yleensä vaiheittain. Poikkeuksen tähän […]

5.10.2022 Toimituskunta

Master Career Wheel-malli uraohjausinnovaationa

5.10.2022 Toimituskunta
Business Pedagogy Career Counselling

Korkeakouluopiskelijat tarvitsevat uraohjausta Työelämän muutokset työurien pirstaloitumisineen ovat aiheuttaneet osaaja- ja henkilöstöpulaa sekä osaamistarpeiden muuttumista eri aloilla. Euroopan unioni on asettanut elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikassaan uraohjauksen osaksi kaiken ikäisten ihmisten kehityskaarta (ELGBN 2016).  Ammattikorkeakoululain 4§ (932/2014) sisältää perusteet uraohjaukselle. Osaamisvajetta parantaaksemme tarvitaan joustavia koulutusrakenteita, panostusta ja innovaatioita uraohjaukseen korkeakouluissa. Uraohjausta toteutetaan ja kehitetään laajasti kansainvälisesti akkreditoiduissa […]

30.9.2022 Toimituskunta

Johtajuuden puuttuva palanen

30.9.2022 Toimituskunta
Leadership

Olemme jo pitkään tunteneet ja tienneet johtajuuden eli ihmisten johtamisen merkityksen organisaation tulokselle ja henkilöstön hyvinvoinnille. Tutkimustulokset ovat pystyneet osoittamaan sen selkeämmin. Kritiikkinä voidaan kuitenkin todeta, että viimeisen 40 vuoden aikana johtajuustutkimukset ovat muuttuneet epätoivon ja hitaan edistymisen ajasta tuloksellisen vaiheen kautta omakehun ja reseptien jakamisen aikaan (Alvesson, 2020). Tutkimus toisintaa osin jo tiedettyjä tuloksia, […]

4.5.2022 Toimituskunta

Työntekijä ”kierrätettävänä”?

4.5.2022 Toimituskunta
Career Counselling Management

Kestävän työllistyvyyden ylläpitäminen työurien johtamisen haasteena Vuosituhannen vaihteen tienoilla työelämän tutkijat hahmottelivat uudenlaista työuraa, jolle ominaista olisivat lyhyet työsuhteet, vaihtuvat työnantajat sekä jatkuva oppimisen ja mukautumisen tarve. He kutsuivat tämän kaltaista työuraa portfolioksi (Mallon, 1999), rajattomaksi eli yksittäiseen organisaatioon, alaan tai maahan rajoittumattomaksi (DeFillippi & Arthur, 1994; Mirvis & Hall, 1994; Arthur, 1994), luovaksi (Peiperl […]

11.2.2022 Toimituskunta

Hunt for the new type of employees – from I-shaped and T-shaped to T2-shaped capabilities

11.2.2022 Toimituskunta
Human Resource Management Management

This blog text aims at introducing the fundamental shift in the way modern companies see the capabilities needed for business success. As always, the “new world” offers both opportunities for the agile actors as well as poses big challenges to companies in their human resource management from recruitment to training and performance management. In a […]

8.2.2022 Toimituskunta

Processing Complexity

8.2.2022 Toimituskunta
Education Management

Simple problems can be solved with common analytic methods like data collection and analysis. Solving simple problems happens usually by defining the problems more precisely or by breaking them into smaller parts. These parts can be solved in isolation by different people, and it is possible to integrate the partial solutions to a bigger into […]

27.1.2022 Toimituskunta

Kupillinen johtajuutta vuoteen 2022

27.1.2022 Toimituskunta
Leadership

Edellisen kahden vuoden aikana etäjohtaminen on ollut yleisempää kuin kasvokkain tapahtuva johtaminen COVID-19 pandemiasta johtuen. Tutkimuksen mukaan 66 % suomalaisista johtajista koki, ettei heillä ole etäjohtamiseen tarvittavia taitoja (Microsoft News Center, 2021). Etäjohtamisen rooli tulee olemaan vahva epidemian laannuttuakin. Voidaan puhua myös hybridijohtamisesta, jossa lähi- ja etäjohtaminen vuorottelevat. Molemmissa johtamisen muodoissa johtajuuden, ihmisten johtamisen osaaminen […]

15.12.2021 Toimituskunta

Digital transformation management – a fundamental shift or emperor´s new clothes?

15.12.2021 Toimituskunta
Digital Transformation Management

The end of the 1990s and early 2000s were the golden age of yet another TLA (three-letter-abbreviation): BPM that stands for Business Process Management. People with titles of Process Owners or Business Process Specialists started to appear in organizational charts. Also, academic journals and textbooks started to be published on the phenomenon. In short, BPM […]

10.12.2021 Toimituskunta

Oikeudellisesti painottunut tradenomikoulutus Jyväskylän ammattikorkeakoulussa

10.12.2021 Toimituskunta
Education

Ammattikorkeakoulujen perustaminen Suomessa 1990-luvulla perustui pitkälti eurooppalaiseen koulutusmalliin, mutta tältä osin Suomessa tultiin muuhun Eurooppaan nähden jälkijunassa noin 20 vuotta (Rask 2002, 32). Suomessa ammattikorkeakoulujen perustamiselle asetettiin lähinnä kolme tavoitetta; parantaa ammatillisen koulutuksen tasoa ja laatua, lisätä nuorison koulutushalukkuutta sekä purkaa oppilassumia joka kohdistui pääsääntöisesti yliopistoihin. (Puoskari, 2004, 11.) Lukioverkon laajentumisesta 1950–1960 -luvuilla ja siitä […]

9.12.2021 Toimituskunta

Artificial Intelligence and Jobs of the Future – Charting Generic vs. Sector-specific Opportunities and Challenges

9.12.2021 Toimituskunta
Artificial Intelligence

Artificial Intelligence (AI) is one of the most hyped technologies currently, at it is widely believed to replace humans in some occupations and transform the way work is done in the remaining jobs. According to Wang (2018), an intelligent system is able to work in real-time, open to unexpected tasks, and able to adapt by […]