Bisnesopintoja ja luovia ratkaisuja

Blogi liiketalouden koulutuksesta.
27.10.2017

Nordic Business Forum – avaimia elämän bisnekseen

27.10.2017
Myynnin osaaja

Lokakuun ensimmäisellä viikolla pidetty Nordic Business Forum oli täysin maineensa veroinen. Puhuja toisensa jälkeen inspiroivat kuulijaa aina uudella ajatuksella. Vaikka aiheet olivat tuttuakin tutumpia, aivan normaalissa arjessakin kohdattavia asioita, saivat niihin tuodut uudet näkökulmat kuulijan todella miettimään. JAMKin myynnin kärjen opiskelijoina saimme mahdollisuuden osallistua Paviljongin varjotapahtumaan ja pääsimme kuulemaan upeita puheenvuoroja. Keräsimme yhteen inspiroivimmat ajatukset, […]

27.10.2017

Paranna tuloksiasi myyntipsykologian avulla

27.10.2017
Myynnin osaaja

Miten kehittyä myyjänä? Asiakkaan aktiivisella kuuntelemisella, tuotetuntemuksella ja hyvillä vuorovaikutustaidoilla pääsee jo pitkälle myyntityössä. Apuna taitojen kehittämisessä on kuitenkin myös se, että tuntee ihmisen toimintaa teorian tasolla. Olen huomannut, että psykologiantuntemusta tarvitaan erilaisissa asiakaskohtaamistilanteissa.

24.10.2017

Brändikärki 2017 Makulakun tehtaalla

24.10.2017
Yleinen

Syksy saapui, ja meidän toinen opiskeluvuotemme lähti heti työntäyteisenä käyntiin. Me kuulumme niiden kahdeksan onnekkaan joukkoon, jotka valittiin keväällä JAMKin liiketalouden brändikärkeen. Hurmaava lehtori Nina Välimäki luotsaa kärkeä tänäkin vuonna. Hänen käytännön osaamisestaan ja tiedoistaan on meille varmasti hyötyä. Uudella brändikärjen porukalla pääsimme heti aloittelemaan ensimmäistä projektiamme ja tutustumaan Makulaku-brändiin. Syyskuisena torstaina starttasimme sumuisesta Jyväskylästä […]

JAMKin kärkiopiskelijoiden projekti Makian lippulaivamyymälän suunnittelemiseksi]
12.6.2017

Käytäntöä ja teoriaa brändiopinnoista

12.6.2017
Yleinen

Ensimmäinen lukuvuosi kärkiopintoja on nyt takana päin. Kärkiopintoihin oli tänäkin vuonna paljon hakijoita ja esimerkiksi brändikärkeen valittiin tänä vuonna seitsemän opiskelijaa, joista kaksi onnekasta olemme me. Innostuksemme markkinoinnin monipuolisuutta kohtaan syttyi perusopinnoissa, ja tiedonjanomme brändäystä kohtaan on vain lisääntynyt kärkiopintojen aikana. Mutta mitä brändikärki on meille oikeastaan antanut? Yhteistä tekemistä, erilaisia projekteja, tuskaa ja onnistumisen […]

30.5.2017 Päivi Könönen

Kisakuulumiset Turun Best Seller 2017 tapahtumasta

30.5.2017 Päivi Könönen
Myynnin osaaja

Best Seller kilpailu Turussa oli upea kokemus, joka sisälsi monia itsensä voittamisen hetkiä. Vaikka voittopokaalia ei saatu Jyväskylään, sai JAMKin kisajoukkue osallistumisestaan tärkeitä oppeja tuleviin myynteihin.

21.4.2017

Myynnin kärjen merkitys opinnoissa ja työssä

21.4.2017
Myynnin osaaja

Olen Aarne Urvas, kohta valmistuva kolmannen vuoden tradenomiopiskelija. Olen kuluvan vuoden aikana tehnyt mielenkiintoisia opintoja Myynnin osaaja kärjessä. Samaan aikaan olen jatkuvalla tahdilla tehnyt aktiivista myyntityötä Saunatohtori Oy nimisessä yrityksessä ja myynyt vuoden 2016 syksystä lähtien Keski-Suomen alueella märkätilaremontteja. Märkätilaremontti tarkoittaa perinteisesti talon kylpyhuoneen ja saunan remontoimista. Välillä mukana saattaa olla wc tai kodinhoitohuone. Toisin […]

5.4.2017

Value Selling -kilpailun antia: ensimmäinen B2B-myyntikäynti sekä arvokas palaute

5.4.2017
Myynnin osaaja

Myynnin kärjen kevään kohokohta, ValueSelling myyntikisa, oli torstaina 30.3. Kahdeksalta oltiin koko kärkiryhmä kasassa luokassa ja aloiteltiin järjestelemään molempia kisaluokkia. Banderollit pystytettiin, aseteltiin kamerat valmiiksi ja toivotettiin tervetulleeksi jo ensimmäiset tuomarit. Viime hetken viilauksien jälkeen otettiin vielä koko jännittyneestä porukasta kuvat. Kahvikupposten jälkeen ensimmäisenä lauteille pääsi Mira Hämäläinen. Hänen jälkeensä tuli meidän muiden vuoro. Itse […]

28.3.2017

Value Selling -myyntikilpailuun valmistautuminen

28.3.2017
Myynnin osaaja

Myynnin kärkiryhmämme osallistuu 30. päivä maaliskuuta ValueSelling –myyntikilpailuun. Kilpailun tarkoituksena on harjoittaa, hioa ja vahvistaa myyntityön taitojamme sekä saada arvokasta kokemusta asiakaskohtaamisesta ja myyntikäynnistä. Ryhmämme koostuu hyvin monipuolisesta osaamisesta, joten jokainen meistä on asettanut itselleen hyvin erilaiset tavoitteet kilpailua kohtaan. Osalla meistä on jo kokemuksen tuomaa itsevarmuutta myyntineuvotteluun, kun taas osalla myyntikokemus rajoittuu tori- tai […]

31.1.2017

Brändiopinnot: kohti digimarkkinoinnin harjoittelujaksoa

31.1.2017

Tämä postaus on kahden brändikärkeläisen käsialaa, Jyrin ja Millan. Lienee tarpeen tarkentaa vähän, mikä ihme se brändikärki eli Brändiakatemia oikein on. Brändiakatemia on JAMKin brändikärjen ensimmäisen satsin tulosta. Laivaan, jonka päätössatama ei tuolloin ollut kenenkään tiedossa hyppäsi kaikkiaan yhdeksän opiskelijaa. Ei ollut keneltä kysyä mitä brändikärki pitää sisällään, mutta lähdimme ottamaan siitä yhdessä selvää. Aloitimme […]

7.12.2016

Myynnin opiskelijat tekniikka- ja kyberturvallisuusmessuilla

7.12.2016
Myynnin osaaja

Aloitimme tradenomiopintoihimme liittyvät myynnin kärkiopinnot syksyllä 2016. Pääsimme itse vaikuttamaan opintokokonaisuuden sisältöjen painottumiseen opintokokonaisuuden alkuvaiheessa. Yhtenä aihealueena kärkeen valittua tiimiä kiinnosti messutyöskentely ja toivoimme siitä yhtä osaa kärjen opintoihin. Saimmekin messutoimeksiannon JYKESiltä ja pääsimme tekemään tutkimusta kyrberturvallisuudesta yrityksissä. Tekniikka- ja kyberturvallisuusmessut järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa 1.-3.11.2016. Ennen messuille lähtemistä saimme JYKESiltä lyhyen koulutuksen kyberturvallisuusasioihin liittyen. Meille […]