Hybridityö ja vuorovaikutus monialaisessa yhteistyössä

Melkoisen monet Ohjaamo-verkostossa ja asiantuntijatyössä toimivat ovat viime aikana tehneet työtään pääasiassa kotityöhuoneista, kotiolohuoneista ja muista kodin mahdollisista (tai ergonomisesti mahdottomista) tiloista käsin. Monialaista ja moniammatillista asiakastyötä tekevät toimijat ovat odottaneet aikaa, jolloin voisivat taas tavata nuoren asiakkaansa kasvokkain samassa fyysisessä tilassa. Pikkuhiljaa ollaankin palaamassa takaisin yhteisiin toimitiloihin. Tai ainakin osa on jatkossa fyysisesti paikan päällä. Ehkä kuten ennen, ehkä harvemmin kuin ennen. Yhden päivän viikossa, kolme päivää viikossa, kerran kuussa iltapäivällä?

Hybridityöelämä on täällä jo nyt, sinnikkäällä otteella tarttuneena asenteisiin ja käytänteisiin. Ehkä pysyvästi, huolimatta kasvokkaisen kohtaamisen merkityksestä. Kuka meistä tietää, millä aikataululla ja työmuodoilla monialaista yhteistyötä päästään jatkossa tekemään ja kehittämään, tuskin kukaan. Varmuus taitaa olla vain siitä, että ”aika entinen ei enää koskaan palaa”. Nuo laulun sanat ovat olleet totta aina, mutta erityisen helppo niihin on uskoa nyt, jos koskaan.

Vuorovaikutusta vai vaikuttamista vuoroissa

Olin mukana webinaarissa, jossa viestinnän asiantuntijaosaajat tarkastelivat hybridityötä ja työyhteisön vuorovaikutusta pandemian jälkeisessä ajassa. Webinaarin vetäjä aloitti osuutensa muistuttamalla meitä kuulijoita supervoimastamme eli kyvystämme olla vuorovaikutuksessa ja viestiä lajitovereidemme kanssa. Mietin hetken tuota universaalin ihmisyyden supervoimaa itsessäni ja muissa.

Millainen on muuttuvan työn ja työmuotojen, muuttuvien toimintaympäristöjen ja näin ollen myös muutoksessa olevien työkulttuurien vaikutus vuorovaikutusosaamiseemme? Entä kuinka kulttuurinen ja persoonallinen yksilöllisyytemme pääsee näyttäytymään ja saa tilaa työyhteisön vuorovaikutuksessa ja viestinnässä, kun toimimme hybridisti, osa verkossa, osa samassa tilassa? Millaisin keinoin tuetaan psykologista turvallisuutta ja rakennetaan yhteisön sosiaalista identiteettiä?

”Miten hybridityö muuttaa vuorovaikutusta”, oli kyseisen kiinnostavan webinaarin otsikkona. Vuorovaikutushan on monialaisen verkostotyön ydintä. Kaipaamme tällä hetkellä kovasti yhteisöä, yhteisöllisyyden kokemusta ja työkollegoiden aitoa kohtaamista. Millä lailla sen kohtaamisen muuten tekee aidommaksi se, että emme kohtaa verkossa vaan olemme kasvokkain samassa tilassa? Yhteisön luottamuspääomalla ja psykologisella turvallisuudella taitaa olla sormensa pelissä tässäkin.

Eroja ja haasteita ”etänä ja kasvokkain” olemisessa riittää, vaikka oppimis- ja työskentely-ympäristöjä kiivaasti kehitetään. Ei viikkoa ilman jonkin verkkoympäristön päivitysparannuksia ja niiden myötä uusia toimintatakkuiluja. Jotain tuttua ja ”ei kovin terveellä tavalla turvallista” on taas ilmassa: ”kuuletko meitä, näetkö, me ei nähdä, chatti ei näy, esitysaineisto ei näy, ryhmiin jako onnistui osalla, kuulen hyvin, mutten näe, näen, mutta en kuule, putosin hetkeksi, mistä te puhuittekaan viimeksi…”

Hybridityö haastaa vuorovaikutuksen

Hybridityö on kokemukseni mukaan verkkoajan hankalin työmuoto. Osa mukana olijoistahan on silloin samassa fyysisessä tilassa ja osa verkkovälitteisesti. Ongelmina ja uhkakuvana syntyy – webinaarin viestintäasiantuntijoiden ja omien kokemustenkin mukaan – ainakin klikkiytymistä, kuppikuntia ja eri kehillä olemisen kokemuksia.

Miten hybridityön vuorovaikutuksen haasteita voitaisiin häivyttää? Jätetään tekniset haasteet omaksi harmikimpukseen, tämän tarkastelun ulkopuolelle. Ennalta kannattaa ainakin suunnitella hyvin, miten verkostokokouksessa edetään, miten muodostetaan porinaparit tai pienryhmät ja kuka on kenenkin kanssa samassa ryhmässä. Näihin liittyen mietinnän paikka on myös se, onko verkkoyhteisö aina yhdessä keskenään ja kasvokkain paikan päällä olevat omissa ryhmissään vai sekoitetaanko heidät keskenään. Itselläni on kokemusta näistä kaikista eikä mikään niistä ole tuntunut toisia paremmalta vaihtoehdolta.

Kaivattaisiin uusia yhdessä sovittuja käytänteitä. Kokeilemisen arvoista voisi olla, että myös kaikki samassa fyysisessä tilassa olevat käyttäisivät yhteisen konferenssimikin lisäksi oman tietokoneensa kameraa ja chattia. Tämä tukisi yhdessä olemisen ja yhdenvertaisuuden kokemusta.

Takaisin perusasioiden äärelle

Omassa työyksikössäni on hybridimalli ollut käytössä jo vuosia ennen pandemiaa. Hybridisti on toimittu henkilöstön kehittämispäivissä ja henkilöstökokouksissa, mutta aiemmin ei vielä kaikissa suunnittelupalavereissa tai tiimikokouksissa. Isoissa tapaamisissa, missä joukkoa on yhtä lailla verkossa kuin toimitiloissa paikan päällä, on kokeiltu erilaisia osallistamisen tapoja.

Joskus verkossa olevat ovat olleet mukana chatin välityksellä niin, että joku paikalla olevista oleva lukee viestin ääneen muille. Ei toiminut hyvin, ymmärrettävästi. Seuraava askel otettiin niin, että etänä olevat käyttivät aina mikrofonia. Heidän kommenttinsa kuultiin, mutta tulivatko he mielestään kuulluksi, ehkäpä eivät. Vuoropuhelua ja keskustelua ei juurikaan verkossa olevien kanssa syntynyt.

Webinaarissa muistuteltiin perusasioista, jotka saattavat unohtua hybriditapaamisten järjestäjiltä. Tässä muutama mainio kysymys järjestäjien tsekkauslistalle: Pitääkö kaikki tehdä yhtä aikaa, voisiko jotain karsia tai tehdä ennalta, milloin saman aikainen kohtaaminen on tarkoituksenmukaista? (Oma lisäykseni tähän on, että muistetaanhan kuitenkin varmistaa läsnäolijat päätöksenteon ja osallisuuden kokemuksen näkökulmasta.) Millainen osuus voidaan siirtää itsenäisesti selvitettäväksi, mikä osuus painottuu erityisesti yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen tukemiseen? Hyvät kysymykset jatkuvat: Miten saadaan ihmiset sitoutumaan, etteivät tekisi muita juttuja samaan aikaan? Juurisyy saattaa olla liialliset turhat palaverit, ehkä myös liian tiukkaan täytetyt kalenterit.

Vuorovaikutuskäytänteet kannattaa sopia yhdessä

Kun ryhdytte parantamaan ja kehittämään hybridiajan vuorovaikutusta monialaisessa verkostotyössä ja työyhteisössänne, ”vinkkipoiminnoista” voi olla apua. Ihan ensin kannattaa kuitenkin kartoittaa, millaisia yhteisen reflektoinnin ja yhteisöön liittymisen paikkoja on jo olemassa, mitä hyvää ja toimivaa vanhasta pidetään ja millaisia uusia käytänteitä ryhdytään rakentamaan. Toimijoiden vaihtuvuus monialaista työtä tekevissä Ohjaamoissa näyttää kokemuksemme mukaan olevan, eri syistä johtuen, osin arkipäivää. Hybridityö hidastaa toisiin tutustumista ja myös psykologisen turvallisuuden syntymistä.

Kokemus yhteisöön kuulumisesta edellyttää aikaa ja rakenteita. Hybridiajan – tai minkä tahansa ajan – yhteisöllisyyttä tukevana periaatteena voitaneen pitää, että vuorovaikutuskäytänteet sovitaan ja puhutaan avoimesti yhdessä. Tässä vielä muutama lisämuistutus meille kaikille:

• Verkossakin voi osoittaa aktiivista kuuntelua, kunhan kaikilla vain on kamerat päällä (katsekontakti, nyökkäily, peukutuksia ja tykkäyksiä, myös kädet voi heilua).
• Jos joku nostaa verkossa käden pystyyn, puheenvuoro annetaan heti kuin mahdollista (niin kai kasvokkainkin?)
• Erilaiset persoonallisuudet ovat mukana sekä verkossa että livenä; joku meistä reagoi nopeasti, joku ei niinkään, joku haluaa olla enemmän äänessä, toiselle se ei ole livenäkään luontaista.

Yhteisön yhteiseksi hyväksi

Webinaarin lopuksi kysyttiin, mikä jäi mieleen. Vastaan kysymykseen vasta nyt, sillä kuulun niihin hitaisiin reagoijiin: Epämuodollisten hetkien ja kohtaamisten merkitystä ei voi koskaan painottaa liikaa (oma lisäys tähän, että muistetaan emergenssi) ja yhteisön yhteinen panostus viestintään ja vuorovaikutukseen kannattaa aina!

Lopuksi palaan muistoissani kuluneen hybridityövuoden superhetkeen: Etätyhy-päivänä työnantajamme tarjosi pizza-lahjakortin, jonka jokainen sai henkilökohtaisesti käyttää kyseisenä tyhy-päivänä. Oman tiimini kesken sovimme tunnin mittaisesta lounastauosta, kukin pizzansa äärellä omassa kodissaan siis. Jopa olikin maistuva pizza, kun sen sai syödä hyvien tiimikavereiden kanssa kaiken maailman kuulumisia poristessa. Kamerat ja mikrofonit tietysti päällä. Hieno pieni ele, jolla tuettiin tiimin yhteisöllisyyttä, kiitos työnantajalle!

Kuvat: Pavan Trikutam on Unsplash

Seija Mäkinen
TESSU-valmentaja
JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu