Pomo piilossa eli liian kaunis joulusatu johtamisesta

Joulun lähestyessä tahdon kertoa mieluummin jotain kaunista, hyvää ja onnistunutta kuin kaivella esiin epäkohtia. Kukapa ei olisi edes vilkaissut tosi-tv-sarjaa ”Pomo piilossa”. Siinä yritysjohtaja naamioituu ja jalkautuu työntekijöidensä joukkoon harjoittelijan roolissa nähdäkseen työtodellisuutta. Tuotan pettymyksen, sillä blogini ei keskity tv-formaattiin vaan tosielämän kokemuksiin johtamisesta. Tämä joulusatu on totta, usko tai älä.

Tapahtuipa kerran, joitain vuosia sitten, että matkasimme kollegani Simon kanssa aloittamaan pitkäkestoista valmennusta pohjoissuomalaiseen kaupunkiin. Aamuyön pikkutunteina, lentoa odottaessamme, ehdotin Simolle, että emme tällä kertaa luekaan osallistujalistaa ennakkoon. Ei ennakkotietoja, ei titteleitä, ei positioita. Vain tieto siitä, että yli kaksikymmentä työntekijää, lähiesihenkilöä, toimialajohtajaa ja nuorta asiakasta odotti.

Valmennus käynnistyi epätyypilliseen tapaan hotellin konferenssitiloissa. Yleensä olemme tottuneet työskentelemään kentällä, nuorten monialaisissa ohjauspalveluissa Ohjaamoissa. Aamiaisen äärellä sitten käytiin lyhyt tutustumiskierros: vain nimi ja vastaus kysymykseen, mistä tiedät valmennuksen päättyessä, että kannatti osallistua.

Päivä soljui erilaisissa ryhmämuodoissa, vaihdellen pareittain, trioittain ja pienryhmissä. Pantiin kunnolla pakkaa sekaisin. Kuulosteltiin, kuka puhuu ja miten. Huomioni kiinnittyi rennosti farkkuihin ja huppariin pukeutuneeseen osallistujaan, hän solahti eri työntekijäryhmien ja nuorten joukkoon. Valtaosan ajasta hän oli hiljaa ja kuunteli ilmeisen aktiivisesti. Teki muistiinpanoja. Kun hän puhui, hän kyseli. Kyseli paljon. Arkikielellä, arkisia kysymyksiä. Erityisen vaikutuksen minuun teki, että tämä osallistuja ei vilkaissut kertaakaan päivän aikana mobiililaitteita eikä piiloutunut läppärin kannen taakse.

Lounaan jälkeen tehtiin koontia ensimmäisen valmennuksen aikaisesta edistyksestä. Siinä jokaisella oli puheenvuoro. Sääntönä oli, että toisen sanomisia ei kommentoida heti. Koetetaan mieluummin liittyä toisten ajatuksiin. Tuli mainitsemani osallistujan vuoro. Hän kertoi saaneensa päivästä enemmän ajattelemisen aihetta kuin vuosiin. Aikoi viedä monta asiaa suoraan muutettaviksi. Sanoi, että osallistuu ilman muuta jokaiseen tällaiseen tapaamiseen.

Päätimme päivän työskentelyn. Nyt rohkenin tutkia nimilistaa tarkemmin. Farkku-huppari-henkilö paljastui Toimialajohtajaksi. Koska hänellä ei edelleenkään näyttänyt olevan kiire minnekään, rohkenin mennä jatkamaan juttua. Aluksi kiitin aktiivisesta osallistumisesta ja sitten kysyin, kuinka hänellä on oikeasti aikaa olla mukana. ”Missä muualla minun sitten pitäisi olla?” kuului hieman huvittunut ja hämmästynyt vastaus.

”Mutta eikö strategisen johtajan paikka ja työ ole muualla?” haastoin edelleen. Toimialajohtaja oli tovin vaiti ja sanoi: ”Kun minä kuuntelen johtoryhmää tai luen erilaisia raportteja lähijohtajiltani, niin minulle ne ovat kuin liian suodatettu aamuinen juhlamokka. Niistä ei kuule eikä näe, miten asiat todellisuudessa ovat. Minä haluan nokipannukahvia. Sopii tulla kahvinporoja suuhun. Vasta sitten oikeasti voin sanoa ymmärtäväni tätä työtä ja sen tekemisen tapoja ja merkityksiä. Nähdä ja kuulla myös suoraan asiakkaita kuten tänään. Oppia sen, miten voin tukea lähijohtamista.”

Ja Toimialajohtaja istui, osallistui ja toimi sanojensa mittaisesti koko vuoden kestäneen valmennusprosessin ajan kaikissa ryhmissä. Hän myös uskalsi muuttaa asioita, joita sai nähdä, kuulla ja kokea suoraan. Sen pituinen se.

 

JaakkoJaakko Helander

Kirjoittaja toimii tutkijayliopettajana HAMK Edu -tutkimusyksikössä. Hän on toiminut asiantuntijana ja projektivastaavana TESSU-projekteissa ja niiden valmistelussa vuodesta 2013.

3 kommenttia

  1. Todella hyvä tarina ja tärkeä opetus meille kaikille. Kannattaa mennä oman mukavuus alueen ulkopuolelle oppiakseen ihmisyydestä .

Jätä kommentti