Quo vadis, minne menet Ohjaamo?

Kun vuonna 2013 liityin mukaan ryhmään, joka valmisteli uudenlaisen nuorille suunnatun palvelun aloitusta, mahdollisuuksia ja sen tarvitsemaa tukea, olin toiveikas. Eurooppalaiset virtaukset tuntuivat konkretisoituvan ja löytävän pikkuhiljaa suomalaisen mallinsa. Toki vaikutteita haettiin – kuten ikiaikaisesti on tehty – muualta eurooppalaisesta nuorten palveluiden kentästä.

Ohjaamot ovat syntyneet useammassa aallossa. Kehittämishuumaa ovat matkan varrella kasvattaneet projektirahoitukset. Ne ovat mahdollistaneet ydinhenkilöstön palkkaamisen Ohjaamoihin. Vaivihkaa projektit ovat päättyneet. Kenttä on kirjava: Yhtäältä osa Ohjaamoista suunnitteli ja toteutti hallitun vakiinnuttamisen. Toisaalta koko joukko Ohjaamoja koki uuden alun, kun projektihenkilöstö siirtyi uusiin projekteihin. Ilmiö herättää monenlaisia kysymyksiä, vaikka se on tyypillistä kehittämisprojekteille.

Miltä tilanne näyttää aitiopaikalta, kun on tehnyt yhteistyötä kymmenien Ohjaamojen parissa ympäri Suomi-neitoa? Paikoin vakaalta ja paikoin kaoottiselta. Moni Ohjaamo on löytänyt paikkansa kunnan tai seudun palvelurakenteessa. Osassa Ohjaamoja henkilöstö taas vaihtuu käsittämätöntä tahtia. Osa Ohjaamoista on kokenut tai kokemassa peräti kolmannen tai neljännen alun. Siis kirjaimellisesti aletaan keksiä asioita uudestaan liki nollapisteestä. Projektirahahanojen sulkeuduttua jotkin Ohjaamot ovat lopettaneet kokonaan toimintansa.

Valtataisteluja, kehnoja kompromisseja, rakenteiden rytinää

Ei ole yhtä syytä eikä selitystä nykytilanteeseen. Näen sen monen tekijän summana. Toimintaa ohjaava Ohjaamon perusteet -asiakirja on väljästi muotoiltu ja antautuu monille hyvin erilaisille tulkinnoille. Projektiaikana ei kaikkialla kiinnitetty huomiota rakenteisiin. Ei sovittu eri taustaorganisaatioiden välisestä yhteisestä työstä. Kaikki osapuolet eivät ole sitoutuneet tai halunneet ymmärtää Ohjaamon merkitystä. Jossain on käyty taistelua valta-asetelmasta; mikä kärki edellä Ohjaamo toimii, mikä on sen perustehtävä? Kompromissina on muotoutunut myös perinteisiä yhteispalvelupisteitä, joilla ei ole mitään tekemistä monialaisen yhteisen työn kanssa. Ehkä myös rakenteet rytisevät, kun kunnalliset, sote-uudistusta ennakoivat ja kuntien työllisyyskokeilua viivoittavat hallintohimmelit luonnostellaan nopein pensselinvedoin uuteen asentoon.

Ohjaamojen osaamisen kehittämiseen kohdistuneiden TESSU-tukiprojektiemme jatkumon vinkkelistä koen ajoittaista turhautumista ja epätoivoa loputtomista uusista aluista. Emmekö ole saavuttaneet mitään pysyvää?

Valmennukset ja konsultaatiot ovat kohdistuneet myös rakenteelliseen kehittämiseen, eivät ainoastaan yksilöiden monialaisen osaamispääoman kerryttämiseen.

Nyt jos koskaan tarvitaan malttia, hyvää harkintaa, kykyä kompromisseihin ja konsensukseen sekä yhteistä tahtoa vaalia kaikkea sitä hyvää, jota Ohjaamoissa on tehty ja tehdään. Työllisyys-, koulutus-, nuoriso- ja hyvinvointipoliittisessa kentässä on vaarallista liikkua vain yksi kärki edellä. Ohjaamo ei ole suoritekeskeinen tehdas eikä tuotantolaitos.

Minun unelmani ja tahtotilani on, että Ohjaamo on inhimillisen kohtaamisen, avun, tuen, ohjauksen ja välittämisen paikka. Näen se ennen kaikkea henkisenä tilana, jossa on lupa unelmoida, toivoa ja rakentaa yksilöllistä ja yhteisöllistä tulevaisuuttamme.

Jaakko Helander
Projektivastaava, valmentaja, HAMK Edu -tutkimusyksikkö ja ammatillinen opettajakorkeakoulu