Paluu juurille – tarvitaanko monialaisuutta?

Viime päivät ovat olleet kiinnostavia. Kun katsoo liki minkä tahansa organisaation uutisointia, on päivän muotisana monialaisuus. Sitä edelsi muun muassa ratkaisukeskeisyys-käsitteen ryöstö sen alkuperäisestä merkityksestä. Kärjistäen voi sanoa, että julistautuminen joksikin on yksi aikamme muoti-ilmiö. Tutkija Taru Lilja on käyttänyt termiä fantasiapuhe. Myös Ohjaamojen toimintaa määrittävässä asiakirjassa, Ohjaamon perusteissa, mainitaan monialaisuus.

Monialaisuus on tekoja ja toimintaa

Monialaisuutta on määritelty monesta näkökulmasta. Se, että eri palvelut kootaan saman katon ja virtuaalisen portaalin alle, ei vielä ole monialaisuutta. Sitä ei ole myöskään se, että palveluja tarjotaan verkostomaisesti tai yhteistyössä. Monialaisuus toteutuu arjen konkreettisina tekoina ja toimina. Olennaista on se, että asiakas on osallinen ja yksi tasa-arvoinen toimija muiden toimijoiden joukossa. Olipa kyseessä sitten viranomaisten, kolmannen sektorin tai yritysten muodostama palvelu.

Monialaisuus voi toteutua muutenkin kuin useamman ihmisen yhteisenä työnä. Merkittävä osa asiakaskohtaamisista voi olla yksilötyötä. Tuolloinkin läsnä on parhaimmillaan monialaisuuden yksi ulottuvuus: tietoisuus kollegoiden osaamisesta ja kyky hyödyntää sitä asiakkaan parhaaksi. Se, että monialaiselle työlle ominaiset työmuodot kirkuvat poissaolollaan, on sen sijaan huolestuttavaa.

Tutkimusnäkökulmasta tilanne näyttäytyy niin, että ei osata, haluta tai rakenteet estävät tekemästä parityötä, kohtaamaan verkostotapaamisissa tai sopimaan määräaikaisesta, tehokkaasta solmutyöskentelystä. Työn tekemisen muodot ja menetelmät ovat keskiössä, kun arvioidaan toiminnan monialaisuutta.

Se vaatii, projektipäällikkö Auli Sesayn sanoin kuitenkin aitoa strategista ja johtamisen tahtotilaa, joka mahdollistaa toimijoiden kehittämistyön. Tarvitaan myös TESSU-valmennuksen kaltaista ulkopuolista näkökulmaa silloin, jos osaamisia sulautetaan isosti ja organisaatiot alkavat työskennellä saman katon alla.

Yhteistyö kehittyy arjessa

Monialaisen yhteistyön taitojen oppiminen on siis osallistujien omistama kehittämisen ja kehittymisen prosessi, joka tapahtuu arjen kontekstissa. Lehtori Seija Koskela korostaa, että kyse on taidoista ja työtavasta, joita ei voida siirtää ja omaksua esimerkiksi perinteisen koulutuksen keinoin.

Koulutuksen rinnalle on kehitetty muita keinoja edistää monialaisen yhteistyön ja ohjauksen osaamista. Esimerkiksi konsultaatio ja ryhmätyönohjaus osoittautuivat monialaisen ohjausosaamisen kehittämisessä merkityksellisiksi työmuodoiksi, sillä ne mahdollistivat liikkumisen arjen kysymyksissä. Monialaisessa työssä asiakas nähdään yhteistyökumppanina, jolloin myös asiakkaan läsnäolo sopivissa tilanteissa on perusteltua kehittämistyössä.

Monialaisen yhteistyöosaamisen oppimisessa ja kehittämisessä on tärkeää työskennellä myös ilman asiakkaan läsnäoloa. Monialaisen asiantuntijatiimin ja ulkopuolisten valmentajien yhteisissä tilanteissa voidaan käsitellä erityisesti yhteistyötä edistäviä tekijöitä, kuten yhteistyön tapoja, asiantuntijuuden valtarakenteita ja yhteisiä tavoitteita. Monialaisuudessa, moniammatillisuudessa ja verkostoyhteistyössä on kyse asiantuntijuuksien välisten rajojen ylittämisestä ja aikaisempien yhteistyökäytänteiden muutoksesta.

Sekä asiakasosallisuuden että monialaisuuden toteutuminen käytännössä, konkreettisesti, ohjaus- ja neuvontatoimien tasolla ovat mittari, jota soisi seurattavan. Vaihtoehtoisesti voidaan myös palata iloisesti 1980-luvulle ja sanoa rohkeasti, että me olemme yhteispalvelupiste, josta löydät yhdestä paikasta eri palveluluukut.

Jaakko Helander
Dos., tutkijayliopettaja, HAMK Edu -tutkimusyksikkö
Asiantuntija ja projektivastaava TESSU2-projektissa

Photo by Emma Gossett on Unsplash