Hyvinvoinnin, liikunnan ja urheilun liiketoiminnan kehittäminen
Tavoitteena oli suunnitella poikkitieteellinen ”Hyvinvoinnin, liikunnan ja urheilun liiketoiminnan kehittäminen” -korkeakouludiplomikoulutus JAMKin Hyvinvointiyksikön ja Liiketoimintayksikön yhteistyönä. Koulutuksen tarkoituksena on vastata alalla olevaan osaamisvajeeseen liiketoiminnan kehittämisessä erityisesti yritysten, mutta myös kolmannen sektorin toimijoiden keskuudessa. Hyvinvointialan osaajat työllistyvät entistä useammin myös yrittäjinä ja heillä on tarve kehittää omaa liiketoimintaosaamistaan jatkuvan oppimisen tarjonnan kautta.
Tehdyt toimenpiteet
Syksyn 2019 aikana kehitettiin korkeakouludiplomikoulutuksen rakenne ja valittiin siihen sopivat opintojaksot sekä kirjoitettiin kuvaukset. Pohjatyönä kehittämiselle haastateltiin alan toimijoita eri sektoreilta sekä tutustuttiin muuhun saman alan olemassa olevaan tarjontaan. Koulutuksen markkinoimiseksi tehtiin yhdessä alan markkinointiin erikoistuneen mainostoimiston Republicin kanssa strateginen markkinointisuunnitelma. Osana hanketta 2 osallistujaa osallistui Firstbeat Oy koulutukseen, joka tukee heidän osaamistaan tämän koulutuksen opetuksessa.
Saavutetut tulokset, mitä opittiin ja miten asiat jatkuvat tästä eteenpäin
ELO-hankerahoituksen avulla saatiin aikaan valmis rakenne ainutlaatuiselle Korkeakouludiplomikoulutukselle toteutettavaksi vuonna 2020. Monialainen yhteistyö kehittää osaamista toimijoiden kesken ja mahdollistaa laajemman kokonaisuuden tarjoamisen (hyvinvointi + liikunta + sport business) ja paremman vastaamisen alan osaamistarpeisiin.
Koulutuksen suunnittelussa on tunnistettu urheiluliiketoiminnan ja hyvinvointialan yhdyspintoja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia yhteistyön syventämiseen jatkuvan oppimisen tarjonnan laajentamisessa. Koulutus alkaa syksyllä 2020 ja kevään 2020 aikana sitä markkinoidaan ja tehdään käytännön toteutukseen tarvittavat toimenpiteet kuten oppimisympäristöt, opettajakiinnitykset sekä toteutusten viimeistelyt OPS-työn valmistuttua.
Aila Ahonen, Sanna Sihvonen ja monialainen projektityöryhmä, JAMK 2019
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu