Massakurssien (MOOC) kehittäminen opiskelijaa tukevammaksi
ELO-rahoitusta vuonna 2019 saaneen projektin tavoitteena on ollut kehittää JAMKiin logistiikan alan massakursseja siten, että:
- Opiskelijalle saadaan luotua tunne siitä, että vastuuopettaja on läsnä ja tukee häntä yksilöllisesti opintojen aikana (laatu)
- Opiskelijan oppimista ja osaamista tuetaan koko kurssin ajan erilaisin menetelmin ja työkaluin (laatu)
- Vastuuopettaja kykenee hallinnoimaan kurssin aidosti massaryhmälle (tehokkuus)
Lopputuotoksena logistiikan alan kouluttajat julkaisevat tavoitteiden mukaiset massakurssit tammikuussa 2020 CampusOnline opintotarjontaportaalissa sekä rakentaa ohjeistuksen ”Kuinka rakentaa laadukas massatoteutus” tueksi opettajia varten.
Tehdyt toimenpiteet
Projektissa valittiin 6 konkreettista logistiikan tutkinnon kurssia, joista rakennettiin tavoitteiden mukainen massatoteutus vuoden 2019 aikana. Osaa massakursseista pilotoitiin syksyn 2019 aikana sekä toteutuksia ristiinarvioitiin projektiryhmän sisällä.
Projektissa tutustuttiin massakurssin pedagogisiin näkökulmiin ja vaatimuksiin, testattiin ja otettiin käyttöön monipuolisia massakurssiin soveltuvia opetusmenetelmiä ja –työkaluja. Osana projektia benchmarkattiin useita erilaisia massatoteutuksia sekä vierailimme Savoniassa Kuopiossa tutustuen heidän CampusOnline -massatoteutuksiinsa ja hallinnollisiin käytänteisiinsä.
Saavutetut tulokset
Olemme onnistuneesti luoneet viisi tavoitteiden mukaista logistiikan ammattiaineiden massakurssia. Kuudes massakurssi oli matematiikan kurssi ja siinä otimme jo suuren harppauksen kohti massatoteutusmuotoa tunnistaen jatkokehitystarpeet. Ohjeistus ”Kuinka rakentaa laadukas massatoteutus” tulee valmistumaan tammikuussa 2020.
Mitä opittiin?
Laadukas ja opiskelijaa tukeva massakurssi on mahdollista rakentaa. Siihen löytyy useita erilaisia työkaluja ja menetelmiä. Onnistunut massakurssitoteutus vaatii selkeitä hallinnollisia toimintatapoja, hyvin selkeäitä ja konkreettisia ohjeita opiskelijalle, opettajan läsnäolon illuusion luomista ja monipuolisia massaverkkototeutuksiin soveltuvia opetusmenetelmiä ja – työkaluja.
Uuden, laadukkaan massatoteutuksen tekeminen vaatii vastuuopettajalta huolellista suunnittelutyötä ja toteutuksen testauksessa kannattaa hyödyntää ulkopuolista henkilöä, joka katsoo toteutusta opiskelijan näkökulmasta. Massatoteutusta tehdessä ja tarjottaessa, on osattava myös päästää irti ”perinteisistä” pienryhmätoteutusten toimintatavoista.
Miten asiat jatkuvat tästä eteenpäin?
- Tammikuussa 2020 tehdään ohjeistus ”Kuinka rakentaa laadukas massatoteutus” valmiiksi ja julkaistaan se henkilökunnalle.
- Uudet massatoteutuskurssit testataan keväällä 2020 CampusOnline portaalissa.
- Toukokuussa 2020 kerätään vielä loppuhuomiot uusista toteutuksista ja päivitetään niiden pohjalta toteutuksia sekä luotua ohjeistusta.
Minna Kervinen ja projektityötyhmä, Teknologiayksikkö, JAMK 2019
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu