Nuoren viljelijän aloitustuen opintojaksojen verkkototeutus
Elinikäistä oppimista edistävän hankkeen tavoitteena oli tehdä verkko-opintototeutukset kuuteen agrologi (AMK) tutkinto-ohjelman opintojaksoon (yht. 40 op), jotta niitä voidaan tarjota verkko-opintoina avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnassa.
Valittuja opintojaksoja kehitettiin kohti verkkototeutuksia, mutta täysin valmiiksi niitä ei vielä kuitenkaan ehditty saada. Kehitystyö jatkuu siten kevään 2018 aikana.
Projektin aikana olemme hankkineet verkkokoulutusosaamista ja tietoteknisiä valmiuksia useissa järjestetyissä koulutustilaisuuksissa, mm. Office Mixin ja Avidemuxin käytöstä esitysten videoinnissa. Hankkeen aikana osaaminen siitä, miten asioita voidaan tehdä ja tulisi tehdä, lisääntyi. Suuren työpaineen alla kaikkea hyvää ja kaunista ei vielä ole saatu vietyä toteutukseen asti. Videotallennuksia on tehty, lukuisa määrä verkko-oppimistehtäviä ja benchmarkattu toisten toteutuksia, jotta kaikkea ei tarvitse itse keksiä. Keskusteluista kollegojen kanssa saa hyviä ideoita myös omaan työhönsä.
Vaikka alkuperäinen tavoite avoimen amk:n verkko-opintotarjonnasta ei toteutunut syksyn 2017 aikana, kukin lehtori on kehittänyt omien opintojaksojensa sisältöjä verkkototeutuksien suuntaan ja lisännyt samalla itsenäisen opiskelun mahdollisuutta käynnissä olevien opintojaksojen opiskelijoille. Nuoren viljelijän aloitustuen opintojaksothan ovat samoja opintojaksoja kuin JAMKin agrologikoulutuksessa tarjotaan. Ideat ja muutoksen suunta ovat siis selkeät ja toteutus tapahtuu tulevaisuudessa.
Kirjoittaja: Jaana Auer, Biotalous-instituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2017
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu