Konetekniikan suunnitteluosaaja -opintokokonaisuus
JAMKin ELO-hankerahoituksella vuonna 2018 suunniteltiin avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan työelämän tarpeisiin soveltuva, noin 30 op laajuinen, joustava ja monimuotoinen opintokokonaisuus konetekniseen suunnitteluun.
Suunnittelun alkuvaiheessa pidettiin työpajaa työelämän edustajien kanssa. Työpajasta esille nousevista tarpeista alettiin suunnitella opintokokonaisuutta, joka vahvistaisi ja lisäisi yritysten työntekijöiden osaamista. JAMKin OPSeista löytyvien opintojaksojen sisällöt tarkistettiin ja koottiin osaamiskokonaisuudeksi. Suunnittelussa otettiin huomioon työelämän tarpeita myös tarkistamalla opintojaksojen sisältöjen painopisteitä. Lujuuslaskennan opintojaksolla painopiste siirrettiin käytännön laskuihin. Valmistusteknologioissa taas tuodaan vahvemmin esille suunnittelun näkökulmaa.
31 opintopisteen laajuisen koulutuskokonaisuuden sisältö valmistui vuonna 2018. Se on suunnattu insinööreille tai teknikoille, jotka haluavat syventää, laajentaa tai päivittää konetekniikan suunnitteluosaamista. Opiskelun aloittava henkilö voi suorittaa 30 op tai valita itselleen pienempiä osakokonaisuuksia tarpeen mukaan.
Konetekniikan suunnitteluosaaja -opinnot voi aloittaa JAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa milloin vain nonstop -verkko-opintojaksolla. Koulutuskokonaisuuden voi suorittaa kokonaan verkossa.
Koulutuksen sisältö
- 3D-mallinnus/tulostus 5 op
- Excelin edistynyt käyttö tekniikan sovelluksissa 5 op
- Valmistusteknologiat 6 op
- Laatuajattelu ja laadun kehittäminen 5 op
- Koneenelimien mitoitus 5 op
- Lujuuslaskenta 5 op
Seuraavaksi tavoitteena on suunnitella konetekniikan suunnitteluosaaja osa 2, 30 op, jotta voisimme tarjota tulevaisuudessa korkeakouludiplomikoulutusta myös konetekniikan osaamistarpeisiin.
Ilona Viitasaari ja konetekniikan projektityöryhmä, Teknologiayksikkö, JAMK 2018
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu