Hyvinvointivalmennuksen korkeakouludiplomikoulutus

Suunnittelun vaiheet

Opintojen suunnittelu alkoi JAMKissa keväällä 2018, jolloin pohdittiin, millaisista JAMKin OPSeista löytyvistä opinnoista tällaisen hyvinvointivalmennus-osaamiskokonaisuuden tulisi koostua. Syksyllä 2018 näistä osista koottiin korkeakouludiplomin opetussuunnitelma, tarkasteltiin opintojaksojen sisällölliset kokonaisuudet, tehtiin opinnoista koko ajan täydentyvä jatkumo sekä luotiin sähköinen oppimisympäristö kokoamaan kaikki opintojaksot ja niiden materiaalit yhteen. Oppimisympäristöä täydennetään opintojen edetessä kulloisenkin lukukauden opintosisällöillä.

Opiskelijaryhmän kuvaus

JAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa Hyvinvointivalmennuksen korkeakouluduiplomikoulutuksen aloitti 30 opiskelijaa, mutta kaksi heistä perui opintonsa muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Ryhmäkoko oli siten 28 opiskelijaa. Ryhmä on taustaltaan, ikäjakaumaltaan ja tarpeiltaan hyvin heterogeeninen. Monella on liikunta- tai terveysalan osaamista erilaisien lyhyiden kurssien muodossa ja pohjakoulutuksena mm. sosionomi, sairaanhoitaja, tradenomi, lähihoitaja, maatalouslomittaja ja liikunnanopettaja. Suurin osa ryhmästä tekee työtä opintojen ohella. Osa heistä on opintojen parissa vain oman tai läheistensä hyvinvoinnin lisäämiseksi ja osa taas suunnittelee oman työnkuvansa muutosta tai alan vaihtoa. Muutama on hakemassa itselleen avoimen amk:n polkuopintoja tähdäten ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi.

Kaikki ryhmäläiset kuvaavat hyvinvoinnin olevan juuri nyt merkittävässä roolissa omassa elämässään, mutta hyvin erilaisien tekijöiden vuoksi. Tarinoita on yhtä paljon kuin osallistujiakin. Kaikkia heitä yhdistää liikkumisen ilo ja halu huolehtia omasta hyvinvoinnista. Todella moni kertoo luonnon ja luonnossa liikkumisen olevan yksi merkittävimmistä hyvinvointinsa lähteistä.

Kokemuksia koulutuksen toteutumisen osalta

Tämä ensimmäinen toteutus alkoi lokakuussa 2018. Koulutus jatkuu vuoden 2019 syksyyn. Ryhmältä saadun palautteen myötä seuraavaa aloitusta on tärkeää aikaistaa alkamaan jo aikaisemmin lukuvuonna. Korkeakouluopinnot ovat osalle täysin uutta ja osalla aikaisemmista opinnoista on ollut vuosikymmeniä aikaa. Siksi opiskelutaitojen oppiminen ja päivitys vaatii aikaa. Opintoihin ”sisään pääsemisen” lisäksi ensimmäiseen lukukauteen on sisältynyt runsaasti erilaisia oppimistehtäviä ja kaiken tämän sisällyttäminen omaan arkeen on ollut monelle työlästä.

Koulutuksessa olemme panostaneet ryhmähengen luomiseen ja ryhmän sisäiseen yhteistyöhön. Tästä on tullut myös paljon kiitosta ja ryhmä on kokenut vertaistuen arvokkaaksi voimavaraksi. Moni on kertonut ryhmästä saadun tuen olleen myös yksi merkittävimmistä tekijöistä opintojen sujumisen ja asioiden ymmärtämisen kannalta.

Opiskelijat tarvitsevat paljon tukea opintojen alussa mm. erilaisien järjestelmien ja opintojen käytännön toteutuksen suhteen. Erityisesti opintojen alussa on siis tärkeää, että kontakteja on suhteellisesti enemmän kuin myöhemmässä opintojen vaiheessa. Vähintään yksi päivä on järkevää kohdentaa pelkästään opintojen rakenteen ja järjestelmien läpikäyntiin. Lisäksi on tärkeää, että koko lukukauden suoritettavat opintojaksot, niihin liittyvät tehtävät ja tehtävien palautusaikataulu esitellään mahdollisimman pian opintojen alussa.

Jatkosuunnitelmat

Korkeakouludiplomikoulutus on herättänyt paljon kiinnostusta valtakunnallisestikin. Alustava suunnitelma on aloittaa seuraava hyvinvointivalmennuksen korkeakouludiplomikoulutus syyskuussa 2019.

Mirja Immonen ja projektityöryhmä, Hyvinvointiyksikkö, JAMK 2018
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu