Avoimen ammattikorkeakoulun opintokokonaisuudet tukemassa siirtymää ammatilliselta toiselta asteelta korkeakouluun
ELO-hankkeen tavoitteena oli rakentaa ketteriä sekä suppeita (n. 15 op, 30 op) että laajoja (55 op) logistiikan alan avoimen ammattikorkeakoulutuksen opintokokonaisuuksia tukemaan siirtymää ammatilliselta toiselta asteelta korkea-asteelle.
Opintokokonaisuuksissa pyrittiin huomioimaan modulaarisuus myös muille kohderyhmille sekä mahdollinen valmentavien opintojen tarve. Osana projektia pyritään myös luomaan uusi markkinointityökalu, jonka avulla kasvatetaan potentiaalisten opiskelijoiden tietoisuutta ja näkyvyyttä logistiikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.
Tehdyt toimenpiteet
Olemme varmistaneet, että JAMKin avoimen AMK:n nonstop -opintotarjonnasta löytyy tarjontaa jokaisesta logistiikan ammattiainesuuntauksesta (kuljetukset, hankinta ja sisälogistiikka). Rakensimme 30 op jatkoväyläkokonaisuuden logistiikkaa toisella asteella opiskelleille.
Kartoitimme yhteistyökumppaneita, joiden avulla pystymme varmistamaan, että sisältö tukee asiakastarvetta. Mietimme myös toimintamallit jatkoväylää varten yhteistyöoppilaitosten kanssa.
Jatkojalostimme 55 op logistiikan polkuopintokokonaisuutta siten, että pystymme monistamaan polkuopintokokonaisuutta eri paikkakunnilla. Kuopion polkuopinnot startattiin syksyllä 2019 ja Äänekoskella aloitetaan keväällä 2020.
Rakensimme myös verkkototeutuksen matematiikan valmentaviin opintoihin. Lisäksi teimme tavoiteasetannan ja sisältösuunnitelman uudelle markkinointityökalulle, jota pilotoidaan keväällä 2020 yhteistyöoppilaitoksen kanssa.
Projektissa rakennettiin kolme erilaista väylää avoimeen AMK:hon
- Logistiikan avoimen AMK:n yksittäiset nonstop -opintojaksot, joiden avulla opiskelija voi testata kiinnostustaan ja kyvykkyyttä opiskella logistiikan opintoja ja tämän jälkeen jatkaa mukaan laajempaan kokonaisuuteen.
- Logistiikan avoimen AMK:n jatkoväylä logistiikkaa ammattioppilaitoksessa opiskelleille (30 op). Suorittamalla nämä korkeakouluopinnot yhdessä ammattioppilaitoksen tutkinnon kanssa hyväksytysti opiskelija saa väylähakuoikeuden tutkintokoulutukseen.
- Logistiikan polkuopinnot 55 op avoimessa AMK:ssa hyväksytysti suorittamalla opiskelija saa väylähakuoikeuden tutkintoon.
Mitä opittiin?
- Siirtymäopinnoille on kysyntää.
- Ammattioppilaitokset ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä jatkoväylän osalta kanssamme.
- On tärkeää olla lähellä opiskelijaa ja tarjota siirtymäopintoja opiskelijaa lähellä. Ryhmäytyminen on tärkeää.
- Opiskelija kaipaa rakennetta ja selkeää ohjausta. Laajat opintokokonaisuudet eivät saa jäädä liikaa opiskelijan harteille vaan JAMKilla tulee olla vahva ohjaava rooli opintojen etenemisen varmistamisessa.
Miten asiat jatkuvat tästä eteenpäin?
Yksittäisiin opintojaksoihin sekä 55 op polkukokonaisuuksiin panostetaan jatkossakin. Uusia mahdollisia koulutuslokaatioita kartoitetaan. Jatkoväyläneuvottelut jatkuvat yhteistyökoulujen kanssa. Tavoitteena aloittaa ensimmäinen jatkoväylä Kuopiossa syksyllä 2020. Markkinointityökalu suunnitellaan loppuun ja toteutetaan kevään 2020 aikana.
Minna Kervinen ja projektityöryhmä, Teknologiayksikkö, JAMK 2019
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu