SOTE-alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta – edessä, rinnalla vai takana?

Omalla alalla touhuten

Sosiaali- ja terveysalan opettajien, tutkijoiden ja kehittäjien yksi keskeinen vahvuus on ollut käytännön työn omakohtainen kokemus, koska useilla koulutusurilla etenemiseen on vaadittu vähintään kahden tai kolmen vuoden käytännön työkokemus. Vaikka käytännön hoito- kuntoutus- ja sosiaalialan työstä voi olla jo vuosia, on taustalla vaikuttamassa oman ammattialan tietoperusta menetelmineen sekä asiakastyön erilaiset kokemukset. Myös arkityön johtamisesta ja muutosten läpiviemisestä on monenlaisia kokemuksia. Leopardi ei siis pääse täplistään, kuten vanha sanonta kuuluu. Juuri näistä täplistähän eläin tunnistetaan ja tunnetaan! Toisaalta urallaan edennyt tutkija-kehittäjä ei saisi jäädä täpliensä vangiksi.

Yli rajojen katsoen

Asiantuntijajoukkoon tarvitaan aina myös ns. ”ringereitä” eli oman substanssialan ulkopuolelta tulevia herättelijöitä ja kyseenalaistajia, jotka katsovat alan ilmiöitä tuorein silmin. He voivat kysyä niitä kysymyksiä, joita substanssiosaajat eivät edes huomaa kysyä kuten ”Onko tässä mitään järkeä? Voiko tämän tehdä jollain toisella tavalla? Miksi teemme tätä yleensä näin?” Erilaisia asiantuntijoita tarvitaan juuri siinä, että ilmiöstä nähdään erilaisia puolia ja sitä tarkastellaan myös ”toisin”. Moninäkökulmaisuus ja monimenetelmällisyys tuottavat uudenlaista tapaa toimia tieteiden ja käytännön ammattialojen risteyskohdissa ja rohkeasti myös törmäyttämällä eri aloja toisiinsa. Puhutaan jopa tutkijan tai kehittäjän kyvystä vaeltaa eri tiedekonteksteissa, ja käyttää ns. vaeltavia metodeja (mm. Pöysä ym. 2010). Sosiaali- ja terveysala jos mikä tarvitsee tallaisia uusia lähestymistapoja siirryttäessä 2020-luvulle.

Asiakastiedon ja –kokemusten varassa

Kanslaistiede ja avoin tiede haastavat myös sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat uudenlaiseen tapaan tehdä tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (ks. https://avointiede.fi/home). Kansalaistiede ei tarkoita vain konstapylkkäsmäistä maallikon intoa tutkia luontoa ja tehdä havaintoja avaruudesta, vaan aidosti ns. maallikkojen mukaan ottamista tutkimushankkeen kaikkiin vaiheisiin – ei siis vain aineistojen tuottamiseen tai kokoamiseen, vaan myös kokemuksellisuuden esille tuomiseen sekä erilaisten aineistojen analysointiin ja tulosten reflektointiin. Oikeastaan nykyisessä tietoyhteiskunnassa ei edes voida puhua enää maallikoista, koska tieto on kaikkien saatavilla ja omaksuttavissa, jos vain mielenkiintoa riittää. Sosiaali- ja terveysalan eräs keskeinen käsite, asiakaslähtöisyys, on pohjimmiltaan tällainen kansalaistieteen ilmentymä. Loppujen lopuksi asiakkaan tilannetta ei voi kukaan tietää parhaiten kuin hän itse. Siinä asiakas on aina tutkijan ja kehittäjän edellä ja edessä kulkeva tien näyttäjä. Eräs esimerkki yhdenkin asiakkaan merkityksestä on ns. N=1 -metodi (Kalso 2018). Siinä, missä satunnaistetut sokkoutetut kliiniset tutkimuksen ovat olleet näytön asteen kultainen sääntö ja käypä hoito -suositusten perusta, voi uudenlainen yhden tapauksen tutkimus olla omalla tavallaan ennen näkemättömän vaikuttava ja merkityksellinen (vrt. Kalso 2018).

Valmista ei ole koskaan

Tutkijan ja kehittäjän (ja varsinkin innovaattorin) tulisi hyväksyä se tosiasia, että lopullisesti valmista ei tule koskaan. Tutkimushankkeissa voidaan toki saada esille tärkeitä asioita, mutta niiden takaa paljastuu aina uusia kysymyksiä, joita ei ole edes tunnistettu hankkeen alkuvaiheessa. Epävarmuus on siis pysyvää ja siihen olisi hyvä myös oppia kuljettaessa kohti SOTE-uudistusta. SOTE-uudistuksen kirjoitusasukin on vielä vaihteleva, mikä osoittaa sen keskeneräisyyttä – mutta samalla sen kiehtovuutta. Mitä kaikkea se voikaan olla parhaimmillaan – ja kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen muuttuvana ja muovautuvana toimintana.

Lähteet

Kalso E. Kliinisen tutkimuksen uusia haasteita. Viikon juttu 12.2.2018. Helsingin yliopisto. Luettavissa: http://blogs.helsinki.fi/med-viikonjuttu/2018/02/12/kliinisen-tutkimuksen-uusia-haasteita/

Mönkkönen J, Neuvonen A. Avoin tiede avaa uuden suunnan yliopistojen vaikuttavuuteen. Tieteessä tapahtuu 2018; 1: 15-21.

Pöysä J, Järviluoma H, Vakimo S. (toim.) 2010. Vaeltavat metodit. Kultaneito VIII. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.

Kirjoittaja:

Aila Pikkarainen, lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointi ja projektipäällikkö, Kelan rahoittama Tutkittu IKKU –tutkimushanke 2016-2018

Tarkemmin: http://blogit.jamk.fi/tikku/