Hoitotyön kuormittavuutta voidaan vähentää ergonomialla ja yhdessä kehittämällä

Tämä blogikirjoitus tarkastelee työn kuormittavuutta hoitotyössä, ergonomian eri osa-alueita sekä listaa DIKO-hankkeessa kokeiltuja ja kehitettyjä ratkaisuja työn ja työympäristöjen kehittämiseen mukana olleissa yrityksissä. Blogi on osa DIKO-hankkeen blogisarjaa.

Ergonomialla vaikutetaan työkykyyn ja työhyvinvointiin kehittämällä työtä ja työympäristöjä

Työntekijälle sopiva toimintaympäristö helpottaa työn tekemistä, tekee työn tekemisestä sujuvampaa ja tuloksellista. Työympäristön suunnitteluun tarvitaan tietoa ihmisestä, tehtävästä työstä ja keinoista, joilla ihmisen toimintakyvyn ja työn vaatimukset huomioidaan työn eri vaiheita suunniteltaessa. Ergonomia tutkii ja kehittää ihmisen ja toimintajärjestelmien välistä vuorovaikutusta työn tuottavuuden, tehokkuuden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Ergonomian kehittäminen kohdistuu työjärjestelyihin, työtehtäviin, työvälineisiin ja toimintaympäristöön. (Launis & Lehtelä 2011.)

Kansainvälinen ergonomiayhdistys (IEA) määrittelee ja jakaa ergonomian kolmeen eri osa-alueeseen: fyysiseen, kognitiiviseen ja organisatoriseen ergonomiaan.

• Fyysinen ergonomia sisältää fyysisen työympäristön, työvälineiden ja työmenetelmien suunnittelua ja kehittämistä;
• Kognitiivinen ergonomia tarkastelee ja kehittää työntekijän vuorovaikutusta erilaisten tietoteknisten järjestelmien, käyttöliittymien sekä tiedon käsittelyn tapojen osalta;
• Organisatorinen ergonomia sisältää henkilöstön, työprosessien, työkokonaisuuksien ja työaikajärjestelyjen suunnittelua. Organisatorista ergonomiaa ovat myös palveluiden kehittäminen sekä henkilöstön yhteistyön kehittämiseen.

Työn kuormittavuus on muutoksessa

Työolotutkimusten perusteella työn henkinen kuormittavuus on kasvanut jo 1980-luvulta lähtien. Työn fyysisessä kuormittavuudessa puolestaan on tapahtunut vähemmän muutosta. Viimeisimmän työolotutkimuksen 2013 perusteella viiden viime vuoden aikana työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt, erityisesti naisten tekemässä työssä. (Lehto, Sutela, Pärnänen 2015.) DIKO-hankkeen yritysten ja organisaatioiden ammattiryhmistä eli sairaanhoitajista ja hoivapalvelutyöntekijöistä vähintään 60 % piti työtään erittäin tai melko raskaana henkisesti ja noin 60 % piti työtään fyysisesti raskaana. Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöistä (esim. lähihoitajat) 42 % koki työnsä sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavana. (Lehto, Sutela & Pärnänen 2015.)

Hoitotyö on sekä fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa työtä. Fyysisen kuormittavuuden osalta työ sisältää toistuvia etukumaria ja kiertyneitä työasentoja, jotka lisäävät selkävaivojen riskejä. Myös asiakkaiden avustaminen ja nostaminen ilman apuvälineitä lisäävät kudosten vaurioitumisriskiä ja tapaturmia. Kuormittavimpia työasentoja ovat pyörätuolilla liikkuvan asiakkaan siirtotilanteet wc-tiloissa ja siirto vuoteesta pyörätuoliin. (Tamminen-Peter 2013). Lisäksi ylipaino on kasvava ongelma. FinTerveys 2017 tutkimuksen mukaan lähes 75 % miehistä ja 70 % naisista oli ylipainoisia (painoindeksi BMI=vähintään 25), ja 25 % yli 30 vuotiaista aikuisista oli lihavia (painoindeksi, BMI= vähintään 30). Vaikuttaa siltä, että hoitotyön fyysinen kuormitus ei kuitenkaan kevene. Tarvitaan turvallisia ja asiakkaita aktivoivia avustamisen tapoja sekä siirronapuvälineitä.

Erityisen vaativaa on kotihoidon työ, koska työntekijät työskentelevät asiakkaiden kotona. Työympäristöä ei ole suunniteltu hoitotyöhön. Tilaa apuvälineille ja hoitajalle on niukasti. Työympäristön muutos sekä asiakkaalle että hoitajalle turvallisemmaksi ja toimivammaksi vaatii yhteistä ymmärrystä muutoksen tarpeesta. Psyykkistä kuormittavuutta puolestaan tuovat kiire, resurssien vajaus, työn keskeytykset, työn vaativuuden kokemus sekä johtamisen, esimiestyön ja työyhteisön toimivuuteen ja vuorovaikutukseen ja työn suunnitteluun liittyvät ongelmat. Kognitiivisen ergonomian merkitys on kasvamassa, sillä myös hoitotyön luonne on muuttumassa. Tiedonkäsittely ja sen vaatimukset ovat kasvaneet huomattavasti. Toiminnanohjausjärjestelmä ja mobiilipuhelin kertovat työtehtävät ja asiakasteksti kirjataan sähköiseen muotoon, kotihoidossa jo asiakaskäynnillä. Työssä kiire ja keskeytykset kuormittavat. Kuormitusta voidaan keventää vaikuttamalla työolosuhteisiin, työvälineiden käytön hallintaan ja suunnittelemalla työn eri vaiheita niin, että tiedon käsittely on mahdollista.

Ergonomian kehittäminen DIKO-hankkeessa

Työelämän muutoksen myötä myös ergonomian painopisteet muuttuvat. Painopiste fyysisesti raskaasta työstä ja toistotyöstä on siirtynyt informaatiotyön ergonomiaan, jolloin kognitiivisen ergonomian merkitys korostuu yhä enemmän. DIKO-hankkeessa oli mukana kotihoitoa, palveluasumista sekä kuntoutus- ja kauneudenhoitopalveluita tuottavia yrityksiä, joissa tämä siirtymä oli myös osin nähtävissä.

DIKO-hankkeessa tehtävän kehittämistyön perustana oli osallistava suunnittelu, joka perustui työntekijöiden kokemuksien, tarpeiden ja tuntemuksien hyödyntämiseen kehittämistyössä. Seuraavassa yhteistyön tuloksia esitellään jaoteltuna ergonomian eri osa-alueisiin.

Fyysinen ergonomia
• työasentojen ja työskentelyn havainnointi videoimalla
• asiakkaan ergonominen avustaminen ja apuvälineiden käyttöönottokoulutus
• potilassiirrot ja ergonominen avustaminen korttikoulutus
• ergonomia-työpajat työpaikoilla.

Kognitiivinen ergonomia
• kirjaamiskäytäntöjen kehittäminen
• toiminnanohjauksen kehittäminen
• digitaalisten viestintävälineiden käyttöönotto (WhatsApp, Skype) ja olemassa olevien välineiden käytön tehostaminen.

Organisatorinen ergonomia
• sisäisen viestinnän kehittäminen
• tiimityön kehittäminen
• tehtävänkuvien selkeyttäminen.

Työntekijään kohdistuvat tekijät, kuten esimerkiksi fyysinen kunto, työssä harjaantuminen ja osaaminen ovat tärkeä osa työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden kehittämistä. Myös henkilösuhteet, johtaminen, työnjakoon ja tiedottamiseen liittyvä kehittämistyö liittyvät tiiviisti ergonomiseen kehittämiseen. Eikä ollenkaan vähäisimpänä, työyhteisön yhteiset käytännöt hoitotyön suunnittelussa ja toteutuksessa. Työhyvinvointi ei synny itsestään, ja ergonomialla on siinä oma roolinsa. Korjaava toiminta työhyvinvoinnin kehittämisessä on tuttua, mutta ennaltaehkäisevää työtä ja työhyvinvoinnin johtamista tarvitaan. Tarvitaan myös kokonaisvaltaista ymmärrystä työhyvinvoinnista, työsuojelusta ja työn kehittämisestä. Esimiehen ja koko työyhteisön rooli ja osaaminen työhyvinvoinnin edistämisessä, työn fyysisen ja psyykkisen kuormituksen ja työtapojen kehittämisessä on tärkeä.

 

Seuraava DIKO-hankkeen TiKI-talk -blogikirjoitus kertoo tarkemmin, miten hankkeessa kehitettiin mukana olleiden yritysten hoitotyötä, toimintaa ja yhteisiä käytäntöjä.

 

Kirjoittajat:
Anja Tanttu, lehtori, projektipäällikkö, DIKO-hanke, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. anja.tanttu@jamk.fi
Outi Teittinen, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. outi.teittinen@jamk.fi
Lue lisää DIKO-hankkeen blogista: https://blogit.jamk.fi/diko/

Lähteet:
Hellsten, K. 2014. Työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus vanhustenhoidossa – seurantatutkimus ergonomisen kehittämistyön tuloksista. Väitöskirja. Turun yliopisto.

International Ergonomics Association. https://www.iea.cc/.

Kalakoski, V., Käpykangas, S., Valtonen, S., Selinheimo, S., Koivisto, T., Paajanen, T., & Louhimo, R. 2018. Kognitiivisen ergonomian parantaminen hoitotyössä: Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämishanke. Työturvallisuuskeskus

Launis, M. & Lehtelä, J. Ergonomia. 2011. Työterveyslaitos. Helsinki.

Lehto A-M., Sutela H. & Pärnänen, A. 2015. Työn henkinen ja ruumiillinen rasittavuus. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita.

Tamminen-Peter, L., Wickström, G.2013.Potilasiirrot Taitava avustaja aktivoi ja auttaa. Työterveyslaitos. Helsinki.

Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. 2018. FinTerveys 2017 – tutkimusraportti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-105-8