Kotihoidon puhetavat – kehittämistyön este vai mahdollisuus? 

Kotihoitoon kohdistuu toistuvasti kritiikkiä, mutta myös ylimitoitettuja odotuksia (Kröger ym. 2018, 2019a, 2019b). Niihin vastatessaan henkilöstö kuvaa työtään erilaisilla puhetavoilla, jotka pitävät yllä vanhoja toimintatapoja ja osaltaan estävät kehittämistyötä. Palvelumuotoilun (mm. Koivisto ym. 2019) avulla voidaan tunnistaa asiakas- ja työntekijätarpeita sekä kotihoitotyön käytänteitä. Näin kehittämistyöhön saadaan avoimuutta ja yhteisyyttä rakentavia elementtejä.

Palvelumuotoilua kotihoitoon -hankkeen (Pa-Mu) keskeisenä tavoitteena on edistää kotihoitohenkilöstön hyvinvointia osallistamalla heitä oman työnsä palvelumuotoiluun. Oletuksena on, että lisäämällä työntekijöiden osaamista palvelumuotoiluun, voidaan vahvistaa heidän rooliaan ajankohtaisten ongelmien esiin nostajina, ratkaisujen etsijöinä ja työnsä kehittäjinä. Tätä kautta voidaan vahvistaa heidän ammatillista toimijuuttaan ja identiteettiään sekä työhyvinvointiaan.  

Pa-Mu-hankkeessa kotihoidon kehittäjätiimien nauhoitetuista keskusteluista tunnistettiin kaksi puhetapaa, jotka olivat selviytymis- ja ristiriitapuhe. Tässä analyysissa puhe ymmärretään teoksi, jonka avulla työtä tehdään tietynlaiseksi ja joka pitää yllä vakiintuneita työn tekemisen tapoja (vrt. Pikkarainen ym. 2019).  

Kotihoitotyö on selviytymistä päivästä toiseen

Arkisessa kotihoitotyössä jokainen päivä näyttäisi olevan työntekijöille yksilöllistä ja myös yhteisöllistä selviytymistä, jossa vain harvoin tai satunnaisesti vallitsee ns. normaali tilanne. Selviytymispuheen tehtävänä onkin luoda yhteisyyttä arkisten haasteiden edessä ja samalla antaa hyväksyntä jatkuville työn muutoksille, työvuorojen vaihtamisille ja poissaolojen paikkaamisille eli poikkeustilan jatkuvuudelle. 

Selviytymispuheella luodaan kuvaa yhteisestä haasteesta, joka velvoittaa, mutta myös pakottaa tekemään työtä talkootyönä. Tämä talkoomentaliteetti on kuitenkin vain osalle henkilöstöä mahdollista, jolloin heidän roolikseen tulee uhrautuminen, ja josta osa henkilöstöstä kokee syyllisyyttä.  

Ristiriitapuhe kuvastaa työntekijöiden ja esimiesten erilaista työn kohdetta

Ristiriitapuhe tulee esille esimiesten ja työntekijöiden välillä. Puhe kuvastaakin heidän erilaista paikkaansa ja tehtäväänsä, mutta myös eriytynyttä vastuuta ja valtaa työorganisaation sisällä. Kun esimiehet kuvaavat työyhteisön onnistumisia ja edistymistä, työntekijät esittävät niiden vastinparina ratkaisemattomia ongelmia, pysyviä heikkoja toimintatapoja ja väsymistä muutoksen hitauteen. Ristiriitapuhe esiintyy myös eri työntekijätiimien välillä, jolloin puheella korostetaan oman tiimin erityisyyttä suhteessa muihin tiimeihin. Tiimien sisällä on myös vastaavaa jakautumista yksittäisten työntekijöiden välillä.

Siinä, missä esimiehet organisoivat työtä isoina linjoina ja taloudellisina haasteina, työntekijät kohtaavat asiakastasolla inhimillistä ja hiljaista palvelutarvetta. Samalla he tuntevat jatkuvaa riittämättömyyttä vastata näihin tarpeisiin, koska he joutuvat hylkäämään asiakkaidensa tarpeita ja katsomaan konkreettisesti niiden ohi. Ainakin osalle työntekijöistä tästä seuraa kyynisyyttä, työnrajaamista, mutta myös toivottomuutta uskoa tilanteiden muuttumiseen.

Vastaavalla tavalla kotihoidon esimiehet joutuvat päivittäin perustelemaan ja ohittamaan työntekijöidensä tarpeita työn organisoinnissa, resurssien saamisessa ja muissa konkreettisissa ongelmissa. Sotavertauksella: miehistö uupuu, varusteet heikkenevät ja tarvikkeita rajataan, mutta omat asemat tulisi edelleen säilyttää. Arjessa esimiesten ja työntekijöiden puheet resonoivat siis eri tasolla ja eri asioita.

Puhetavat pitävät yllä nykyisiä toimintatapoja

Kotihoidon selviytymis- ja ristiriitapuhe kantavat mukanaan valtavaa tunnekuormaa, jota heitellään työntekijöiltä esimiehille ja esimiehiltä työntekijöille. Tältä pohjalta tehdään myös erilaisia liittoutumia molempiin työtekijäryhmiin ja niiden rajapintoihin. Näissä tilanteissa ei siis kuulla eikä myöskään uskota yhteiseen me-puheeseen.  

Työyhteisöjen puhetavat pitävät yllä kotihoitotyön perinteisiä käytäntöjä niin johtamisessa kuin asiakastyössä. Jos puhe on teko, jolla teemme asiat tietynlaisiksi, on kehittämistyössä päästävä käsiksi näihin puheen piirteisiin, puhujien positioihin, puheen konteksteihin ja niiden funktioihin eli tarkoituksiin  (Pikkarainen ym. 2019). Uskottava, että kerrottu on jokaiselle puhujalle totta. Toisen kokemuksen ohittaminen, vähättely tai poispuhuminen eivät ole dialogia, vaan toisen osapuolen puheen kieltämistä. 

Puhekäytännöt voivat kuitenkin myös muuttua, mutta se vaatii kunkin toimijan omien puhetapojen tunnistamista ja niiden avaamista. Miksi puhun koko ajan työstäni, itsestäni, johtamisesta tai asiakkaistani tietyllä tavalla? Jos toistan jatkuvasti samaa retoriikkaa, rajaan muutoksen mahdollisuuden puheeni ulkopuolelle. 

Jotta voimme muuttaa kotihoitotyön perinteitä, on pystyttävä edes jossain määrin tunnistamaan puhetapojen ja käsitteiden muuttamistarpeita. Uusien käsitteiden kautta pääsemme irti vakiintuneiden käsitteiden vanhoista konnotaatioista, ja niiden jäykkyydestä tuottaa jotain uutta ymmärrystä ja innovatiivisia avauksia.  

Uusilla käsitteillä voimme yhdessä luoda uutta puhekulttuuria. Samalla puhe voi muuttaa tapaa tehdä arjen tekoja. Loppujen lopuksi, jotta kotihoidon rakenteet voivat muuttua, on sen sisältöjen muututtava – ja jotta sisällöt voivat muuttua, on rakenteiden muututtava. Puhe rakenteiden jatkuvuutta ja muuttumattomuutta ylläpitävänä tekijänä on yksi keskeinen elementti, jonka tulee siis muuttua kotihoidon kokonaisvaltaisessa uudistamisessa. 

Kirjoittaja 

Aila Pikkarainen
Tutkija (Pa-Mu-hanke), lehtori, KM (väit.), THM, JAMK. Hyvinvointiyksikkö  

Pa-Mu-hanke

Työsuojelurahaston (TSR) rahoittama Kotihoitohenkilöstön uudistuva osaaminen: Työn sisältöjen kehittäminen ja työssä jaksamisen edistäminen yhteistoiminnallisella palvelumuotoilulla eli Pa-Mu-hanke toteutetaan 1.9.2019–31.12.2021. Toteuttajina ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö sekä hankekuntien Laukaan ja Äänekosken vanhuspalveluyksiköt. Kokonaisbudjetti on 123 000 euroa. Hankkeen tavoitteena on kuvata ja mallintaa kuntien kotihoitotyön palvelumuotoilua, siihen tarvittavaa osaamista ja miten kehitettävät palvelumuotoilun tuotteet saadaan juurtumaan uudistuviin palvelurakenteisiin. Lisäksi tutkitaan kotihoitohenkilöstön osaamisen, työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin muutosta. Lue lisää: https://blogit.jamk.fi/pamu/ 

Lähteet 

Koivisto M, Säynäjäkangas J & Forsberg S. (2019). Palvelumuotoilun bisneskirja. Helsinki: Almatalent. 

Kröger T, Puthenparambil Jiby M & Van Aerschot, L.  (2019). Care Poverty: Unmet Care Needs in a Nordic Welfare State. International Journal of Care and Caring 3(4), 485–500. 

Kröger T, Van Aerschot, L & Puthenparambil Jiby M. (2019). Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84(2), 124–134.  

Kröger T, Van Aerschot L & Puthenparambil Jiby M. (2018) Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö Pohjoismaisessa vertailussa. YFI-julkaisuja 6. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. 

Pikkarainen A, Hökkä P, Vähäsantanen K, Paloniemi S, Eteläpelto A. (2019) Ikääntyneet aikuiset kuntoutustyöntekijöiden puheessa. Työn kohteesta osallistuvaksi aikuiseksi? Aikuiskasvatus 39(3), 194–210.