Talvisia ajatuksia vihreästä hoivasta

”Linnut kirjoittavat
muutosten kirjaa,
jättävät kesken,
puut jatkavat.
Kun se on melkein valmis,
lumi ottaa sen,
alkaa alusta.” (Risto Rasa)

Vuosi on lähellä loppuaan. On aika katsoa taaksepäin ja miettä mitä on saatu aikaan. Hankkeessa on ollut toimelias syksy, paljon jännittäviä alkuja. Matkamme on ensimmäisessä etapissa. Syksyn aikana olemme koko hankkeen voimalla aloittaneet luomaan korkekouluista verkostoa sillä ajatuksella, että verkosto jatkaa Green Care kouluksen ylläpitämistä sen jälkeen kun hanke on ohi. Olemme pohtineet ja määritelleet Green Care koulutuksen osaamisen tasoja ja ulottuvuuksia ja kriteereitä mm. vihreän voiman ja hoivan alueella. Lisäksi olemme etsineet ja hankkineet materiaalia tuleviin koulutusmoduuleihin.

Eilen vierailimme Astan kanssa Könkkölässä, jonka kanssa tulemme tekemään yhteistyötä hankkeen edetessä. Könkkölä on oiva ympäristö, jota jo käytetetään Green Care toiminnassa ja jonka käyttöä tullaan jatkossa myös kehittämään. Tämä vierailu oli innostava ja antoisa- kuulette lisää myöhemmin.

Saamme hankkeeseen  lisävahvistusta ensi vuoden puolella, kun  Jamkista mukaan lähtee Mari Kantanen sekä Suvi Ahonen. Hienoa saada heidät mukaan!

 

Tammikuuta tähyillessä silmiin siintää hankkeen kolmas yhteinen työpaja, jonka pidämme täällä Jamkissa. Tämän suunnittelu on hyvällä mallilla ja muilla hankelaisilla on kuulemman jo junaliput ostettuina yhteistä päivää varten.

Sitä ennen kuitenkin: Rauhaisaa Joulua kaikille!

Heidi

 

VipuvoimaaEU_2014_2020_loforgbESR_lipputunnus