Asiakasohjauksen korkeakouludiplomi sosiaali- ja terveysalalle

Korkeakouludiplomin sisältö

Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä suunniteltiin syksyn 2017 aikana 60 opintopisteen laajuinen korkeakouludiplomikoulutus Asiakas- ja palveluohjaus sosiaali- ja terveysalalla. Opinnot koottiin korkeakouludiplomin teemaan liittyvistä sosiaali- ja terveysalan yhteisistä opinnoista sekä kuntoutuksen ohjaaja ja sosionomi AMK -tutkinto-ohjelman opinnoista.

Korkeakouludiplomissa opiskellaan muun muassa sosiaali- ja terveysalan palveluita, kuntoutustarpeen arviointia ja kuntoutusprosessia sekä ohjausmenetelmiä asiakas- ja palveluohjauksen näkökulmasta tulevan sote- ja maakuntauudistuksen tarpeisiin.

Hakeutuminen koulutukseen

Koulutusta markkinoitiin alan sidosryhmille ja siihen ilmoittauduttiin avoimen ammattikorkeakoulun kautta marras-joulukuussa 2017. Koulutukseen osallistumisen haasteiksi tulivat joillekin lähipäivien määrä, työantajien mahdollisuus tukea opintoja ja omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella. Joulukuussa pidettyyn infotilaisuuteen osallistui joukko innokkaita opiskelijoita, osa paikan päällä ja osa verkon välityksellä. Infotilaisuuden tallenne on katsottavissa https://connect.funet.fi/p5py4pmihp0/. Opinnot alkoivat tammikuussa 2018.

Sisältö vastasi odotuksia

Hankkeen tavoite, suunnitella ja markkinoida Asiakas- ja palveluohjaus sosiaali- ja terveysalalla –korkeakouludiplomikoulutus, siis toteutui. Suunnittelun pohjana oli aiempi kokemus ja tutkimustieto Jyväskylän ammattikorkeakoulun korkeakouludiplomikoulutuspilotista sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kentältä tullut tarve asiakasohjausosaamisen kehittämisestä. Moni koulutuksesta kiinnostunut sanoi odottaneensa tällaista koulutusta ja sisällön vastaavan odotuksia.

Työryhmä: Tiina Blek, Raija Lundahl ja Anu Pelkonen, Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2017-2018
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu