1.2.2022
Opettajan neljä roolia pedagogisena johtajana
1.2.2022 Viimeisten vuosikymmenien aikana on vahvistunut ajatus oppijan roolista oman oppimisprosessinsa subjektina. Esimerkiksi itseohjautuvuus ja oppijakeskeisyys ovat termejä, jotka liittyvät oppijan aseman korostamiseen. Ja totta onkin, että kukaan ei toisen puolesta voi asioita oppia. Jokaisen on ihan itse nähtävä – joskus paljonkin – vaivaa oman osaamisensa kehittämisessä. Oppijan roolin korostuminen perustuu oppimista koskevan psykologisen tietämyksen lisääntymiseen. […]
13.12.2021
Läsnäolon haaste laadukkaassa ohjausprosessissa
13.12.2021 Hybridimallinen työelämä ja opiskelu ovat tulleet jäädäkseen. On heitä, jotka työskentelevät samassa fyysisessä tilassa, mutta myös heitä, jotka liittyvät ryhmään pallon toiselta puoliskolta. Siinä onkin esihenkilöllä tekemistä, kun vastuulla on tukea ja ohjata alaisiaan tasapuolisesti. Tahi opettajalla, jonka opiskelijoista osaa ei ole tavannut koskaan kasvotusten. Työssäni olen huomannut, että tuen tarve on lisääntynyt samassa suhteessa […]
24.11.2021
Merkityksellisyys projektikulttuurissa
24.11.2021 Minulla oli ilo lokakuussa osallistua projektipäiville. Tilaisuuden järjesti Projektiammattilaiset ry, jolla on yli 20 vuoden historia vastaavan tyyppisten projektipäivien järjestämisestä. Yhdistys itsessään on tätäkin vanhempi. Orientoiduin tapahtumaan siitä näkökulmasta, että olen yli 20 vuotta toiminut erilaisissa opetusalan projektitehtävissä niin asiantuntijana, projektipäällikkönä kuin aikuiskoulutusta järjestävän ammatillisen oppilaitoksen hankesalkusta vastaavanakin. Olen useasti miettinyt, miksi monet projektit epäonnistuvat. […]
25.10.2021
Koulutyön reunaehtoja ja opetussuunnitelmatyötä
25.10.2021 Opetussuunnitelmatyö on pedagogisen johtamisen keskeisimpiä sisällöllisiä asioita. Oppilaitoksen johtamiseen liittyy useita piirteitä, joita monissakaan muissa organisaatioissa tai yhteisöissä ei ole. Näiden piirteiden tiedostaminen voi olla hyödyllistä, ettei sinänsä hyviin ja kannatettaviin muutoksiin pyrittäessä tule turhia turhautumisia. Opetussuunnitelma on pedagogisen yhteisön keskeisimpiä dokumentteja ja sen toimeenpano oppilaitoksen ydintoimintaa. Hannu Simola (2021) kumppaneineen muistuttaa ainakin kolmesta tärkeästä […]
6.10.2021
Etätyön johtamisessa tarvitaan johtajuutta eikä hallinnointia
6.10.2021 Työyhteisöt palautuvat vähitellen pandemian ”jälkeiseen” aikaan. Millainen haaste on käsillä, kun olemme juuri kokeneet etätyön mahdollisuudet ja haasteet? Ratkaistaanko haastetta mennen ajan keinoin vai modernilla tavalla, yhteisöinä? Pandemian aika on osoittanut, että työtä voidaan tehdä tuloksellisesti uusin keinoin hyvin monin eri tavoin. Etätyö ja siihen liittyneet harhaluulot työntekijöitten löysäilystä ovat pääsääntöisesti osoittautuneet turhiksi. Johtajat ja […]
1.10.2021
Kuuntele uusi podcast: Riittävän yhteinen suunta
1.10.2021 Miten yhteisö voidaan saada mukaan yhteiseen tekemiseen ja olemaan utelias uudelle ja nykyiselle? Johtajan roolina on mahdollistaa ja fasilitoida uteliaisuutta. Mikä aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa muutostilanteissa? Millaista johtajaa me olemme johtajastamme tekemässä?
13.9.2021
Opettajankoulutusfoorumi ja koulutusjohtaminen
13.9.2021 Opettajankoulutusfoorumi (OKF) kokoaa kaikki Suomessa opettajankoulutusta järjestävät yksiköt yhteiseen keskusteluun ja opettajankoulutuksen kehittämiseen. Koska ensimmäisen OKF:n kolmivuotinen kausi osoittautui menestykseksi, on nyt meneillään OKF:n toinen kausi. Nykyisen OKF:n tavoitteena on päivittää opettajankoulutuksen kehittämissuunnitelma tuleville vuosille. Koulutusjohtaminen valittiin nykyisen OKF:n yhdeksi neljästä teemasta, joille kullekin perustettiin oma teeman tulevaisuutta pohtiva jaoksensa. Koulutusjohtamisen jaoksessa on yhteensä 25 […]
24.8.2021
Johtamisen tilannesidonnaisuus
24.8.2021 Edellisessä työpaikassani suunnittelin ja toteutin valmennuksia nuorille vasta-aloittaneille johtajille ja esihenkilöille. Yksi yleisimpiä käsityksiä heillä tuntui olevan, että hyvän johtajan ominaisuudet ovat yksilön osaamisia ja taitoja, jotka hän voi viedä mukanaan paikasta toiseen. Tein usein harjoituksen, jossa osallistujat ensin miettivät, keitä hyviä johtajia he tuntevat tai tietävät. Monilla oli kokemuksia erilaisista tilanteista ja ihmisistä ja […]
7.6.2021
Opetussuunnitelmatyö: pedagogiikan ja pedagogisen yhteisön johtamista
7.6.2021 Opetussuunnitelma on yksi oppilaitoksen keskeisimmistä asiakirjoista. Sen laatiminen ja ylläpitäminen ovat pedagogisen johtamisen keskeisiä tehtäviä. Opetussuunnitelmaprosessien avulla johdetaan oppilaitoksen pedagogiikkaa. Seuraavassa muutamia huomioitani tämmöisestä johtamistyöstä. Huomiot perustuvat omaan monivuotiseen tehtävääni ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajankoulutuspäällikkönä. Pidän yhtenä opetussuunnitelmatyön keskeisenä piirteenä sen dynaamisuutta. Tavalla tai toisella sitä on syytä pitää jatkuvasti yllä. Voi olla, että opetussuunnitelmaan tehtävät vuosittaiset […]
24.5.2021
Parjattu johtajuus – mikä johtajuudessa puhututtaa?
24.5.2021 Johtaminen ja johtamistaidot tulevat erityisesti esille, kun toimintaympäristössä tai sitä ohjaavassa toiminnassa tulee eteen muutoksia. Näin on käynyt myös ammatillisen toisen asteen koulutuksen mittavassa koulutuslainsäädäntöuudistuksessa 2018, joka on haastanut kehittämään uusia toimintatapoja johtamisessa. Kolho ja Ylitervo (2021) toteuttivat ammatillisen toisen asteen toimijoille kyselyn, jossa tiedusteltiin jaetun johtajuuden tilaa ammatillisissa oppilaitoksissa. Kyselyyn vastasi 270 sekä päättävässä […]
11.5.2021
Inklusiivinen johtaminen ja moninaisuus koulutusorganisaatioiden työyhteisöissä
11.5.2021 Inkluusio johtamistyössä Hanhike ja Bergbom (2018) kysyvät, kuinka käytännössä luodaan inklusiivisia työpaikkoja ja -kulttuureja? Lähtökohtana heidän pohdinnassaan on ulkomaalaistaustaisten työllistyminen, joka laajentaa osaamispohjaa työelämässä sekä lisää myös kansainvälisyyttä työyhteisöissämme. Heidän mukaansa todelliseen inkluusioon, kaikkien mukaan ottamiseen, päästään vain tietoisen päätöksen ja sen mukaisen toiminnan kautta. Inkluusiolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan erilaisia vähemmistöjä tuetaan toimimaan yhteisöissä […]
16.4.2021