Kalakavereita ja leffaseuraa vai palvelua tuottavia vapaaehtoisia – Miten lapset ymmärtävät tukisuhdetoiminnan? 

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta ovat sosiaalipalveluita, joissa lapsen tai nuoren elämään rakentuu uusia ihmissuhteita. Kyse on siitä, että lapsi tai nuori saa rinnalleen aikuisen vapaaehtoistyöntekijän, jolla on aikaa ja halua tavata lasta säännöllisesti yhteisen tekemisen ja ajanvieton merkeissä (ks. Lehto-Lundén 2020, Moilanen 2015, Svenlin 2020). Tällaisilla tukisuhteilla ajatellaan olevan myönteinen vaikutus lapselle tai nuorelle itselleen ja laajemmin hänen perheelleen esimerkiksi niin, että lapsi saa elämäänsä uusia turvallisia aikuisia ja uutta mielekästä tekemistä. Tukisuhdepalvelun keskiössä ovat siten lapsi tai nuori ja hänen perheensä. 

Tuttu tuntematon tukisuhdetoiminta 

Arviolta noin 13000 suomalaisella lapsella ja nuorella on tukiperhe tai tukihenkilö. Vaikka molempien palveluiden piirissä on erilaisista taustoista tulevia ja monen ikäisiä lapsia, on tyypillisintä, että tukiperheessä käy alakouluikäinen lapsi, kun taas tukihenkilöä tapaa yläkouluikäinen tai sitä vanhempi lapsi tai nuori. Kysyntää tälle sosiaalipalvelulle olisi vielä nykyistä enemmän, koska palvelua jonottaa tälläkin hetkellä Suomessa tuhansia lapsia ja nuoria. (Kannasoja, Malinen, Lehto-Lundén, Moilanen, Svenlin & Kiili 2022.) 

Tukisuhdepalveluiden suosio kertoo osaltaan siitä, että tukisuhteiden koetaan olevan toimiva muoto auttaa lapsia, nuoria ja perheitä (ks. Kannasoja, Svenlin, Lehto-Lundén, Moilanen & Kiili 2022). Tukisuhteilla ajatellaan olevan laajasti myönteisiä vaikutuksia. Tutkimuksellista ja tilastoitua tietoa tukiperhe- ja tukihenkilöpalveluista Suomessa on saatavilla niukasti, ja yhä vähäisemmäksi tietopohjamme käy, kun halutaan tietää, miten lapset ja nuoret – palveluiden pääkohderyhmä – ymmärtävät ja kokevat tukisuhdetoiminnan ja millaisia kehittämisideoita heillä on siihen liittyen. Yhtäältä tärkeää olisi tarkastella, miten me aikuiset kerromme lapsille ja nuorille, mistä tukisuhdetoiminnassa on kyse. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää lasten ja nuorten mahdollisuuksiin kertoa näkemyksiään ja tulla kuulluiksi tukisuhdeprosessin jokaisessa vaiheessa, niin tukisuhdetta etsittäessä kuin sitä arvioitaessa tai päätettäessäkin. 

Virallista ystävyyttä? 

Aloite tukihenkilön tai tukiperheen etsimisestä lapselle tai nuorelle tulee lähes aina ammattilaiselta tai vanhemmalta. Lapset ja nuoret itse ovat hyvin harvoin aloitteellisia toimijoita tukisuhdetta haettaessa. (Kannasoja, Malinen ym. 2022.) Tukisuhteen osapuolet eli lapsi tai nuori ja aikuinen vapaehtoistyöntekijä solmivat suhteensa vapaaehtoisesti, mutta valitsematta itse suhteen toista osapuolta. Vaikka suhde tukihenkilöön tai tukiperheeseen muodostuisi lämpimäksi ja läheiseksi, voi lapselle jäädä epäselväksi, minkä takia uusi aikuinen on tullut hänen elämäänsä. Tukisuhteet ovat samaan aikaan sekä osa virallista palvelujärjestelmää että ystävyys- tai sukulaissuhteen kaltaisia läheisiä ja luottamuksellisia suhteita. Laajemmalla tasolla suhteita säätelevät lait ja säädökset, yhteiskunnan resurssit ja palveluorganisaatioiden käytänteet, mutta tukisuhteiden arki rakentuu virallisten rakenteiden ja käytänteiden sijaan esimerkiksi luisteluretkistä, leffailloista, jutustelusta ja yhdessä pelaamisesta. Nämä tukisuhteisiin liittyvät ”sisäiset ristivedot” voivat aiheuttaa hämmennystä lapsessa tai nuoressa.  

Lasten äänet kuuluviin 

Lapsen ympärillä olevien aikuisten – sosiaalialan ammattilaisten, vanhempien, tukihenkilöiden ja tukiperheen aikuisten – tehtävänä on kysyä ja kuulla lapsen ajatuksia ja toiveita tukisuhdetoiminnalle. Erityisesti tukihenkilötoiminnassa lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen näyttääkin toteutuvan usein hyvin, koska se mitä tukihenkilö ja lapsi tai nuori yhdessä tekevät, määrittyy usein lapsen toiveiden pohjalta (Kannasoja, Malinen ym. 2022). Ammattilaisten käyttöön tarvitaan kuitenkin edelleen erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja menetelmiä, jotta lapsen ääneksi eivät typisty vain yksitavuiset ”juut” ja ”eit” vuosittaisessa tukisuhdetoiminnan arviointipalaverissa.  

Tavoitteellisena sosiaalipalveluna tukihenkilö- ja tukiperhesuhde on lähtökohtaisesti määräaikainen, ja suhteen jatkamista arvioidaan vuosittain ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä ja tukiperheen tai tukihenkilön yhteisessä tapaamisessa. Siinä missä tukisuhteen päättyminen voi palvelunjärjestäjän toimintalogiikan näkökulmasta olla merkki toiminnalle asetettujen tavoitteiden täyttymisestä, lapselle se voi pahimmillaan, ilman aikuisten selventäviä sanoja, näyttäytyä hylkäämisen kokemuksena. Myös lapsen ja nuoren tukisuhteen jatkumiseen tai päättämiseen liittyvän päätösvallan tunnistaminen ja tukeminen on tärkeää. Aikuisten tehtävänä on mahdollistaa lapselle aito mahdollisuus ilmaista tukisuhteeseen liittyvät toiveensa niin tukisuhteen alkaessa kuin sen aikana ja sitä päättäessä. Vähintäänkin yhtä tärkeää on etsiä keinoja näiden toiveiden tukemiseen ja toteuttamiseen. 

—————————- 

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto toteuttivat vuosina 2021–2022 Lapsen tukena – tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta lapsi- ja perhesosiaalityössä -hankkeen (LATU-hankkeen) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella (Sosiaalityön yliopistotasoisen tutkimuksen valtionavustus). Hankkeessa täytettiin tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaan liittyviä tiedontarpeita tuottamalla perustietoa tukisuhdepalveluista Suomessa sekä nostamalla lapset ja nuoret keskiöön palveluiden käyttäjinä. LATU-hankkeessa kehitettiin menetelmiä tukisuhdetoiminnan arviointiin ja työskentelyyn lasten ja nuorten kanssa. Näitä menetelmiä sekä suosituksia palveluiden kehittämiseen löydät hankkeen sivuilta: http://r.jyu.fi/latuhanke 

Kirjoittajat 

Kaisa Malinen  

dosentti, vanhempi tutkija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 

Johanna Moilanen 

dosentti, yliopistonlehtori ja yliopistontutkija, Jyväskylän yliopisto 

Lähteet:  

Kannasoja, S., Malinen, K., Lehto-Lundén, T., Moilanen, J., Svenlin, A. & Kiili, J. 2022. Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta lapsi- ja perhesosiaalityössä – raportti tukisuhdetoiminnan ammattilaisten kyselytutkimuksesta. YFI julkaisuja 14. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. 

Kannasoja, S., Svenlin, A.-R., Lehto-Lundén, T., Moilanen, J. & Kiili, J. 2022. Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan tarvetta ilmentävät kuormitustekijät ja toiminnalle asetetut tavoitteet. Kasvun tuki, 2, 2, 29–39. 

Lehto-Lundén, T. 2020. Lapsi tukiperheessä. Eksistentiaalis-fenomenologinen tutkimus lasten kokemuksista. Heikki Waris-instituutin tutkimuksia 3/2020. Helsinki: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. 

Moilanen, J. 2015. Tutkimus lastensuojelun tukihenkilötoiminnan muutoksista. Relationaalinen näkökulma. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Sciences 533. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.   

Svenlin, A.-R. 2020. Kannatteleva ja jännitteinen tukiperhetoiminta. Lastensuojelun tukiperhetoiminnan käyttöteoria ja tukisuhteet. JYU Dissertations 180. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.