Opiskelijat ja opettajat istumassa ja keskustelemassa

Yhteisöllistä ja yhdenvertaista kohtaamisosaamista kehittämässä

Mitä on kohtaamisosaaminen ja miten sillä tuetaan yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta korkeakouluyhteisössä niin opetuksessa, ohjauksessa kuin muissakin kohtaamistilanteissa? Tätä pohdittiin yhdessä, kun Yhteisöllinen ja yhdenvertainen ammattikorkeakoulu (YYamk) -hankkeessa toteutettiin 17.11.2022 kohtaamisosaamisen koulutus verkkovälitteisesti. Koulutus oli suunnattu koko korkeakouluyhteisölle eli sekä opiskelijoille että opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Koulutuksen tavoitteena oli perehtyä keskeisiin dialogitaitoihin, joiden avulla voidaan edistää yhdessä…

Jatka lukemista
Kaksi puhekuplaa, joista vasemmanpuoleisessa lukee kysymys: Mitä sinulle kuuluu? Oikeanpuoleinen on täynnä eri värisiä sateenvarjoja.

Mitä sinulle kuuluu, korkeakouluopiskelija?

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn on havaittu heikentyneen ja kuormittuneisuuden kokemuksen lisääntyneen viime vuosina. Tätä on tapahtunut jo ennen vuonna 2020 alkanutta koronapandemiaa, mutta tutkimusten mukaan pandemia-aika näyttää heikentäneen hyvinvointia edelleen. Vuonna 2021 julkaistussa Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa todetaan muuan muassa, että joka kolmas korkeakouluopiskelija ja naisopiskelijoista jopa 40 % kärsi ahdistuksen ja masennuksen oireista. Kansallisen…

Jatka lukemista
opiskelijakirjoittaa kynällä

Minä opiskelijana 2.0 -kysely – Kuinka hyvinvointihanke mahdollisti uudenlaisen työkalun käyttöönoton Jamkissa

Mistä on kyse? Opetus- ja kulttuuriministeriön koronarahoituksella aloitettu OHKE-hanke (Opiskelijahyvinvoinnin yhteiskehittäminen) on aloittanut useita uusia ja innovatiivisia opiskelijoiden hyvinvointia tukevia toimenpiteitä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Koska allekirjoittanutta kiehtovat suunnattomasti erilaiset testit ja tilastot, ja olen muutenkin kaikin puolin nörtti, päätin osallistua hankkeen alkaessa vuonna 2021 työpakettiin, jossa alettiin kehittää hyvinvointikyselyä. Oppilaitoksella oli tuolloin selkeä tarve pystyä keräämään…

Jatka lukemista
Kuvituskuvassa kaksi iloista naista varastotyössä

Kunnissa tukemassa maahanmuuttajien työllistymistä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima Kotopaikka2-hanke toimii kahdeksassa keskisuomalaisessa kunnassa tukemassa kuntien tavoitteellisemman maahanmuuttotyön kehittymistä. Kuntien työllisyyden ja maahanmuuttotyön toimijoille on hankkeessa järjestetty monikulttuurisuusosaamisen kehittämisen valmennuksia, joihin joissakin kunnissa myös uudet valtuutetut ovat osallistuneet. Näiden lisäksi monessa hankkeen kohdekunnassa maahanmuuttotyön tavoitteellisuutta on lähdetty tarkistelemaan maahanmuuttotyön johtamisen ja vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmista. Maahanmuuttajien työllistymistä Kotopaikka2-hanke tukee tarjoamalla tietoa aloista…

Jatka lukemista
Aamubrunssi-tilaisuus Saarijärvellä, Johanna Pitkänen puhumassa osallistujille

Kotopaikan Aamubrunsseilla kuntien kotouttamisprosessien hyvät käytännöt näkyväksi

Päättyvän Kotouttamisen paikalliset prosessit haltuun (Kotopaikka) -hankkeen (ESR) kevään toiminnassa on painottunut hankkeen tulosten ja hyvien käytäntöjen levittäminen niin kohdekunnissa kuin valtakunnallisestikin. Alueilla kiinnostusta herätti 2-osainen Aamubrunssi-tilaisuus, joka järjestettiin Saarijärven Biotalousinstituutissa 21.5. ja Keuruun Vanhassa Pappilassa 24.5. Kumpaankin kutsuvierastilaisuuteen osallistui kohdekunnista maahanmuuttajien parissa toimivia sekä kokemusasiantuntijoita keskustelemaan kuntien ja hankkeen hyviä käytänteitä näkyväksi. Kuntien maahanmuuttajatyön…

Jatka lukemista
Hanketoimijat koolla

TTT4WBL menestyksekäs Baltiassa työssä oppimisen ohjaajien osaamisen kehittäjänä

Iloinen puheensorina täytti seminaaritilan, kun virolaiset, latvialaiset liettualaiset sekä me suomalaiset kokoonnuimme yhteen tarkastelemaan aikaan saatuja asioita Testing New Approaches to Training VET and Workplace Tutors for Workplace Learning (TTT4WBL)-hankkeen partneritapaamisessa Latviassa 19. – 20.2.2019. Tällä kertaa pääpaino oli kussakin Baltian maassa toteutettujen WBL-tutorkoulutusten esittelyssä, analysoinnissa, vertailussa ja yhtäläisyyksien ja erojen hahmottamisessa. Lisäksi työpaikkaohjaajien kouluttajat…

Jatka lukemista
Juha Hautala nepalilaisen yhteistyökumppanin kanssa seminaarissa.

TPP Nepal and Mid-term Dissemination Seminar, November 2018

TPP Nepal -hanke on edennyt puoliväliin, joten oli aika pitää tilannekatsaus seminaarin muodossa. Hankkeessahan kehitetään Tribhuvanin yliopiston (TU) seitsemän opettajankoulutuskampuksen Open and Distance Learning (ODL) -koulutusohjelmia, jotka on suunnattu erityisesti työssä käyville luonnontieteiden, matematiikan ja sosiaalitieteiden aineenopettajille. Seminaariin kutsuttiin sekä hankkeeseen osallistuvia ja siitä kiinnostuneita Tribhuvanin yliopiston toimijoita että myös yliopiston yhteistyökumppaneita. Seminaari kokosi paikalle…

Jatka lukemista
Ohjaamo Jyväskylän ja TESSU-projektin toimijoita yhteiskuvassa

Ohjaamo ja TESSU käsi kädessä JAMK:n hankepäivässä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjesti lokakuussa sisäisen hankepäivän. Rajakadun lämpiössä oli tupa täysi erilaisia JAMK:n käynnissä olevia projekteja ja hankkeita, joita esiteltiin omalle henkilökunnalle ja opiskelijoille. Mukana menossa olivat myös Ammatillisen opettajakorkeakoulun koordinoima TESSU – Tehdään yhdessä ohjausta -projekti yhdessä Ohjaamo Jyväskylän kanssa. Päivän aikana TESSU sai kertoa Ohjaamo-yhteistyöstä ja -valmennuksista, ja Ohjaamolle tarjoutui tilaisuus markkinoida toimintaansa JAMK:n…

Jatka lukemista

Outside in, Inside out -hankkeen päätöskokous Hollannissa

Kaksi vuotta kestänyt Outside in, Inside out -projekti saatiin päätökseen syyskuun puolivälissä. Samoin kuin projektin aloituskokous, myös päätöstapaaminen pidettiin S´Hertogenboschin viehättävässä kaupungissa Hollannissa 17.-18.9.2018. Mukana olivat kaikki toimijat Englannista, Itävallasta, Hollannista ja meiltä Suomesta jamkilaiset Nina Kaari, Anne Leppänen ja Seija Koskela. Hankkeessa oli tavoitteena kehittää perus- ja keskiasteen opiskelijoiden ja opettajien työelämätietoutta. Hankkeen alussa…

Jatka lukemista