PedaTrainer -tutoropettajakoulutus
Elinikäistä oppimista edistävänä hankkeena oli vuonna 2017 tarkoitus rakentaa erityisesti perusopetuksen tutoropettajille suunnattu koulutuskonsepti. Koulutuskonseptin oli tarkoitus rakentua verkostoitumiseen ja hyvien kokemusten jakamiseen keskittyvistä valmennustapaamisista sekä tutoreiden sisältöosaamista kehittävästä verkkokurssitarjottimisesta. Tämän lisäksi oli tarkoitus suunnitella muissakin perusopetuksen puolelle suuntautuvissa markkinointiponnisteluissa hyödynnettävä markkinointikonsepti.
Perusopetuksen maailmaan sukellettiin PedaTrainer-konseptin suunnittelussa mukana olleiden kouluttajien ja suunnittelijan verkostojen kautta sekä osallistumalla tutoropettajatoimintaa monipuolisesti esittelevään seminaariin syyskuussa 2017. Tämän lisäksi tutustuimme erilaisiin tutoropettajatoiminnassa tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin sekä kuntien julkaisemiin toimintamalleihin.
PedaTrainer-konsepti
Tutoropettajatoiminnan käytänteisiin ja tutoropettajien koulutuksiin tutustuminen osoitti, että toiminta eri kunnissa ja kouluissa on hyvin heterogeenistä. Monessa kunnassa ja koulussa eri muotoista tutoropettajatoimintaa oli käynnistetty jo ennen hallituksen kärkihankerahoitusta ja tästä syystä organisointimallit sekä toiminnan tavoitteet vaihtelivat paljon kuntien välillä ja jopa niiden sisällä.
Toiminnan ja opettajien osaamistarpeiden vaihtelusta johtuen luovuimme alkuperäisestä sisältöosaamisen kehittämiseen liittyvästä konseptista ja ryhdyimme pohtimaan, mitkä teemat yhdistävät erilaisia tutortoimintamalleja ja mitkä tekijät ovat toiminnan kannalta oleellisia. Päädyimme pohdinnoissamme lopulta kolmeen tutortoimintaa yhdistävään kysymykseen, joiden tukemiseen ja kehittämiseen konseptin olisi hyvä vastata. Samalla konseptista rakentui koulutusasteriippumaton. Tämä ei tietystikään tarkoita, etteikö jokaisen tutoropettajan olisi hyvä vahvistaa osaamistaan oman koulutusasteen OPSin sisältöjen ja teknologian osaltakin.
Lopullisen konseptin hiominen tapahtui yhteistyössä todellisen asiakkaan kanssa, kun voitimme tarjouskilpailun Helsingin, Espoon ja Vantaan lukioiden tutoropettajien kouluttamisesta. PedaTrainer-konseptin mukainen koulutus toteutettiin lokakuun-jouluun aikana nimellä Vertaistutoriksi lukioon ja siihen osallistui 65 opettajaa pääkaupunkiseudun lukioista.
Arjen pedagogiikka keskiössä
Suomalainen koulutuskenttä on monella tavalla isojen muutosten keskellä. Perusopetuksen ja lukioiden uudet opetussuunnitelmat sekä ammatillisen koulutuksen reformi ovat kaikki merkittäviä uudistusaskelia. Opetussuunnitelmauudistusten lisäksi digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat uudet oppimisen mahdollisuudet muokkaavat oppimisympäristöjä ja toimintakulttuuria kaikilla kouluasteilla.
Johtaminen ja muutosta tukevat rakenteelliset uudistukset ovat tärkeitä, mutta muutoksen mahdollistaa lopulta yksittäisen opettajan arjessa toteuttamat pedagogiset ratkaisut. Tutoropettajille on monessa oppilaitoksessa varattu keskeinen rooli muutosten jalkauttamisessa. Tunnistimme PedaTrainer – konseptin rakennusvaiheessa kolme tutortoiminnan onnistumisen kannalta keskeistä osaamiskokonaisuutta.
1. Vertaisohjausosaaminen
Kollegasta tutoriksi hyppääminen ei välttämättä käy kivuttomasti. Avun pyytäminen ja antaminen vaativat totuttelua ja selkeitä pelisääntöjä. Dialogitaidoista sekä ohjaustaidoista on apua. On myös hyvä muistaa, ettei tutoropettaja ole puolesta tekijä vaan valmentaja, jonka on tarkoitus rakentaa pysyviä toimintatapoja.
2. Verkostoituminen ja osaamisen näkyväksi tekeminen
Yksikään tutor ei voi vastata kunnan tai koulun osaamisen kehittämisen tukemisesta yksin. Toimiva tutortoiminta rakentuu vahvan verkoston varaan. Koulu, kunta ja valtakunnan tason verkostoilla on kaikilla oma roolinsa. Verkostossa toimivien tutoreiden on tärkeää tuntea toistensa osaamiset ja vahvuudet sekä sopia yhdessä osaamisen kehittämisen painopisteistä.
3. Tutoreiden roolit ja toiminnan organisointi
Monessa oppilaitoksessa tutoropettajien vastuulla on erityisesti digipedagogiikan tukeminen. Näiden digitutoreiden toiminnassa on tunnistettavissa ainakin kolme erilaista roolia:
- Ensiapu, lähinnä apua teknisten sovellusten ja –ongelmien parissa
- kehittämisen tuki ja osallistuminen kehittämistyöhön digipedagogisena asiantuntijana
- osaamisen kehittäminen, henkilöstön osaamisen kehittymisen tukeminen.
Saman tyyppisen kolmijaon voi hahmottaa myös muiden tutoreiden toiminnassa. Toiminnan suunnittelussa on tärkeää huomioida, että erilaiset roolit ja tutortoiminnan tarpeet tulevat huomioitua eikä tutoropettajista tule pelkkiä teknisiä tukihenkilöitä tai ensiavun antajia. Myös tutoropettajien oman osaamisen ja toiminnan kehittämisestä sekä tutortoiminnan arvioimisesta on tärkeä huolehtia. Näin varmistetaan rajallisten tutorresurssien kohdentuminen muutoksen kannalta tärkeisiin kohteisiin.
PedaTrainer-koulutuskonsepti on kokonaisuus, joka vahvistaa osallistujien vertaisohjausosaamista, tukee verkostojen rakentumista ja osaamisen näkyväksi tekemistä sekä tarjoaa vaiheistetun mallin, jolla osallistuja voi rakentaa systemaattisesti pitkäjänteistä ja kehittyvää tutortoimintamallia omaan oppilaitokseensa.
Työryhmä: Santtu Hartikainen, Minna Koskinen, Mika Loponen, Kati Poikonen, Mikael Viitasaari, Satu Aksovaara, Riikka Michelsson, AOKK, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2017
ELO-toimituskunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu