Urheiluseurojen ammattimaistumisessa maltti on valttia

Ammattimaistuminen on yksi urheiluseuratoiminnan kuumimmista perunoista. Julkista keskustelua ja osin alan tutkimustakin hallitsee väkevä usko siihen, että ammattimaistuminen on oikea tapa viedä urheiluseuratoimintaa eteenpäin. Toisaalta on esitetty myös joitakin kriittisiä näkemyksiä siitä, miten pitkälle liikunnan kansalaistoiminta hyötyy ammattimaistumisesta. Miten ammattimaistumisen kynnyksellä olevat seurat itse näkevät asian? 

Sopivasti, muttei liikaa 

Haastattelimme loppuvuodesta 2021 pieniä suomalaisia urheiluseuroja (vuosimenot alle 50 000 €), jotka olivat opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) jakaman seuratuen avulla ottaneet ison askeleen ammattimaistumisessa ja palkanneet seuran ensimmäisen työntekijän. Haastattelut avasivat silmiä ammattimaistumisen ilmiön moninaisuuteen. Kaikilla seuroilla ei ollutkaan vahvaa ammattimaistumisen viettiä tai ideologiaa, vaan ammattimaistuminen saattoi olla esimerkiksi sopeutumista vallitseviin seuratoiminnan olosuhteisiin. Monelle ammattimaistuminen tarkoitti ensisijaisesti tarjotun harrastustoiminnan laatua, ja ammattimaistuminen nähtiin välineenä ja tapana toteuttaa toimintaa seuran haluamalla tasolla. Kyse oli myös seuran vakaudesta: pysyvän palkatun työntekijän avulla seura voi välttää toiminnan aaltoliikkeen tai ainakin aallonpohjat. (Oja & Lehtonen 2022.) 

Ammattimaistuminen ei tarkoita vain palkatun työvoiman lisäämistä. Ammattimaistuminen voi ilmetä myös esimerkiksi organisaation päätöksenteon keskittymisenä ja työnjaon selkeyttämisenä. Sillä voidaan myös tarkoittaa organisaation tapaa asettaa tavoitteita sekä mittareita, joilla tavoitteiden toteutumista voidaan arvioida. Kyse on tällöin tehokkuusajattelusta. (Nagel, Schlesinger, Bayle & Giauque 2015.) Perinteisesti nämä piirteet on liitetty yritysmaailmaan, ja urheiluseurojen ammattimaistumisen yhteydessä puhutaankin monesti seurojen yritysmäistymisestä (esim. Shilbury & Ferkins 2011). 

Urheiluseurojen yritysmäistyminen heijastelee laajemmin 1990-luvulta lähtenyttä kansalaistoiminnan ajan kuvaa, jossa yksilöllisyys-, kaupallisuus ja tehokkuuspuhe ovat voimistuneet. Seuratoiminnassa tämä on näkynyt muun muassa vapaaehtoisvoimin tapahtuvan yhteisen puurtamisen vähenemisenä ja asiakkuusajattelun yleistymisenä. Seura nähdään esimerkiksi yhteisön sijaan palveluntuottajana, josta haetaan rahaa vastaan itselle tai lapselle sopivia palveluita. 

Kyse on äkkiseltään ajateltua isommasta ja muustakin kuin toiminnan toteuttamiseen liittyvästä teknisestä muutoksesta. Kansalaistoiminta – jota seuratoiminta lähtökohtaisesti on – rakentuu kansalaisten omista haluista ja tarpeista tapahtuvan toiminnan ympärille. Olennaista on ihmisten vapaaehtoinen ponnistelu yhteiseksi hyväksi katsotun asian eteen. Yritysmäinen ajattelu ei toki sulje yhteiseen hiileen puhaltamista pois, mutta lähtökohtaisesti kyse on erilaisesta tavasta toteuttaa toimintaa. Kaksi erilaista ajatustapaa, eetosta, kohtaavat, mikä tuskin voi tapahtua ilman ristiriitoja ja konflikteja. Seuratoiminnan yritysmäistyminen on laajempi arvoperustainen kysymys eikä pelkisty pelkäksi käytännön toimenpiteeksi. Toisaalta on muistettava, ettei ammattimaistumien tokikaan välttämättä tarkoita yritysmäistymistä. 

Tutkimuksessamme havaitsimme pienten seurojen ammattimaistuvan niin sanotun sopivan ammattimaistumisen eetoksen mukaisesti. Tutkitut seurat näkivät ammattimaistumisen sopivassa määrin tavoiteltavan arvoisena asiana. Liian pitkälle vietyä ammattimaistumista seurat eivät pitäneet omalla kohdallaan ajankohtaisena joko olosuhteista tai arvoperustasta johtuen. Erityisen varautuneita seurat olivat yritysmäistymistä kohtaan. Sopivan ammattimaistumisen eetos ilmentää kamppailua kahden erilaisen eetoksen – yritysmäisyyden ja kansalaistoiminnan – välimaastossa. Vielä toistaiseksi kansalaistoiminnan eetos oli monessa seurassa voitolla. 

Seura – kehitettävä objekti vai itsenäinen toimija? 

Kansalaistoiminnan ideaan kuuluu, että yhteisön jäsenet itse määrittelevät toimintansa tavoitteet ja toteutustavat. Urheiluseuratoiminta valtavasti ihmisiä yhteen kokoavana ja siten vaikuttavana ilmiönä kiinnostaa kuitenkin luonnollisesti myös muita kuin sitä itseään. Suomessa valtiolla on ollut intresseissä paitsi tukea itseisarvoisesti tärkeää urheiluseuratoimintaa, myös koittaa kehittää sitä haluamaansa suuntaan erilaisin tavoin. Resurssiohjaus on normiohjauksen ohella vahva liikuntapoliittinen keino pyrkiä viitoittamaan seurojen tietä. Esimerkiksi OKM:n jakama seuratuki nähtiin 2000-luvun taloudellisessa taantumassa hyvänä mahdollisuutena luoda ihmisille työpaikkoja (Hakamäki, Lehtonen, Oja & Kukko 2022). Vuonna 2009 seuratukea alettiinkin myöntää päätoimisten työntekijöiden palkkaamiseen (Turpeinen, Hakamäki, Hentunen, Laine & Lehtonen 2018). Tällä hetkellä käytävä keskustelu Harrastamisen Suomen mallin käytännön toteuttamisesta kulkee samaa pohdinnan polkua. Keskustelua on virinnyt seuranäkökulmasta etenkin siitä, missä määrin seurat nähdään palveluntuottajina, joille voidaan antaa ja joilta odotetaan liikuntapoliittisten tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, ja missä määrin omaa tarkoitustaan toteuttavina itsenäisinä toimijoina. 

Lopuksi 

Tämänhetkinen seuratoiminta on tietynlainen kompromissi kahden erilaisen arvoperustan välillä. Ammattimaistuminen on tuonut mukanaan paljon hyvää, eikä kaipuuta johonkin vanhaan ja kenties romanttiseen seurakäsitykseen kannattane määräänsä enempää harjoittaa. Ajat ovat muuttuneet, eikä pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuva seuratoiminta välttämättä sovi nykyajatteluun. On olemassa myös seuroja, jotka haluavat ammattimaistua täysillä tai eivät halua ammattimaistua lainkaan. Jokaiselle on paikkansa kansalaisyhteiskunnassa. 

Kirjoittajat 

Samuli Oja, tutkija, Likes, Jamk 

Kati Lehtonen, johtava tutkija, Likes, Jamk 

Kuva

Salla Turpeinen

Lähteet 

Hakamäki, M., Lehtonen, K. Oja, S. & Kukko, T. 2022. Seuratoiminnan kehittämistuen arviointi ikkunana urheiluseurojen murrokseen. TiKI-talk. JAMKin hyvinvointiyksikön hanke- ja palvelutoiminnan blogi. 

Nagel, S., Schlesinger, T., Bayle, E. & Giauque, D. 2015. Professionalisation of sport federations – a multi-level framework for analysing forms, causes and consequences. European Sport Management Quarterly 15 (4), 407–433. 

Oja, S. & Lehtonen, K. 2022. ”Sopiva taso meille” – pienten seurojen ammattimaistumista ohjaava eetos. Liikunta & Tiede 59 (5), 66–73. 

Shilbury, D. & Ferkins, L. 2011. Professionalisation, sport governance and strategic capability. Managing Leisure 16 (2), 108–127. 

Turpeinen, S., Hakamäki, M., Hentunen, J., Laine, K. & Lehtonen, K. 2018. Seuratuki kansalaistoiminnan tukimuotona. Havaintoja seuratuen seurannasta vuosilta 2013–2017. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 343. LIKES.