Uutta palveluliiketoimintaa ja lisäarvoa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikön yhtenä tehtävänä on tunnistaa uusia palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia ja edistää niiden hyödyntämistä. Riistatalous on yksi näistä tulevaisuuden mahdollisuuksista, jonka ympärille on mahdollista synnyttää taloudellista arvoa tuottavaa palveluliiketoimintaa.

Yksi keskeinen syy, miksei liiketoimintapotentiaalia ole hyödynnetty on se, että riistatalouden kehittämisessä joudutaan tarkastelemaan vanhoja totuttuja toimintatapoja uudella tavalla riistan perinteisten käyttömuotojen osalta. Toiminta edellyttää luontoarvojen ja kaupallisten tavoitteiden yhteensovittamista sekä rakentavan ja faktoihin perustuvan keskusteluilmapiirin luomista. Tätä keskustelua ei ehkä ole toistaiseksi käyty kaikkia osapuolia huomioivalla tavalla, saati sitten viety käytännön toiminnan tasolle.

Riistan kaupalliseen hyödyntämiseen liittyvää toimintaa on toki olemassa, mutta palveluliiketoiminnan näkökulmasta kokonaisuus näyttäytyy jäsentymättömältä. Riistaan liittyvä taloudellinen tarkastelu edellyttää riistan arvon määrittämisen lisäksi riistatalouteen liittyvän palveluliiketoiminnan mallintamista, konseptointia ja aktivointia niin kuin kaikki muukin liiketoiminta. Toistaiseksi tätä työtä on tehty kovin vähän.

Riistan arvoa on tarkasteltu tähän mennessä pääsääntöisesti lihan arvon näkökulmasta, itse myytävä metsästyselämys on pääsääntöisesti jätetty tarkastelun ulkopuolelle. Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä kerätyn aineiston perusteella yhden kaupallisesti hyödynnetyn hirviluvan arvoksi muodostui noin 4500 eur. Laskentaan huomioitiin itse metsästystapahtuma, kaatomaksu, majoitus ja ruoka. Lihan arvoa ei tässä tarkastelussa ollut mukana. Lihan arvosta voidaan todeta, että yhdellä luvalla saatavan lihan arvo on noin 1680 eur, keskimääräisen ruhopainon ollessa 168 kg ja ulosmyyntihinnan 10 eur/kg. Näin laskettuna kaupallisesti hyödynnetyn hirviluvan arvo ylittää 6000 eur.

Keski-Suomessa myönnetään vuositasolla noin 2500 hirvenkaatolupaa. Edellisiin laskelmiin pohjautuen voidaankin todeta, että koko Keski-Suomessa kaadettavan hirvikannan potentiaaliseksi arvoksi muodostuu näin yli 15 miljoonaa euroa.

Maanomistajat ja maanomistajien etujärjestöt ovat huolissaan erityisesti hirvien aiheuttamista tuhoista. Huoli on osin täysin aiheellista, hirvien aiheuttamat tuhot taimikoille voivat olla paikallisesti merkittäviäkin. Myös maanomistajan tulisi saada riistasta saada taloudellista tuottoa, ei pelkästään vahinkojen korvaamiseksi vaan metsäomaisuuden tuoton näkökulmasta. Jos riistasta saatavien tuottojen ja riistan aiheuttamien kulujen suhde on positiivinen ja riistasta saatava tulo kasvattaa metsäpääomasta saatavaa kokonaistuloa, on vahvojenkin riistakantojen ylläpito hyväksyttävää. Tämä puolestaan lisää riistan ympärille rakennettavan palveluliiketoiminnan toteuttamismahdollisuuksia.

Riistan arvon todentaminen ja selkeytys kaikille osapuolille

Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä on luotu kaksi erilaista liiketoimintamallia palvelukokonaisuuden jäsentämiseksi sekä toimijoiden roolien selkeyttämiseksi, sekä aloitettu työ riistan taloudellisen arvon määrittelemiseksi. Tässä arvonmuodostuksessa pääpaino on nimenomaan myytävän metsästyselämyksen tuottamisessa.

Liiketoimintamahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää toiminnassa mukana olevien sidosryhmien kiinteää yhteistyötä ja läpinäkyvää sekä selkeää sopimuskäytäntöä. Tätä yhteistyötä ei synny, jos kaupallinen toiminta ei ole läpinäkyvää eikä kaupallisen toiminnan lisäarvo ole todennettavissa kaikille osapuolille. Nämä ovat liiketoiminnan toteuttamisen ehdottomia edellytyksiä.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä on nyt käynnistetty hanke, jonka tavoitteena on käytännössä synnyttää uutta liiketoimintaa riistan ympärille. Tässä projektissa ovat mukana valtakunnallisina toimijoina Suomen riistakeskus, Luonnon ja riistanhoitosäätiö sekä paikallisina yhteistyökumppaneina Finnhunting Oy sekä Ylä-Tihtarin tila. Toiminta painottuu Keski-Suomen alueelle, mutta tuloksia tullaan hyödyntämään myös valtakunnallisesti. Seuraavan kahden vuoden aikana aktivoidaan toimijoita toteuttamaan käytännössä riistan taloudelliseen hyödyntämiseen liittyviä toimenpiteitä. Riistatalouden palvelukokonaisuus jäsennetään toiminnan tasolle mallilla, josta on ymmärrettävällä tavalla todennettavissa mm. metsästystapahtuman kaupallisen arvon jakautumisen periaatteet sekä eri sidosryhmien hyödyt toiminnassa. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Manner–Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Uusia mahdollisuuksia perinteitä kunnioittaen

On tärkeää tiedostaa, että riistan kaupallista hyödyntämistä voidaan kehittää perinteisen suomalaisen metsästyskulttuurin rinnalla, kun lisäarvo pystytään todentamaan konkreettisesti eri osapuolille, eikä toiminnalla suljeta pois harrastusmetsästyksen toteuttamismahdollisuuksia. Riistan arvon avaaminen puolestaan helpottaa toimijoita ymmärtämään riistan moninaista arvopotentiaalia ja edesauttaa konkreettisten toimenpiteiden syntymistä eri osapuolien välillä.

Kaupallisen arvon havainnollistaminen toimijaosapuolille asettaa myös riistan mahdollisesti aiheuttamien metsävahinkojen tarkastelun uudenlaiseen valoon. Oikein toteutettuna riistan kaupallisen hyödyntämisen tuloksena syntyvää tuloa kohdistetaan myös riistan hyvinvoinnin lisäämiseen, elinvoimaisten riistakantojen ylläpitoon ja metsästysinfrastruktuurin rakentamiseen sekä ylläpitämiseen. Tämä puolestaan lisää perinteisen metsästyksen näkökulmasta harrastuksen jatkumoa tulevaisuuteen. Yhtälailla metsäomaisuuden arvon tulee kasvaa sen myötä mitä laadukkaampaa ja runsaampaa riistakantaa se kantaa.

Kommentit

  1. Hannu S. Laine

    Liiketoimintaa metsästyksestä???
    Metsästäjä lehdessä on pohdiskeltu sitä, olisiko metsästyksessä potentiaalia myös kaupalliselle toiminnalle. Jyväskylän amk on nyt käynnistelemässä projektia, jonka tarkoituksena on synnyttää uutta liiketoimintaa riistatalouteen. Väitetään, että siinä on hyödyntämätöntä potentiaalia, mutta onko sitä? Minun vastaukseni on se, että hyvin vähän ja perusteluja alla.
    MetsL:n 8§:n alueella paikallisilla asukkailla on vapaa metsästysoikeus valtion mailla, joita on suuri osa alueen pinta-alasta. Muu metsästys valtion mailla on jo nyt puhtaasti kaupallista toimintaa. Yksityisillä mailla toimii myös metsästysseuroja, mutta monet yhteismetsät harjoittavat myös metsästyslupien myyntiä suunnilleen samoin ehdoin kuin Metsähallitus. Vastaus yllä olevaan kysymykseen on, että 8§:n alueella ei ole hyödyntämätöntä potentiaalia, jos ei paikallisten vapaata metsästysoikeutta lopeteta tai rajoiteta voimakkaasti. Siihen ei varmaankaan voida mennä, eikä ole mitään perustettakaan.
    Siirrytään siis MetsL:n 8§:n eteläpuoliselle alueelle. Riistakantojen kehitys osoittaa, että päälajien osalta metsästetään nykyisin kestävän kannanhoidon ylärajoilla. Näkemykseni mukaan pienpedoissa on hyödyntämätöntä potentiaalia ja ehkä myös jonkin verran jänisten, rusakoiden ja kyyhkyjen kohdalla. Jos kaupallista metsästystä halutaan reippaasti lisätä, niin nykyisten metsästäjien mahdollisuuksia harrastamiseen tulee rajoittaa.
    On strateginen kysymys, haluammeko metsästyksen muuttuvan enemmän liiketoiminnaksi. Suomessa on varmasti tuhansia, jos ei kymmeniä tuhansia metsästyskortin omaavia henkilöitä, joilla ei ole paljoakaan metsästysmahdollisuuksia, vaikka halua olisi. He ovat usein kaupunkilaisia ja monesti nuoria, jotka eivät pääse mihinkään metsästysseuraan, koska seurojen jäsenseulat ovat yleensä hyvin tiukkoja. Heidän ainoa mahdollisuutensa metsästykseen on matkustaa pitkä matka kerran tai pari vuodessa pohjoiseen valtion maille. Monilla nuoremmilla saattaa olla myös omia esteitä metsästysseuraan liittymiselle. On nuori perhe, haasteellinen työ, isot asuntolainat ja puutetta vapaa-ajasta. Silloin ei voi sitoutua metsästysseuratoimintaan, mikä vaatii myös talkootoimintaan osallistumista. Meillä on riistatalouden hyvinvointivaikutusten lisäämisessä strategisina karkeina vaihtoehtoina:
    1. saada enemmän suomalaisia pieni- ja keskituloisia henkilöitä aktiivimetsästäjiksi tai
    2. avata metsästystä enemmän paksun lompakon omaaville kotimaisille ja ulkomaisille ”turisteille”.
    Tunnustaudun konservatiiviseksi patriootiksi. Mielestäni meidän tulee ensisijassa pyrkiä saamaan harrastukseemme mukaan suomalaisia, mieluimmin nuoria henkilöitä sen kustannuksella, että rahan liikkuminen metsästyksessä ei tulevaisuudessa kasva kovin merkittävästi. Meidän ei tule uhrata perinteistä suomalaista metsästyskulttuuria ”Pyhän Euron” alttarille. Sinnehän on jo aika monia uhrauksia tehty.
    Kun olen työurallani pankinjohtajana ja liikkeenjohdon konsulttina yli 40 vuotta analysoinut ja osallistunut asiakkaideni liiketoimintakonseptien ja niiden kannattavuuden kehittämiseen, tarkastelen ”metsästysbisnestä” hieman numeroiden valossa. Tarkastelussa pitäydyn MetsL 8§:n eteläpuolisella alueella. On sanottu, että myös maanomistajan tulee saada korvausta metsästysalueen vuokraamisesta. Jos maanomistajille maksettaisiin esim. 10 euroa/ha/vuosi metsästysoikeudesta, niin se olisi yksittäiselle vuokranantajalle kuitenkin vain noin 5% metsän kasvun vuotuisesta tuotosta. Silloin metsästyksen harrastajat maksaisivat vuosittain yli 150 miljoonaa euroa metsästysvuokria. Kun täällä hirvieläinten (= hirvi + valkohäntä) lihaa tuotetaan luokkaa 200g/ha, niin vuokra olisi silloin noin 50 euroa/kilo, eli noin 7-kertainen saadun lihan arvoon verrattuna.
    Jos markkinointipanokset suunnataan Keski-Eurooppaan, niin voidaan lähteä siitä, että asiakas maksaa trofeearvon perusteella. Keski-Euroopan metsästysmatkailutarjonnan perusteella kultamitalisarvisen hirven kaatamisesta voidaan eurooppalaiselta turistilta rahastaa noin 20.000 euroa, mutta naaraista ja vasoista maksetaan muutama sata euroa ja pienempisarvisista sonneista tuhat tai pari tuhatta. Peurojen kaatohinnat voisivat olla noin neljänneksen hirvien hinnoista. Jos joku yrittäjä haluaisi saada pääasiallisen toimeentulonsa hirvenmetsästyksen myymisestä, yrityksen liikevaihdon tulisi olla noin 100.000 euroa. Siitä menisi metsästysoikeuden vuokriin esim. 30.000 euroa, muihin kuluihin, mm. tilapäistyövoiman palkkaukseen sesongin ajaksi, kalustoon, passipaikkojen varusteluun ja polttoaineisiin noin 30.000 euroa, jolloin yrittäjän tuloksi jäisi noin 40.000 euroa, mistä hän sitten maksaisi omat henkilösivukulunsa ja veronsa. Jos hän saisi yhdestä hirvestä (kun saaliissa pitää olla 50% vasoja ja puolet aikuisista lehmiä) keskimäärin 1.500 euroa kaatomaksua ja 100 euroa palvelumaksua, sekä 800 euroa lihatuloja, niin hänen asiakkaidensa tulisi vuoden aikana ampua yli 40 hirveä. Suomen nykyisellä keskimääräisellä hirvitiheydellä hänellä tulisi olla käytettävissään yhtenäistä metsästysaluetta noin 30.000 ha. Mielenkiintoinen kysymys on se, onnistuuko tällainen yrittäjä vuokraamaan metsänomistajilta maata hintaan 1 euro/ha paikallisten metsästysseurojen nenän edestä. On toinen mielenkiintoinen kysymys, pystyykö yrittäjä tällä hirvitiheydellä lupaamaan 5-10 hengen turistiporukalle, jotka ovat hänen asiakkainaan noin 4 päivän jahtisessiossa, kaatoja keskimäärin 4 hirveä/päivä, joista yhden tulisi olla trofeesonni. Asiakkaat kuitenkin odottavat, että jokainen saisi 4 päivässä edes yhden kaadon ja muutamalle tulisi se haluttu trofeesonni. Kokeneena hirvimiehenä tällä hirvitiheydellä en menisi lupaamaan mitään. Mielestäni nämä laskentaharjoitukset osoittavat aika selvästi, että metsästyksen kaupallistamiselle joitakin vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ei ole Suomessa sijaa. Hirvi olisi mielenkiintoinen myyntikohde, mutta hirvitiheyksien tulisi olla luokkaa 15 hirveä/1000 ha tai enemmän.
    Olen edellä sanotussa jättänyt tietoisesti laskelman ulkopuolelle metsästysmatkailuun liittyvän majoitus- ja ravintolabisneksen liikevaihdon. Se on erillinen liikekonsepti, jolla on omat tuottonsa ja kustannuksensa. Varmaan missään ei majoitusliikettä perusteta metsästysmatkailua varten. Metsästysmatkailu tuo paikalliselle majoitus- ja ravitsemusliikkeelle hiukan lisää liiketoimintaa, mutta metsästyksen tarjoajalle se ei tuota mitään.
    Lisään tähän vielä yhden potentiaalisen riistahallinnon ongelman. Me varmasti aivan aiheellisesti kannamme huolta siitä, että metsästäjien talkootyö jatkuu, koska ilman sitä ei ole riistakantojen arviointia eikä silloin luotettavaa tietoa verotuksen suunnitteluun. Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan metsästäjät käyttävät riistahallinnon talkootöihin yli 350 henkilötyövuotta joka vuosi. Jos se tehtäisiin palkallisena työnä, niin se maksaisi yhteiskunnalle lähes 20 miljoonaa euroa vuodessa. Luku tulee siitä, että pitkän kokemukseni mukaan asiantuntijatyössä työntekijän kokonaiskustannus on kaksi kertaa vuoden bruttopalkka. Tällöin kustannuksissa on mukana henkilösivukulujen lisäksi hallinnon kuluja, tietoliikennekuluja ja tuohon kertoimeen mahtuu jonkun verran matkakuluja. Jos kaupallinen metsästys lisääntyy merkittävästi, se syö varmasti motivaatiota talkootyöhön. Siihen riistahallinnolla ja riistantutkimuksella ei ole varaa.
    Edellä sanottu ei tarkoita sitä, että suhtautuisin negatiivisesti kaupalliseen metsästykseen. Tiedän suurmaanomistajia, jotka ansaitsevat koko elantonsa tai merkittävän osan siitä fasaanien kasvattamisella ja kaupallisella metsästyksellä. Myös tiheän valkohäntäpeurakannan alueilla voi olla mahdollisuuksia merkittävään kaupalliseen metsästykseen. Silloin peurakannan pitää olla todennäköisesti yli 50 peuraa/1000 ha. Kaikkien kukkien pitää saada kukkia.
    Vanhan konsultin pitää toki esittää myös vaihtoehtoinen ratkaisu siihen, miten lisäämme ”hyvinvointia riistataloudesta”. Sen ehti kollegani Martin Hägglund esittämään Riistakeskuksen hallituksen kokouksessa. Ei tarvitse luoda mitään uutta ja komplisoitua, kun on jo olemassa yksinkertainen ja hyvä järjestelmä, jota vain käytetään aivan liian vähän. Hyvin monilla seuroilla on vieraskorttikäytäntö. Seuran jäsen voi kutsua vieraan metsästämään. Vieraskorttien sääntöjen tekemisessä vain mielikuvituksen puute asettaa rajoja. Voidaan myydä päiväkortteja, viikonloppukortteja, viikkokortteja jne. Voidaan määritellä, saako vieras mennä jahtiin omine nokkineen vai pitääkö olla isäntä mukana. Aivan hyvin vieraskortteja voidaan myydä myös hirvieläinjahteihin eri pituisiksi jaksoiksi lihaosuudella tai ilman. Seurat voisivat aktivoitua vieraiden kutsumisessa ja ansaita vähän rahaa erilaisten investointien pesämunaksi, tarvittaviin korjauksiin tai vaikkapa riistaruokinnan rahoittamiseen. Jotta saisimme mukaan alussa mainitsemani nuoremman polven kaupunkilaismetsästäjät, niin perityt korvaukset eivät voi olla kaupallisten hintojen tasolla. Pienriistajahtiin päiväksi pitää päästä muutamalla kympillä eikä koko kauden hirvijahtiin osallistuminenkaan saa maksaa tonnikaupalla. Tämä avaa myös erinomaisen mahdollisuuden uusien ”hyvien” jäsenten rekrytointiin. Kun joku henkilö on käynyt muutamia vuosia seuran vieraana, hänen metsästäjäpersoonallisuutensa tunnetaan jo melko hyvin, joten hänen mahdollinen hyväksymisensä joskus seuran jäseneksi voidaan tehdä turvallisesti. Tässä mallissa olisi vielä se etu, että verottaja ei pääse osingoille. Metsästysyrittäjä joutuu laskuttamaan asiakkailta arvonlisäveroa, mutta metsästysseuran pienissä puitteissa tekemä vieraslupien myynti on vapaata arvonlisäverosta. Joko Riistakeskus tai Metsästäjäliitto voivat edistää tätä toimintaa luomalla kotisivuilleen osion, jossa vierasmetsästäjiä vastaanottavat seurat voivat ilmoittaa, millaista metsästystä heillä olisi tarjolla. Siihen metsälle haluava voisi tarttua. Metsästäjäliiton jäseninä on noin 2.500 metsästysseuraa. Jos jokainen seura ottaisi vuosittain pari ”urbaanimetsästäjää” vieraaksi, niin 5.000 metsästäjälle avautuisi mahdollisuus jahtikokemukseen. Tämä olisi mielestäni todellista riistatalouden hyvinvointilisää.

    Hannu S. Laine
    Valtakunnallisen riistaneuvoston puheenjohtaja
    Hausjärvi