Yhteiskehittämistä, kokeiluja ja hyppysellinen innovaatioita

Innovaatioviikon design thinking prosessissa sadoista ideoista koostetaan asiakaslähtöisiä konsepteja. (kuva: Anu Raulo)
Innovaatioviikon design thinking -prosessissa sadoista ideoista koostetaan asiakaslähtöisiä konsepteja. (kuva: Anu Raulo)

Ilma tiivistyy luokkahuoneessa, jossa opiskelijat käsittelevät keräämäänsä haastattelutietoa ryhmäpöytiensä ääressä. Tänään keskiviikkona, Jamkin innovaatioviikon kolmantena päivänä, luokallinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita tuottaa satoja ideoita markkinointitapahtuman toteutuksesta. Miten tähän aiheeseen on päädytty ja voiko tämä kirjava post it-lappujen meri todella jalostua viikon päätteeksi järjellisiksi konsepteiksi?

Joukko jyväskyläläisiä keskustan kivijalkaliikkeitä lähti viime vuonna mukaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun vetämään Pysytään pinnalla-hankkeen kehittämisprosessiin. Sen osana on kehitetty mikroyrittäjien yhteistyötä myynnissä ja markkinoinnissa. Pienen yrityksen resurssit markkinoinnin toteuttamiseen ovat rajalliset, mutta yhteistyöllä kuluja saadaan pienemmiksi ja näkyvyyttä tehostettua.

Viime keväästä lähtien yrittäjät ovat kokoontuneet aika-ajoin yhteen keskustelemaan yhteismarkkinoinnin toteutuksesta.

-On ollut ilahduttavaa huomata, miten paljon yrittäjillä on yhteen laskettua osaamista ja intoa markkinointiin liittyen. Omaa osaamista ollaan myös valmiita jakamaan muille kivijalkayrittäjille. Kunpa vain aika riittäisi useamman idean toteuttamiseen, toteaa yhteismarkkinoinnin mallinnusta hankkeelle tehnyt Heidi Lehto, joka on jo aiemmin toteuttanut yrittäjien yhteisiä Ihanat putiikit-kampanjoita.

Kuva: Yrittäjät kokoontuivat maaliskuussa Jyväsoptiikkaan miettimään parhaita yhteismarkkinoinnin toimintatapoja. (Kuva: Anu Raulo)
Yrittäjät kokoontuivat maaliskuussa Jyväsoptiikkaan miettimään parhaita yhteismarkkinoinnin toimintatapoja.
(Kuva: Anu Raulo)

Tapaamisissa on etsitty keskustan kivijalkayrityksille sopivia yhteismarkkinoinnin toimintatapoja. Yrittäjät kehittivät esimerkiksi yhteisen markkinoinnin vuosikellon, kokeilivat yrittäjien yhteisiä aamiaistapaamisia ja perustivat keskustelua varten suljetun Facebook-ryhmän. Ryhmässä kannustetaan jokaista tuomaan esille vinkkejä markkinoinnin tehostamiseen ja tietämiään mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen tässä aiheessa. Tärkeintä on positiivisen keskustelun ylläpitäminen, josta jokainen ryhmän yrittäjä on vastuussa.

Antikvariaatti Lukuhetken yrittäjä Pekka Räsänen ja Villielon yrittäjä Mauno Leppänen arvioivat opiskelijoiden kehittämiä tapahtumakonsepteja.
(Kuva: Virpi Heikkinen)
Antikvariaatti Lukuhetken yrittäjä Pekka Räsänen ja Villielon yrittäjä Mauno Leppänen arvioivat opiskelijoiden kehittämiä tapahtumakonsepteja. (Kuva: Virpi Heikkinen)

Opiskelijat mukaan suunnittelemaan yhteismarkkinoinnin tapahtumaa

Palataan innovaatioviikolle ja Jamkin Rajakadun kampuksen pohjakerrokseen. On perjantai ja opiskelijat ovat valmiita esittämään kehittämänsä tapahtumakonseptit keskustassa kivijalkaliikkeitään pyörittäville Pekka Räsäselle ja Mauno Leppäselle. Yrittäjät haluavat ensi kesänä astua ulos näyteikkunoittensa takaa ja näkyä kaupunkilaisille hieman eri tavalla kuin mitä on ennen kokeiltu, ja siihen he pyysivät innovaatioviikolta apua.

Esitykset menevät lievästä jännityksestä huolimatta mallikkaasti. Yrittäjät pisteyttävät yhdeksän esitystä, joista voittajaksi valikoituu Kirkkopuiston kauppapäivät -konsepti. Voittajatiimissä oli konetekniikan, informaatiotekniikan ja liiketalouden opiskelijoita.
– Tämä antoi meille uusia kulmia ja hyviä sytykkeitä itse tapahtuman järjestämiseen. Tuoreet näkökulmat ovat aina tervetulleita, kommentoi Pekka Räsänen.

Kaikki viikon materiaalit jäävät keskustan yrittäjien käyttöön jatkosuunnitelmia varten. Millainen tapahtumasta sitten lopulta muotoutuukin, on varmaa, että ensi kesänä yrittäjät ovat valmiita kokeilemaan jotain ihan uutta – ja se yhdessä tekemisessä onkin antoisaa.

Anu Raulo

Kirjoittaja, Anu Raulo toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulussa palvelumuotoilun asiantuntijana ja Pysytään pinnalla –hankkeen projektipäällikkönä.

jamk.fi/pysytaanpinnalla